sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Messuilla tunnustuksia lastenkirjallisuuden toimijoille




















Kirjamessuille on tapana keskittää monien vuotuisesti tai säännöllisesti jaettavien kirjallisuuspalkintojen jako, koska näin saadaan paremmin mediahuomiota ja yleisöä.

Turun kirjamessuilla julkistettiin tänään kaksi lastenkirjatoimijalle myönnettävän palkinnon saajaa.

Erityisen iloinen rouva Huu on Ritva Toivolalle (s. 1942) tänään myönnetystä, Kirjailijaliiton jakamasta Tirlittan-palkinnosta, johon kuuluu 10 000 euron rahapalkinto ja okariinosoitin. 

Toivola on ollut uuras ja työhönsä sitoutunut lasten- ja nuortenkirjailija jo vuodesta 1974 lähtien. Hän on kirjoittanut yli 40 teosta: kuvakirjoja eri ikäisille lapsille, lasten- ja nuortenromaaneja ja tarinakokoelmia.

Toivolan tuotannon erityisenä ansiona on rikas, kaunis suomen kieli. 

Toivola sai vuonna 2010 LukuVarkaus –palkinnon historiaan sijoittuvasta varhaisnuorten romanistaan Tuomas Karhumieli (2009). Ja kuten hyvin tiedetään, tämän saajasta päättävät nuoret lukijat.  

Anni unennäkijä jatkoi vielä samojen sankarien vaiheita vuonna  2011. Trilogian kolmas osa, Lumottu lehmus, ilmestyi äskettäin Toivolan omakustanteena BoD-palvelun kautta. Kustantajan haluttomuus julkaista kolmatta osaa johtui kuulemma siitä, että aiempien osien ilmestymisestä oli kulunut niin pitkä aika. 

Tämä kertoo jälleen karua kieltään siitä, kuinka hektiseksi lasten- ja nuortenkirjojen julkaisusykli on mennyt.

Virallisissa palkintoperusteluissa Toivolaa luonnehdittiin muun muassa seuraavasti:


Ritva Toivolan ura lasten- ja nuortenkirjailijana on pitkä ja osoittaa poikkeuksellista monipuolisuutta ja uudistumiskykyä. Toivola on ollut fantasiakirjallisuuden pioneeri Suomessa. Hän kirjoitti omaperäistä fantasiaa jo ennen varsinaista fantasiabuumia. Monet hänen fantasiakertomuksistaan ammentavat aineksia suomalaisesta kansanperinteestä: saduista, myyteistä ja kummitustarinoista. Tuomas Karhumieli –romaani (2009) on hyvä esimerkki Toivolan persoonallisesta tyylistä. Se on vahva tarina vanhojen aikojen Suomesta, jossa arkinen ja maaginen maailma elävät luonnollisesti rinnatusten. 
Toivola on ollut uranuurtaja myös nuorille suunnatussa novellistiikassa. Toivolan novellikokoelmat, kuten Panssarimyyrä (1992) ja Kummitusjuna (2004), ovat saaneet palkintoja ja kiitosta niin kriitikoilta kuin lukijoiltakin.

Toivolan tarinoissa tapaavat yhdistyä villi mielikuvitus ja lämmin empatia. Juoni voi kuljettaa vaikka kaukaiselle planeetalle, mutta hyvin inhimillisellä tavalla. Toivolan teksteissä ollaan heikomman puolella eikä suljeta silmiä vääryyksiltä. 
Monet Toivolan teoksista ovat kestäneet hyvin aikaa. Ne ovat sellaisia kirjoja, joiden suosio säilyy lukijapolvelta toiselle ja joita vanhemmat voivat lukea yhdessä lasten kanssa.
Kirjailijat tuntevat Ritva Toivolan ystävällisenä ja kannustavana kollegana, jolta saa apua ja palautetta aina kun sitä pyytää, ja usein ihan pyytämättäkin.
 
Nuorisokirjailijat ry julkisti niin ikään tänään Turun kirjamessuilla joka kolmas vuosi jaettavan Pääskynen-kunniakirjan saajan. Tunnustuspalkinto on aiemmin jaettu henkilölle  tai työryhmälle, joka on edistänyt lasten ja nuortenkirjallisuuden tutkimusta ja tämän kirjallisuuden alueen tekemistä tunnetuksi. 

Tällä kertaa palkinto annettiin Turun kirjamessuille, joiden kanssa Nuorisokirjailijat ry on tehnyt yhteistyötä jo 25 vuoden ajan.

Suomen Arvostelijain liiton Turun jaosto myönsi jo perjantaina Turun kirjamessuilla Kritiikin punnukset –tunnustuspalkinnon kupeessa myös Taikapunnuksen, jonka sai viime vuonna Naantalissa aloittanut Kirjahyrrä-lastenkirjafestivaali.  Perusteluissa kiitettiin Kirjahyrrää  kulttuurisesta läpimurrosta.




Ei kommentteja: