torstai 22. lokakuuta 2015

Lastenkirjainstituutissa rakastetaan kirjoja!












Helsingin kirjamessujen avajaisissa myönnettiin hetki sitten Suomen Messusäätiön vuotuinen Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto  Tampereella toimivalle Lastenkirjainstituutille

Palkinnolla annetaan tunnustusta merkittävästä työstä, jota Lastenkirjainstituutti on tehnyt pitkäjänteisesti lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi.  

Perusteluissa sanottiin:

Lastenkirjainstituutti on vuodesta 1978 tehnyt ansiokasta työtä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi. Se on valtakunnallinen kulttuurilaitos, jonka synnyttivät lastenkulttuuriaktivistit ja jonka työssä vapaaehtoisuudella ja kulttuuri-idealismilla on edelleen vahva sija. Instituuttia ylläpitää Tampereella sen kannatusyhdistys. Lasteninstituutin toiminta on monipuolista. Instituutilla on erikoiskirjasto, oma lehti Onnimanni  ja tietopalvelu. Se järjestää näyttelyitä, lastentapahtumia ja seminaareja sekä  opastaa vanhempia lasten ja nuorten lukemiseen liittyvissä asioissa. Lastenkirjainstituutti on pystynyt aktiivisena ja uudistunut huolimatta niukoista resursseista. Instituutissa on kaikki aina tehty ja tehdään kaikki rakkaudesta lasten- ja nuortenkirjoihin sekä niiden käyttäjiin, lukeviin lapsiin ja nuoriin. 
Palkintoon kuuluu 5000 euron rahapalkinto.

Raatiin kuuluvat Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Timo Julkunen, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, toimittajat Suvi Ahola ja Sanna Nikula, tiedottaja Reetta Ravi ja toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen.


Rouva Huu hyrisee ilosta tämän palkintouutisen äärellä. Tässä taas mainio ja lohdullinenkin todiste siitä, kuinka näinä ankeina aikoina hoksataan muistaa pieniä (lasten)kulttuurialan toimijoita. 

Olen ollut instituutin vaikutuspiirissä jo kirjallisuudenopintojen alusta lähtien, ja nopeasti minut imaistiin 1990-luvun alusta mukaan instituutin projekteihin ja Onnimanni-lehden toimittamiseen. 

Aiemmin Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttina ja nyttemmin Lastenkirjainstituuttina tunnettu lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimukseen, tiedotukseen ja tallennukseen erikoistunut laitos tekee työtään sisulla ja sydämellä.

Ei kommentteja: