tiistai 24. syyskuuta 2013

Enää Mauri Kunnaksen ei tarvitse penätä työlleen arvostusta




Opetusministeriö on jakanut tänään kaksi 20 000 euron suuruista tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkintoa ja toisen niistä sai kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnas.  

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.  

Palkinnon perusteluissa sanotaan mm. seuraavaa :

Kirjailija Mauri Kunnas on poikkeuksellisella tavalla tuonut historian lastenhuoneisiin ja päiväkotien lukuhetkiin. Hän on tutustuttanut pienet lukijat ja kuuntelijat myös kirjallisuutemme avainteoksiin Kalevalaan ja Seitsemään veljekseen. Suomen historian lisäksi Mauri Kunnas on vienyt lapset ja heidän vanhempansa niin villiin länteen Puhveli-Billin kanssa kuin ritarimaailmaan kuningas Artturin seurassa. Yhteisissä lukuhetkissä on päästy myös matkalle avaruuteen ja saatu tutustua, miten sanomalehteä tehdään sekä mitä kaikkea voi yöllä tapahtua.  

 Mauri Kunnas arvostaa lukijoitaan. Hän tekee perusteellista taustatyötä ja kuvituksen yksityiskohtia myöten kaikki on tarkistettua. Lopputuloksesta huokuu perehtyneisyys ja voimakas oma kiinnostus aiheeseen, erityisesti kansanperinteeseen ja historiaan. Tämä kaikki takaa sen, että Kunnaksen kirjat ja niiden välittämä monipuolinen tieto jaksaa kiinnostaa niin pieniä kuin isompiakin lukijoita useita lukukertoja. 

 – –  Mauri Kunnas on kirjailija, joka ylittää notkeasti kieli- ja kulttuurirajat. Hän tarjoaa tietoa humoristisesti ja lämpimästi eri-ikäisille ja eri kulttuuritaustasta tuleville lukijoilleen. Kunnaksen kirjat osoittavat, kuinka kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa tietokirjallisuus voi parhaimmillaan olla. Hänen kirjansa ovat paitsi suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikoita, ne ovat samalla suomalaisen tietokirjallisuuden klassikoita.  

Mauri Kunnaksen ansiot on tunnustettu vasta 2000-luvun aikana. Sitä ennen hänen menestykseensä ei Suomessa ole osattu  oikein asiallisesti suhtautua. Kunnaksen arvon nousussa on kyse myös lasten tietokirjallisuuden arvostuksen noususta ylisummaan. Kunnas on synnyttänyt Suomeen aivan uuden lasten tietokirjaformaatin, jota ei ensi näkemältä tietokirjaksi edes arvaisi!

Lämpimät onnittelut Mauri Kunnakselle myös Lastenkirjahyllystä!  

2 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Hieno uutinen! Onnea!

Sparraava äiti kirjoitti...

No nyt meni kyllä ihan oikeaan kohteeseen palkinto, hienoa! :) Kiitos laadukkaasta blogista Rouva Huu!