tiistai 27. helmikuuta 2018

Pentin isästä tulee silkkipaperia














Petja Lähde: Surunsyömä, kuvittanut Matti Pikkujämsä, 165 sivua, Karisto 2018.





Näppituntumani mukaan aivan uusia tekijöitä ei lasten- ja nuortenkirjallisuuteen ilmaannu enää yhä runsaasti kuin kultaisina takavuosina. Siksi  jokainen heistä harvoista olisi erityisen noston arvoinen.

Petja Lähde (s. 1976) on valmistunut TEAK:ista näyttelijäksi ja työskentelee nykyisin freelance-näyttelijänä ja näytelmäkirjaiijana. Hänen esikoisromaaninsa aikuisille, Poika,  ilmestyi WSOY:ltä vuonna 2012.

Surunsyömät on lastenromaani, joka apeasta nimestään ja Matti Pikkujämsän nurkkaan ajamista viestivästä kansikuvastaan ja mustavalkoisesta kuvituksesta huolimatta kurkottaa kyllä valoon.

Aihe ei ole helpoimmasta päästä. 

Joskus elämä luulee ihmistä jalkapalloksi ja potkii päähän. Pentti on nyt se jalkapallo, jota elämä pompotaa pitkin kuoppaista hiekkakenttää. Elämälle ei riitä, että se karkoitti Pentin äidin kaksi kuukautta sitten. Elämä haluaa kiusata myös Pentin isää. Se tartutti isään surunsyömän.  
10-vuotiaan Pentin äiti on kuollut vakavaan sairauteen. Ja ihan kuin siinä ei olisi kylliksi, Pentin isä on vaimonsa kuoleman jälkeen menettänyt elämänhalun kokonaan, tai kuten Pentti asian ilmaisee, on vaarassa tulla surun syömäksi.


Surunsyömä on salaperäinen sairaus. Vaiheita on kolme.  
Ensimmäisessä vaiheessa suru iskee iholle, tunkeutuu läpi kudosten ja luiden uhrin sisuksiin. 
Toisessa se tekee pesän ihmisen sydämeen. 
Kolmannessa vaiheessa, joka on siis nimeltään surunsyömä, suru alkaa syödä ihmistä sisältäpäin, kunnes ihmisestä ei ole jäljellä kuin harmaa kuori. 
 Isällä on selkeät oireet:   
Istuu sohvalla ja tuijottaa seinää.  
On kalpea kuin haamu ja ulisee öisin.  Jos isän pitää mennä vessaan hän raahautuu sinne kuin elävä kuollut kädet löysinä heiluen ja villasukat lattiaa hiihtäen. 

Pentti on aina ollut äidin poika. ”Äiti oli kuin Xbox-peli. Jokaista kenttää seurasi uusi kenttä, ihmeellisempi ja yllättävämpi”.

Isä sen sijaan on äidin kuoltua “kuin silkkipaperi, joka voi revetä milloin vaan”. 

Äidin kuolema on varmasti siloittanut joitakin muistoja Pentin mielessä, mutta suhde isään näyttää kriisiytyvän nyt kokonaan. Näin karusti en muista isän ja pienen pojan suhdetta lastenkirjallisuudessa hetkeen kuvatun.
  
Äiti-sana on kielletty. Niin kuin Voldemort Harry Potterissa: hän jonka nimeä ei saa sanoa. 


Rankkoja aiheita käsittelevissä lastenkirjoissa on tyypillistä, että lasta ei jätetä yksin vaikean asian kanssa. Usein lapsi saa kokonaisen leegion hoitohenkilökuntaa tukiverkokseen.  Pentin opettajan osoittama ymmärrys kantaa poikaa vaikeimman yli.

Petja Lähteen lastenromaanissa Pentti viedään kyllä koulupsykologille, mutta isä jätetään tyyten oman onnensa nojaan.   


Lähestyvä kesäloma saa Penttiin puhtia. Pentti sopii kaverinsa  Pikku-Timon kanssa, että hän pääsee isän kanssa Timon vanhempien kesämökille selvittämään asioita.

Pentti on kehitellyt lautapelin, jonka tarkoituksena on auttaa isää muistelemaan äitiä.

Mökillä oloon liittyy hyvin jännitteisiä kohtauksia, jotka tulevat lukijan iholle asti. Pentin ideoimat roolileikit ammentavat avaruuselokuvista ja sankarimyyteistä, ja vaikka mielikuvitusmaailmaan meno on mennä ihan överiksi, niin jotain tärkeää liikahtaa vähitellen myös isän turtuneessa mielessä. 

Lähde tekee viiltävän tarkkoja havaintoja, olipa kyse  tunteista tai miljöön kuvailusta. 

Ovi rutisee kuin pieru. Pentti naurahtaa. Isän ilme kysyy, että mille. Pentti ei kerro. Mökki on pieni ja haisee märältä puulta. Lattialankut kitisevät isän painon alla kuin nauraisivat nekin.

Tekotaiteelliselta kikkailulta tuntuu sen sijaan se, että repliikkiviivat on jätetty kokonaan pois vuoropuhelusta. Ratkaisu tukee kyllä toisaalta teoksen tajunnanvirtamaista mielenkuohua, mutta vasta hiljattain lukemaan oppineelle lapselle ratkaisu on hankala tekstin hahmottamisen kannalta.

Surunsyömä ei todellakaan ole helppolukuisesta formaatistaan huolimatta mikään kevyt lukukokemus  noin 10-vuotiaalle lukijalle, sillä sen kanssa kipuilee yhtälaisesti myös aikuinen lukija. 

Samantyypppiseen tilanteeseen joutuneelle lapselle se voi kuitenkin olla terapeuttinen ja voimaannuttava kirja.




Vanhemman kuolema tai vakava sairastuminen on aiheena myös näissä kotimaisissa lastenkirjoissa:

Ilja Karsikas: Ilja ja sumupuu, Etana editions 2017

Hellevi Salminen: Tinjan keinukesä, kuv. Katja Tukiainen, Otava 2007

Hannu Mäkelä: Helmi, kuv. Marika Maijala, Tammi 2007

Marita Lindquist: Maleenan joulu, kuv. Kerstin Thorvall, suom. Tuula Ikonen,  WSOY 1977; up. Maleenan ilo, up. WSOY 2007

Tuula Sandström: Santeri ja syöpäri, Ylösnousemuskuja 1, kuv. Bosse Österberg, Suomen syöpäpotilaat 2004 

Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Tyttö ja naakkapuu, Tammi 2004



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas erinomaisesta kirjavinkistä Surunsyömän suhteen! Luksusta saada poimintoja tuoreesta tarjonnasta blogisi välityksellä.

Kati