torstai 23. joulukuuta 2010

23. luukku: Joko olette varanneet joulupuuroa myös kotitontuille?


Sven Nordqvist: Joulupuuro. Suomentanut Tittamari Marttinen. 32 sivua. Tammi 2006. 3 painos 2010.






Monissa jouluaiheisissa lastenkirjoissa surraan nykyisin vanhojen perinteiden hiipumista. Niin myös tässä Sven Nordqvistin kuvakirjassa Joulupuuro.

Tapahtumat sijoittuvat vauraaseen maataloon, jonne koko suku on kokoontunut idylliseen ruotsalaiseen joulunviettoon. Herraskainen joulunvietto tuo mieleen Ingmar Bergmanin Fannny ja Alexander -elokuvan tunnelman.

Tahollaan talon kotitontut viettävät omaa jouluaan. Tonttuvaari olettaa saavansa tänäkin jouluna talon väeltä kiitokseksi vuoden palveluistaan kulhollisen joulupuuroa voinokareen kera. Nuorempi tonttupolvi ei ole asiasta niin varma. Tonttumuoreilla on myös ennalta näkemisen lahja, ja tonttumuori valjastaakin nuoremmat tontut pieneen huijaukseen, jonka silminnäkijäksi nelivuotias Anna-tyttö pääsee.

Tontut sekoittavat salin kaappikellon hetkeksi, ja juuri silloin tonttutyttö saa rauhan anastaa puurokupin joulupöydästä.



Sven Nordqvistin kuvitus on täynnä meheviä yksityiskohtia ja pieniä öttiäisiä, jotka järjestävät tapahtumantäyteisiin aukeamiin omia tempauksiaan. Ja tarkka kuvankatsoja löytää joulunvietosta myös Viiru-kissan!

1 kommentti:

kirsti k kirjoitti...

Ei pitänyt enää tänään avata nettiä, mutta olihan sitä pakko kurkistaa kalenterin luukku...

Me viedään aina aattona lautasellinen riisipuuroa saunan lauteille, josta tonttu käy kauhomassa sen suuhunsa.