torstai 1. maaliskuuta 2018

Rajaaminen auttaa tietoähkyyn














Maja Säfström: Tärkeitä asioita eläimistä, suomentanut Nina Tarvainen, 120 sivua, Nemo 2018.







Kustantamo Nemolle voisi antaa useammastakin lasten tietokirjasta tunnustuspalkinnon eri kategoriassa. Nemo onnistuu nimittäin haravoimaan kansainvälisestä tarjonnasta aina vähän erilaisia ja yllättäviäkin vaihtoehtoja.

Kuten nyt tämä ruotsalaisen Maja Säfströmin tietokirja eläimistä, joka ammentaa hauskasti uudesta värityskirjojenkin inspiroimasta mustavalkoisen kuvituksen buumista. Säfström on Tukholmassa asuva arkkitehti ja kuvittaja.

Olen viime aikoina kokenut valtavaa ähkyn tunnetta monien lasten ja nuorten tietokirjojen äärellä. 

Eritasoisten tekstilaatikoiden ja kuvallisen kakofonian äärellä tulen miettineeksi, hukkaako tietokirja tavoitteensa pakkosyöttämällä nuorille lukijoille liikaa faktaa.

Rajautuminen alkaa jo kirjan nimestä: Tärkeitä tietoja eläimistä. Ei siis luvatakaan, että annetaan kaikki mahdollinen tieto, vaan poimitaan muutamia kiinnostavia faktoja.




Mustavalkoinen pelkistys tekee jopa värikuvaa paremmin oikeutta eläinten
 lajityypillisille ominaisuuksille. 
Maja Säfströmin kuvitusta lasten ja nuorten
tietokirjaan 
Tärkeitä asioita eläimistä (Nemo 2018). 



Kirjan konsepti on naseva ja selkeä. Aukeamalla otetaan haltuun yksi eläin, kuvataan se mustavalkopiirroksissa pelkistäen, mutta lajille ominaiset piirteet korostaen ja tunnistettavasti sekä sanallisesti yhden tai kahden toteavan lyhyen virkkeen avulla.

Kuvaileva virke on vähän kuin klikkiotsikko, joka haluaa hätkähdyttää ja havahduttaa, mutta on silti väitteeltään tosi, esim.: 

Majavalla on oranssit hampaat, joiden kasvu ei koskaan lopu.  
Kengurut eivät osaa peruuttaa. 

Torakka elää useita päiviä ilman päätä.
 



Hirvestä tuodaan esille vain yksi fakta: "Hirvi tuntee kärpäsen laskeutuvan
sarvilleen, kun ne ovat uudet". 
Maja Säfströmin kuvitusta lasten ja nuorten
tietokirjaan  
Tärkeitä asioita eläimistä (Nemo 2018). 



Muutamat faktat ovat itsessään kuin runoa:

Hirvi tuntee kärpäsen laskeutuvan sarvilleen, kun sarvet ovat uudet.  
Saukot nukkuvat käsi kädessä, jotta ne eivät ajelehtisi pois toistensa luota. 
  
Laiskiainen on niin hidas, että se saattaa sammaloitua.


Numeraalista tietoa tarjoillaan maltillisesti ja kekseliäästi:

Hiiri mahtuu kulkemaan kolosta, joka on yhtä pieni kuin kuulakärkikynän läpimitta. 

Pisin mitattu kanan lento on 13 sekuntia.

Kenguru on syntyessään kidneypavun kokoinen.  




Mustavalkoisuus saa myös latausta välillä mustasta taustasta. 
Maja Säfströmin
 kuvitusta lasten ja nuorten 
tietokirjaan Tärkeitä asioita eläimistä (Nemo 2018).  



Eläinten inhimillistäminen on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta minimissä. Saukkoja koskevalla aukeamalla puhutaan käpälien sijasta käsistä. 

Vuokkokaloja koskevalla sivulla kerrotaan:

Kaikki vuokkokalat syntyvät koiraina. Kun parven ainoa naaras menehtyy, johtava koiras muuttuu naaraaksi ja ottaa sen paikan. 

Toinen kala toteaa puhekuplassa: "Pitää olla vahva mies tullakseen naiseksi"!


Kirja herättää lapsessa – ja aikuisessa! – välittömästi kiinnostuksen hakea lisää tietoa  kiehtovista eläimistä. Graafisesti tyylikäs esitystapa ja helppolukuinen teksti koituvat kaikkien eduksi, sillä teininkään mielestä kirja ei ole ulkoasultaan nolo tai lapsellinen.


Tietokirjapedagogian kannalta Maja Säfströmin teos on kokoaan huomattavasti isompi innostaja tiedonhakutaitoihin ja lukemaan innostamiseen.  








4 kommenttia:

Pikku Pia kirjoitti...

ILAHDUTTAVA tietokuvakirja, arviostasi arvaan! Lauseet sisältävät enemmän kuin näennäisessä lakonisuudessaan vaikuttaa, komppaavat lukijaa ajattelemaan ja oivaltamaan. Kuvitukset hellyttäviä todenperäisessä naiviudessaan. P.S. "VUOKKOkalojen" nimikin passaa valittuun erityistietoon ko lajista ;D

Rouva Huu kirjoitti...


Juuri näin, Pia. Tämä kirja sopii hyivnkin pienille lapsille ja toimii vähän kuin katselukirjana ja keskustelun aloittajana.

Usein lasten tietokirjat ottavat niin tukevan syliotteen kohteestaan, että lukijalle ei jää mitään itse oivallettavaksi tai selvitettäväksi. Tämä kirja suorastaan sysää lapsen ottamaan lisää selvää omasta lempieläimestään.

Saara Vesikansa kirjoitti...

Jäin oikein pohtimaan tuota tietokirjan tietoähkyä, hyviä oivalluksia! Tämä teos pitää hankkia ensi tilassa nelivuotiaalle kummitytölleni.

Rouva Huu kirjoitti...


Saara, kerro sitten kuinka kolahti kummityttöön ja sinuun!