keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Sekamelskaus vie voimat, mutta se on mukavaa!














Esko-Pekka Tiitinen: Dada-kissa ja Populuksen popcornit, 87 sivua, Lasten Keskus 2015. Kansikuva Nikolai Tiitinen.







Esko-Pekka Tiitinen on kirjoissaan aina maan hiljaisten tai muutoin tahtomattaan syrjään sysittyjen puolella.

Hänen tuotannostaan nousee myös vahvan humaani ja filosofis-eettinen juonne, joka voi toisinaan tehdä kirjoista myös hiukan vaikeasti lähestyttäviä nuoren lukijakunnan näkökulmasta.

Dada on maailman turuilla koko ikänsä kulkenut reissu- ja kulkukissa. Se päätyy Hännänpään telttakaupunkiin.

Telttojen sokkeloissa kuljeskeli äitejä, isiä ja lapsia matkalaukkuineen, olipa vanhuksiakin, ukkeja ja mummeja, jotka olivat istuutuneet varjoon nyyttiensä päälle lepäämään. 
Dada kehräsi, heilautti korviaan ja naukaisi onnessaan. 
   Hännänpää, kaunis nimi kotikaupungille. Elämä on dadaa. Elämä on ihanaa!  – – 
– Täällä asuu ystävällisiä ihmisiä, Dada ajatteli. – Täällä minä tulen viihtymään.


Kotimaisia lastenromaaneja tarvitaan. On hienoa, että Lasten Keskus pitää myös yksittäisten lastenromaanien puolia kustannusohjelmassaan. Viime vuodelta kannattaa muistaa Jukka Itkosen Sirkusjuna saapuu.

Dada majoittuu vanhaan auton kotteroon ja kohtaa vanhan vahtikoiran, jonka se ristii Maaksi. Koira kokee itsensä jo täysin tarpeettomaksi, mutta Dada vakuuttaa, että kukaan ei ole tarpeeton.

Sitten kaksikko tapaa vielä juuri syntyneen, vielä sokean hiiren, joka saa sekin kauniin nimen: Kuukorva. 

”Nyt meillä on koko avaruus. On Maa ja Kuu ja Dada”, Dada-kissa toteaa tyytyväisenä. Dada ja Maa huomaavat jopa nauttivansa pienen hiiren hoivaamisesta, vaikka se on välillä rankkaa.

Kuukorva puhuu vauvakieltä ja pitää sekamelskaamisesta, tai ”tekamelktaamisesta”, kuten se itse asian ilmaisee.

Veera Salmen Puluboi -kirjojen (Otava) ärrätön pulukieli on saavuttanut lasten ja aikuisten jakamattoman suosion, mutta Kuukorvan pikkulapsen puhetta imitoiva puheenparsi vaikuttaa vähän tekaistulta. 

Olisiko Kuukorvan keskenkasvuisuutta ja kokemattomuutta voinut ilmaista muulla tavalla? Kuukorvan dialogi on perin vaikealukuista jo itse lukevalle lapselle, eikä se solahda vaivattomasti myöskään ääneen lapselle lukevan aikuisen suuhun.

Kolmikon idylli uhaa häiriintyä, kun poliisi Potkulainen muistuttaa säännöistä ja järjestyksestä, mutta virkavaltakin heltyy nähdessään lähimmäisenrakkautta. 

Kuningas Populuksen ikeessä on kuitenkin hankala elää. Poliisi saa palkkaa Populukselta siitä, että karkottaa valtakunnasta kaikki irtolaiset. 

Uhkarohkea ja utelias kolmikko haluaa tavata pelätyn kuninkaan, joka paljastuukin kännykäpelien pauloihin jumittuneeksi hallitsijaksi. Populus pääsee  kouluun, yhdessä muiden lasten ja Kuukorvan kanssa.

Esko-Pekka Tiitisen lastenromaanin voi tulkita lähimmäisenrakkauden ja moniarvoisuuden puolustuspuheeksi, jonka keskeinen sanoma on ajankohtainen niin pakolaisten telttaleireillä kuin hyvinvointiyhteiskunnan yltäkylläisyydesäkin.


Hauskasti lastenromaani ilmaisee jo nimellään kunnioitusta tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuotta viettävää dadaismia kohtaan. Taidesuuntana dadaismi vaikutti kuvataiteessa, teatterissa ja graafisessa suunnittelussa. Eri taiteenlajien keinoin se  esitti vastalauseensa sodan raakuutta ja dadaistien kokemaa taiteen ja jokapäiväisen yhteiskunnan painostavaa älyllistä jäykkyyttä vastaan. Dadaismi antaa huutia rationalismille ja turhantärkeille säännöille. 

Ei kommentteja: