keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Lastenkirjamarkkinoinnin sudenkuopat



Avril McDonald & Tatiana Minina: Jukka Hukka ja iso hukka, menetyksestä ja surusta selviäminen; Jukka Hukka ja varjohirviö, pelon ja jännityksen kesyttäminen; Jukka Hukka ja lohikäärmevauva, rauhoittumisen harjoitteleminen; Jukka Hukka ja hirveä harmi, itseluottamuksen vahvistaminen, Jukka Hukka ja kirjava takki, ystävällisyys ja toisten huomioiminen,  suomentanut Arja Pikkupeura, tehtävät kasvattajille Liisa Ahonen, kansi Jukka Ahonen, taitto Juha Paakkolanvaara, 40 sivua, PS-kustannus 2018.

Ympyräiset-sarja: Anne-Marie Kuusela & Matias Teittinen: Sisu Kettu ei anna periksi; Kiva Kirahvin kannustus;  Räyhä Ravun kiukkupuuska, asiantuntija Maija Nuorteva, 33 sivua, Kustannus-Mäkelä 2017.





Lastenkirjallisuudelle osoitettu vähentynyt ja entistä sattumanvaraisempi mediahuomio aiheuttaa toisinaan kummallisia ilmiöitä.

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla ilmestyi maaliskuussa Lontoon kirjeenvaihtajan Anna-Mari Sipilän näyttävä henkilöhaastattelu Jukka Hukka –kirjojen tekijästä Avril McDonaldista.

Viime sunnuntaina Aamulehden kulttuurisivuilla ilmestyi Lännen mediat -konsernin free lance –toimittajan, Ida Kanniston,  koko sivun juttu  McDonaldista ja Jukka Hukka -sarjasta, otsikolla Paniikkikohtaus sysäsi kirjailijaksi.  

Annamari Sipilä luonnehtii jutussaan sarjan tekoprosessia moderniksi. Sarjan kuvittaja, nuori Massachusettissa asuva Tatiana Minina on löytynyt verkosta ja sarjan verkkosivut ovat Sipilän luonnehdinnan mukaan ”tiptop”. Sarjan verkkosivujen mediaosastossa on lukuisia poimintoja sen saamasta mediahuomiosta.

The Feel Brave -sarjaa on tähän mennessä käännetty kreikaksi ja suomeksi ja neuvottelut ovat käynnissä käännöksistä myös Romaniaan, Turkkiin ja Kiinaan.

Sarjan alkuperäinen kustantaja Crown House Puglishing, hiisi vieköön,  osaa markkinoida!

Luokanopettajana työskennellyt McDonald on kertonut sarjan markkinoinnin yhteydessä avoimesti lapsena kokemastaan paniikkikohtauksesta ja oman lapsensa painajaisunista. Näihin täkyihin on henkilövetoisessa juttutyypissä helppo tarttua. 

Tekstin ja kuvituksen toteutuksen näkökulmasta tuntuu ällistyttävältä, että Avril McDonaldin sarja on saanut Suomessa näin ison huomion. Taiteelliselta laadultaan ja sisällöltään sarja on keskinkertainen.  

Tatianan Miniman digikuvitus on yksiulotteinen ja hengetön. Riimitelty teksti ei ääneen luettaessa toimi, enkä usko, että syy olisi suomentaja Arja Pikkupeurassa.  

Jokaisen kirjan lopussa on ammattikasvattajille suunnatut kasvatustieteen tohtorin Liisa Ahosen tehtäväosiot, jotka antavat vinkkejä varhaiskasvattajille kirjan työstämiseen lapsiryhmän kanssa.

Ahosen osuus on itse asiassa sarjan parasta antia, mutta taitto tekee tekstistä vaikealukuisen. Kotimaisen asiantuntijan panokselle olisi pitänyt antaa isompi arvo. Ahosen kasvatusnäkemyksistä ja ns. häirikkölapsiin suhtautumisesta julkaistiin myös hiljattain Helsingin Sanomissa haastattelu.

PS-kustannus on ottanut viidestä kirjasta 23 000 kappaleen painoksen, mikä tekee 4 600 kappaletta per kirja.

Lasten tunnetaitokasvatukseen liittyvällä lastenkirjallisuudella on nyt todella isot markkinat. 

Ilmiö selittyy suurelta osin uusista opetussuunnitelmista löytyvistä tunnetaitojen hallintaan liittyvistä painotuksista.  

Yksittäisiä, teemaan niveltyviä kuvakirjoja ilmestyy monelta eri kustantajalta. 

Lasten Keskuksella on myös varhaiskasvattajille suunnattu Katri Kirkkopellon Molli-kuvakirjaan liittyvä tuoteperhe.

Kustannus-Mäkelä lanseerasi viime vuonna kotimaisen Ympyräiset-kirjasarjan, joka on lähtökohdiltaan ja konseptiltaan lähestulkoon samankaltainen kuin uusseelantilainen verrokkinsa. Tosin Jukka Hukka -sarja on selvästi brändätty päiväkodeille ja Ympyräiset lasten vanhemmille. 

Tunnetaitojen treenaus on kummassakin sarjassa loitonnettu eläinten maailmaan. 

Ympyräiset-sarjassa jumpataan Sisu Ketun kanssa sinnikkyyttä, Kiva Kirahvin kanssa löydetään omat vahvuudet ja Räyhä Ravun kanssa opitaan selviämään kiukkuhetkistä. 

Sarja täydentyy elokuussa vielä kolmella uudella osalla.

Jokaiseen kirjaan liittyy pedagogi Maija Nuortevan kasvattajalle suunnattu verkkomateriaali ja vinkkejä tunnetaitojen hallintaan. Vuorovaikutteisuutta kirjojen lukuhetkiin syntyy tunnepilvistä löytyvistä kirjan teemaan liittyvistä kysymyksistä.   

Konseptin takana on Rounders Entertaintment Oy. Lapset ovat testanneet kirjasarjaa Helsingin Yliopistossa Playful Learning Centerin ohjauksessa.

Matias Teittisen kuvitus muistuttaa monin kohdin muodoiltaan ja värimaailmaltaan Rovion Angry Birds –hahmoja. 

Pelkistetty ja pintaan jäävä kuvitustyyli on varmasti tiimityön kompromissi, sillä kehitteillä on kirjojen lisäksi animaatiosarja, mobiilipelejä ja mobiilisovellus. 

Lastenkirjakriitikkona pidän aina kotimaisen lastenkirjallisuuden puolta ja ihmettelen nyt ehkä vähän naiivisti, mutta suu ymmyrkäisenä ihmetyksestä,  että miksi hyvän   tähden Ympyräiset ei ole saanut aikaan mitään hypetystä suomalaisessa mediassa?


Lastenkirjallisuuden brändäys on tätä päivää. 

Siinä ei ole mitään pahaa, kyse on puhtaasti hengissä selviämisen metodista lastenkirjaviidakossa. Brändäyksen avulla pyritään parhaimmillaan hyvinkin innovatiivisin keinoin erottumaan massasta.  

Ongelman ydin on siinä, että median ammattilaiset eivät osaa seuloa niin sanotusti jyviä akanoista. 

Kustannus-Mäkelän Ympyräiset-sarja ei toki sekään ole  kuvitustaiteellinen mestariteos tai sanataiteellinen helmi, mutta siinä olisi silti monin verroin enemmän potentiaalia kansalliseen mediahypetykseen  verrattuna Jukka Hukka -sarjaan. 






maanantai 21. toukokuuta 2018

Leikkipaikkoja kaikille














Inari ja Leena Krohn: Vihreä vallankumous, 30 sivua, Tammi 1970.







Toimittaja Matti Kuuselan mainio reportaasi tämän päivän Aamulehdessä sysäsi minut heti lukemaan uudelleen suomalaisen 1970-luvun lastenkirjallisuuden keskeisen kuvakirjan, Leena & Inari Krohnin Vihreän vallankumouksen.


Koko aukeamalle levittäytyvässä näkymässä havainnollistuu suurkaupungin
puiston merkitys alueen asukkaille. Inari Krohnin kuvitusta Inari ja Leena
Krohnin tekstiin kuvakirjassa Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 


Matti Kuusela on laskenut, että Nokian kaupungissa on viime syksystä kevääseen asti toteutetun summittaisen laskutoimituksen perusteella 33 540 parkkipaikkaa, mikä on enemmän kuin kaupungin asukasluku. 

Provokatiivinen laskenta sai kimmokkeensa isoisän ja lastenlasten mieluisasta päiväkodin pihan leikkipaikasta. Päiväkoti purettiin homeongelman takia ja tilalle rakennettiin yksityinen englanninkielinen päiväkoti.

Odottelimme Vilman ja Ilmarin kanssa ämpärit ja lapiot tanassa ja keinumattipallo kainalossa rakentamisen edistymistä.

Miten hienon, uutuuttaan hohtavan leikkipaikan Kankaantaan lapset nyt saisivatkaan! Vähän tosin huolestutti, kun ensi töiksi kaadettiin useampikin vanha, komea puu ja pihasta nirhaistiin noin neljännes.

Puiden, kiipeilykivien ja sählykentän tilalle asvaltoitiin parkkiruudut 23 autolle. 
No hyvä. Vaikka aita siirtyi liki kymmenen metriä lähemmäs rakennusta, Ilmarin ja Vilman into ei hiipunut. Pihaan tuodut hämähäkkikeinut näyttivät erityisen houkuttelevilta.

Lasten ja Matti Kuuselan pettymys oli suuri, kun päiväkodin avautumisen jälkeen kävi ilmi, että pihalla eivät saaneet enää leikkiä muut kuin päiväkodin omat lapset.

Asiasta äkämystyneenä Kuusela selvitti laajemmin lasten leikkipaikkojen vähentymistä kotikaupungissaan. Kävi ilmi, että Nokian kaupunki on lakkauttanut peräti puolet leikkipuistoista.  

Leena Krohn on luonnehtinut Vihreää vallankumousta tilaustyöksi: idea kirjaan tuli nimittäin hänen sisareltaan Inarilta. 

Kirjan aihe sai yllykettä 1960-luvun lopulla Lontoossa pidetystä mielenosoituksesta, jossa asukkaat yrittivät estää puiston muuttamisen parkkipaikaksi. 

Leena Krohn kirjoitti tekstin Inari Krohnin valmiiden kuvien ympärille.   


Harvinainen, aikuisen auktoriteettia kaatava lastenkirjan
kuvituskuva lähes 50 vuoden takaa.Riioraan kaupungin lapset
uhmaavat virkavaltaa. 
Inari Krohnin kuvitusta Inari ja Leena Krohnin
tekstiin kuvakirjassa 
Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 

Vihreässä vallankumouksessa Mortti, Liisa, Janne, Lotta, Maija, Leena, Riikka, Panu, Juhani, Pekka ja Jukka-Pekka, kissat ja koirat (ja kaikki muut Riioraan kaupungin lapset, joiden nimet kehotetaan etsimään almanakasta) järjestävät kaaoksen ja mielenosoituksen estääkseen puistoa joutumasta parkkipaikan ja asvaltin alle.

Kirjan loppuratkaisu kääntyy lasten voitoksi. Kaupungin virkamiehet riisuvat takkinsa ja solmionsa ja vetäytyvät päivälevolle vaahteran varjoon.


Loppu hyvin: lapset ja aikuiset, byrokraatit ja virkamiehet nauttivat
pelastuneesta puistosta, kaupungin keuhkoista. 
Inari Krohnin kuvitusta
Inari ja Leena 
Krohnin tekstiin kuvakirjassa Vihreä vallankumous (Tammi 1970). 

Vihreä vallankumous on ensimmäinen suomalainen ympäristötietoinen ja kansalaisaktivismia esittelevä lastenkirja. 

Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki ovat tehneet kuvakirjasta ansiokkaan analyysin artikkelikokoelmassa Tapion tarhoista turkistarhoille, Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa (SKS 2011).







perjantai 18. toukokuuta 2018

Ilo hyppäs suoraan syliin – Loh angali ranudas







Helena Blomérus, Satu Blomérus, Helena Korpela, Irmeli Matilainen: Rassako reevos – Yökettu, 119 sivua, Opetushallitus 2017.


Seija Roth: Lokko Lamjaha – Kevein askelin. Poemi ta riimi kentenge – Runoja ja riimejä lapsille. Kuvittanut Tuuli Saarekas, 112 sivua, Opetushallitus 2015.







Romanikieli on Suomessa ennen muuta puhuttu kieli. Sen aktiivisten käyttäjien ja taitajien määrä on koko ajan vähentymässä.

Romanikieltä ei enää vaalita Suomessa romanien kotikielenä, ja tämä on johtanut siihen, että sitä yritetään tietoisesti ylläpitää muun muassa erityisissä "kielipesissä", joissa kokoonnutaan puuhailemaan arkisia asioita ja puhumaan romanikieltä.

Ensimmäinen painettu romanikielinen aapinen ilmestyi vasta vuonna 1982.

Opetushallituksen julkaisema kaksikielinen kuvakirjojen yhteislaitos ja kaksikielinen runokirja ovatkin  tästä näkökulmasta tarkasteltuna suoranaisia kulttuuritekoja!

Uusimmassa esikoulun opetussuunnitelmassa romanilasten esiopetuksen erityisenä tavoitteena on vahvistaa lasten identiteettikehitystä ja tietoisuutta omasta historiastaan ja kulttuuristaan. Lisäksi tuetaan kaksikielisyyttä yhteistyössä lasten perheiden kanssa. Lapsille annetaan romanikielen opetusta mahdollisuuksien mukaan. Romanikielen opetuksessa tutustutetaan lapsia romanikieleen ja -kulttuuriin, laajennetaan sana- ja ilmaisuvarantoa sekä rohkaistaan käyttämään  kieltä erilaisissa kielenkäyttötilanteissa.

Kaksi ensimmäistä Yökettu-kirjaa Mitä säitä säkkiisi, yökettu?  ja Minne matka, Yökettu? ilmestyivät alunperin suomeksi Pieni Karhu –kustantamon kautta vuosina 2009 ja 2011. 

Yhteislaitokseen on nyt saatu vielä kolmas uusi osa Mitäs nyt, Yökettu? Kaikki kolme kuvakirjatarinaa on julkaistu kaksikielisenä laitoksena, romanin- ja suomenkielinen teksti rinnakkain.

Mitäs nyt, Yökettu? –tarinassa työstetään takakannen mukaan ”erilaisuuden kokemista ja siihen liittyviä, osin vaikeastikin ymmärrettäviä ilmiöitä”.

Mira on riitaantunut parhaan kaverinsa kanssa. Netta on haukkunut Miran lenkkareita ja tytöille on tullut siitä kärhämää, mikä painaa Miraa vielä koulupäivän jälkeenkin. Mira työstää asiaa ensin pehmolelunsa, Yöketun, kanssa ja myöhemmin hän keskustelee aiheesta vielä kotona. 

Miran pikkuveljellä Timillä  on niin ikään ollut nahistelua päiväkotikaverinsa kanssa.  Onneksi päiväkodin opettaja kuittaa poikien kärhämän kertomalla, että päiväkodissa lentelee välillä riitoja aiheuttava kiukkukirppu.  Näiltä osin kuvakirjan voi lukea tunnekasvatustaitoja yleiselläkin tasolla tukevana lastenkirjana.


Äiti ja Timi eivät ole tarjoilijan mielestä tervetulleita lounasravintolan
asiakkaiksi. Muut asiakkaat paheksuvat asiaa. Irmeli Matilaisen
kuvitusta Helena Bloméruksen, Satu Bloméruksen ja Helena Korpelan
tekstiin yhteislaitoksessa Yökettu –  Rassako reevos  (Opetushallitus 2017). 


Arkisen ja ohimenevän nahistelun rinnalla työstetään myös huomattavasti isompaa ongelmaa eli romanien kohtaamaa syrjimistä. Äiti ja Timi häädetään pois kotiruokaravintolasta. Tarjoilija ilmoittaa, että heitä ei palvella, koska äiti on pukeutunut romanien kansallisasuun.

Lukiessani kirjaa ensimmäisen kerran, olin närkästynyt siitä, että asiaa oikein alleviivataan romanilapsille suunnatussa lastenkirjassa. Kului pari viikkoa, ja monessa viestimessä uutisoitiin romaniperheen huoltoasemalla kokemasta syrjintätilanteesta.

Timin ja äidin kokemasta syrjintätapauksesta keskustellaan kotona perheen kesken. Vaari kertoo Timille, että hänkin kohtasi lapsuudessaan paljon ennakkoluuloja.

– Me romanit olemme joutuneet kiertämään paljon. Emme olleet yhdessä paikassa kauan, siksi me ja muut ihmiset emme aina voineet tutustua toisiimme kovin hyvin. Sen vuoksi me voimme vieläkin tuntua erilaisilta. 
- -  
– Maailmassa on monenlaisia ihmisiä, Timi. Jotkut pelkäävät sellaisia ihmisiä, jotka näyttävät jollakin lailla toisenlaisilta kuin he itse. Niin kuin vaikkapa sellaiset, joilla on romaniasu. Vaikka me kaikki olemme sydämissämme aika samanlaisia.


 Romanikulttuurissa arvostetaan vanhempien sukupolvien 
elämänkokemusta ja suullista kerrontaa. Vaari kertoo Timille 
sotamuistoistaan ja ikäpolvensa kohtaamasta syrjinnästä. Irmeli 
Matilaisen kuvitusta Helena Bloméruksen, Satu Bloméruksen ja 
Helena Korpelan tekstiin yhteislaitoksessa Yökettu – Rassako reevos  
(Opetushallitus 2017).


Yökettu-tarinat lisäävät myös kantaväestöön kuuluvien lasten ymmärrystä Suomen omia kielellisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä kohtaan. Miran ja Timin koulun ja päiväkodin parhaat leikkikaverit kuuluvat kantaväestöön. Tämä todentuu keskushenkilölasten, Miran ja Timin, kantaväestöä edustavissa leikkikavereissa.  

Alkuperäisen romanikielisen lastenkirjallisuuden perinne on Suomessa edelleen käytännössä aivan olematonta. 

Seija Rothin Lokko Lamjaha – Kevein askelin on tiettävästi ensimmäinen moderni runo- ja lorukirja romanilapsille. 

Se on syntynyt tilaustyönä alakoulujen romanikielen opetuksen tueksi ja samannimisen tehtäväkirjan ohessa käytettäväksi. Kirjoihin liittyvää opettajien materiaalia löytyy verkosta Opetushallituksen sivuilta.



Tuuli Saarekkaan kuvitusta Seija Rothin runoon Tšelliboskiiri - Tanssiainen 
kaksikielisessä runo- ja lorukirjassa Lokko Lamjaha - Kevein askelin
(Opetushallitus 2015). 


Riimirunojen aihepiirit liittyvät lasten arkiseen elämään, vuodenkiertoon ja luontoon. Mukana on kansanrunoudelle tyypillisiä perinteisiä leikkiloruja, joissa opetellaan lukusanoja, värejä, kuukausia ja viikonpäiviä. 

Runokirjassa seikkailee romanilasten lisäksi myös sympaattinen Kotiainen:

Kulkee tietä önniäinen 
laukkuansa kantaen, 
pienen pieni kotiainen, 
astuu kevein askelin ---


Runoissa hyödynnetään mieleen painumisen kannalta riimejä. 

Rytmisesti lorut ja runot ovatkin tarttuvia ja täyttävät kyllä lastenlyriikan yleiset vaatimukset vallan mainiosti. 

Ilo todellakin hyppää niistä suoraan syliin, kuten Ilo-nimisessä runossa todetaan!



Tuuli Saarekkaan kuvitusta Seija Rothin runoon Tšenna - Kasvot 
kaksikielisessä runo- ja lorukirjassa Lokko Lamjaha - Kevein askelin 
(Opetushallitus 2015). 


Tuuli Saarekkaan (s. 1988) kuvitus on parhaimmillaan graafisesti melko pelkistetyissä kuvituskuvissa ja eloisissa potrettikuvissa. Romanikulttuuria tuodaan havainnollisin yksityiskohdin esille.






















keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Pää täynnä hattaraa, mutta tolkku mukana


















Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 188 sivua, Karisto 2018. Kansikuva Kati Rapia.





Ajan ilmiö tämäkin: teinitytöille suunnattuun kevyeen chick lit- kirjallisuuteen yhdistetään ajankohtaisia, kantaaottavia teemoja.

Nelli Hietalan (s. 1982) edellisen nuortenromaanin  Miia Martikaisen kärsimysviikko (2016) jatko-osa sysää nimittäin lukijaa perinteisen  seurustelupähkäilyn ohessa ottamaan kantaa eettisiin periaatteisiin  yleisemmällä tasolla ja tuotantoeläinten kohteluun.

Ilman teennäisyyden tai ohjelmallisuuden tuntua sivutaan myös kuntaliitoksia, työllisyystilannetta ja työllistämiskokeiluja sekä maanviljelijöiden taloudellista ahdinkoa.


18-vuotias Milla on tutustunut lukion ensimmäisenä vuotena Annaan, joka on ”luokan takaosassa istuva mustanpuhuva kuvishörhö”.  Anna on myös eläinsuojeluaktivisti. 

Miia on luonteeltaan varovaisempi, mutta haluaa silti olla lojaali ystävänsä aatteelle ja on valmis ottamaan riskejä avittaessaan Annaa, joka on tehnyt iskun paikalliselle sikatilalle vastustaakseen eläinten tehotuotantoa.


Miia tunnustaa olevansa koukussa Jane Austeniin,  Brontën sisaruksiin, Bridget Jonesiin, Tiinoihin, Runotyttöihin, Priskaan ja Seljan tyttöihin: "niiden idealismi, tervehenkisyys ja hyveellisyys eivät haittaa mua tippaakaan, päinvastoin”.

Perinteisen tyttökirjakonseptin – kaksi potentiaalista, mutta tyystin erilaista poikaystäväehdokasta  – kliseistä huolimatta Miia ajattelee omilla aivoillaan ja modernisti, vaikka väittääkin välillä aivojensa olevan hattaraa.

Miia on itseironisesta tilityksestään huolimatta hyvinkin tiedostava nuori nainen.

Satunnainen seksi on Miian mielestä vallan ok ja hän pystyy ikäisekseen varsin kypsästi erittelemään median suoltamia malleja omiin tuntemuksiinsa:

On superhämmentävää, että se viihteessä niin mutkattomaksi leikattu toimitus on käytännössä enimmäkseen kömpelöä räpeltämistä ja että se paljaus, joka siihen liittyy, on jotain ihan muuta kuin fyysistä alastomuutta. Seksissä ei voi keskittyä sellaisiin asioihin joihin yleensä keskittyy, kun haluaa tehdä vaikutuksen toiseen, kuten pömpöttääkö maha, onko ripsari varissut, sanoinkohan mä jotain tyhmää. On luovuttava vaikutuksen tekemisestä, laskettava irti kaikesta siitä mitä on päättänyt olla, niin kuin vaikka hauska tai nokkela. On asetuttava jonkun armoille niin totaalisesti, ettei pääse piiloon edes itsensä taakse, luotettava siihen, ettei se joku väistä sivuun, kun kaadut päälle. 

– – Himo on epäkorrektia. Kun mä vedän töpselin irti, niin mä en voi päättää kiihotunko huolellisesti vimeistellyistä nahkakengistä tai siitä, että mut kahlitaan sänkyyn vaikka noin normisti olenkin tennarinaisia ja yksilön vapauden puolesta. Mun keho reagoi tai sitten ei. Se mihin ja kehen se reagoi, saattaa olla jonkun toisen mielestä friikkiä tai häpeällistä. Mun on otettava riski. Paljastettatva itsestäni jotakin sellaista, josta en itsekään tiedä mitä se on.


Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole viime aikoina ollut kovin trendikästä kotimaisissa nuortenromaaneissa. Taneli miettii siviilipalveluspaikkansa valintaa tarkasti. Taidetalon siviilipalveluspesti voi leimata häntä liikaa:

Mietin vaan, että mun kannattaisi ehkä kuitenkin mennä julkiselle puolelle, sellaiseen paikkaan, joka ei ole poliittisesti niin sitoutunut.

Miia on Tanelia realistisempi ja oivaltaa, että nykymaailmassa on pakko valita puolensa ja joukkonsa:

Olisiko mun mahdollista pysyä yhteiskunnasta erossa tässä ilmastossa, näillä taidoilla? Oliko kenenkään?  Oliko helpompi vaikuttaa sisäpuolelta kuin ulkopuolelta? Ketä mä palvelisin? Mihin musta olisi? Pitäisikö ottaa vain kevyesti kouluttautua putkimieheksi, tienata puolet vuodesta kelvollisesti ja matkustaa toinen puoli, poimia rusinat molemmista pullista? Miksi mun oli pakko aina ajatella asiat näin perusteellisesti? Miksen mä voinut vain kellua mukana?


Hietalan nuortenromaani haastaa lukijaansa aivan oikeasti miettimään henkilökohtaisia valintoja ja yhteiskunnallista todellisuutta. 

Typografinen ratkaisu Miian ja ystävien viestiketjujen keskittämiseen ei ole paras mahdollinen luettavuuden kannalta.











perjantai 11. toukokuuta 2018

Virolaista määrämittaista huumoria














Andrus Kivirähk: Kun Musti muni mummon, kuvittanut Christer Nuutinen, suomentanut Heli Laaksonen, 61 sivua, WSOY 2018.






Andrus Kivirähk (s. 1970) on yksi Viron tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen aikuistenkirjojensa tunnusmerkkejä ovat groteskius ja absurdius.

Kivirähkin lasten tarinakokoelma Koiranne alkaa kohta kukkia ilmestyi suomennoksena pari vuotta sitten Otavan kustantamana. 

Uusi kokoelma Kun Musti muni mummon (alk. Karneval ja kartulisalat 2015) on äskettäin tullut julki WSOY:ltä.

Kirjan visuaalinen ilme on edellistä suomennosta onnistuneempi. 

Aloittelevat lukijat otetaan nimittäin typografiassa ja Christer Nuutisen tarinoiden huumoria karikatyyrisillä hahmoilla myötäilevässä kuvituksessa paremmin huomioon.

Uudessa kokoelmassa ei kuitenkaan ole edellisen kokoelman veroisia nasevia ja mieleen jääviä tarinoita. 

Lastenkirjoissa Kivirähkin räväkkyys näkyy yllättävinä tulokulmina ja makaaberienkin asioiden perusteellisena älllistelynä. Tarina Nappi hukkaa pojan kertoo pojasta, jonka housuista putoaa nappi. Tapahtumassa samastutaan napin tuntemuksiin. 

Useammassakin tarinassa kerrotaan ruoka-aineista. Grillimakkara kadehtii piparien elämää piparkakkutalossa ja yrittää päästä  sinne kylään. Tietokone on perso hillolle. Ruokapöydälle ilmaantuu muukalainen, joka lesoilee olevansa ulkomainen herkku. Muukalainen paljastuu kuitenkin kammaksi ja se häädetään pois.


Kokoelman aloittava nimitarina Musti alkaa näyttleijäksi on käänteiltään sähäkkä. Maijan koira ei ymmärrä toden ja kuvitellun leikin eroja.

Maija haluaa leikkiä Mustin kanssa Punahilkka-satua:

Maija vei Mustin olohuoneeseen jossa isoäiti istui katselemassa televisiota. 
”Katso, siellä hän nyt on”, kuiskasi Maija. ”Anna mennä!”Musti teki niin kuin oli käsketty. Se lönkytti isoäidin luo ja söi tämän suihinsa. Maija säikähti. 
”Musti!” rääkäisi Maija. ”Mitä sinä menit tekemään! Tämähän oli vain leikki. Ja sinä nielaisit koko isoädin oikeasti. Hölmö!” 
Musti alkoi uikuttaa onnettomana. Se ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt väärin. Kunnon koirahan tottelee käskyjä. 
”Isoäiti!” huhuli Maija Mustiin. ”Miten siellä menee?” 
”Täällä on säkkipimeää”, isoäiti vastasi koiran vatsasta. ”Tuliko sähkökatkos vai mitä?”


Musti-koira eläytyi Punahilkka-leikkiin vähän turhan
 perusteellisesti. 
Christer Nuutisen kuvitusta Andrus Kivirähkin
tarinakokoelmaan
 Kun Musti muni mummon (WSOY 2018). 



Tarinan loppu kiertyy onnelliseksi. Isoisä keksii aloittaa toisen leikin, jossa Musti on kana ja se ryhtyy munimaan. Mummo päätyy takaisin keinutuoliin ja Maija ja Musti lähtevät pihalle jatkamaan pallon heittämistä.

Kivirähkin edellisen suomennoksen arvion yhteydessä etsin sille suomalaisia verrokkeja. 

Sari Peltoniemen arkisista tilanteista äkisti outouden puolelle nitkahtavat tarinat (Gattonautti ja muita arkisatuja, Tammi 2012) ja Alexandra Salmelan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos 2013) päihittävät mennen-tullen Kivirähkin vinksahtaneet tarinat. 

Listan jatkoksi voisi lisätä vielä Jukka Laajarinteen Ruoalla ei saa leikkiä (WSOY 2009).


Tarinassa Runo koko perhe yrittää auttaa Akselia
kotitehtäväksi saadun runon tekemisessä. Christer Nuutisen
 kuvitusta Andrus Kivirähkin tarinakokoelmaan
Kun Musti muni mummon
(WSOY 2018). 

Lieneekö kyse myös kansallisen huumorin eroista? Enkö yksinkertaisesti ymmärrä virolaisen huumorin suomalaisesta poikkeavia nyansseja?

Heli Laaksonen pitäytyy suomennoksissaan kirjakieleen. Yhdessä tarinassa, Pikkutäti ja sireenipensas, täti kuitenkin puhuu lounaissuomalaista murretta.  

Edeltävän kokoelman tapaan myös nämä uudet, määrämittaan kirjoitetut tarinat ovat ilmestyneet alunperin lastenlehti Tähekessä.









keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Visuaalisesti vangitseva kuvakirja merestä ja yksin olon oikeutuksesta
















Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri, 36 sivua, Teos & Förlaget 2018.







Suomenruotsalaiset kuvakirjan tekijät ovat jo hoksanneet, että niukka teksti koituu kuvakirjan eduksi.

Lena Frölander-Ulf (s. 1976) jatkaa Minä, Muru ja metsä –kuvakirjasta tutun lapsen pelkojen työstämistä. Isä, minä ja meri on ilmestynyt myös ruotsiksi Pappa, jag och havet

Tunnetaitokirjoja ilmestyy lapsille nyt todella paljon. Suuri osa tarjonnasta on sanomaltaan hyvinkin ohjelmallisia, mutta tässä kuvakirjassa viesti on piilotettu lapsen itse oivallettavaksi.




Tässä kuvituskuvassa on mukana myös äänet, tuoksut ja aurinko! 
Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan
  Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 


Lasten introverttiydestä ja erityisherkkyydestä on viime aikoina keskusteltu paljon lastenkasvatukseen ja perhedeynamiikkaan liittyvillä foorumeilla. 

Aiemmassa kuvakirjassa selätettiin pimeän pelkoa ja uutuudessa pohditaan rakentavasti sitä, onko kaikkien oltava suuna ja päänä tutustumassa jatkuvasti uusiin ihmisiin, jos viihtyy paremmin yksinään.


Isä rakastaa merta. Hän rakastaa aaltoja. Hän rakastaa levässä piileskeleviä kaloja. 
Eniten isä rakastaa veneilyä.

Hän tykkää ajella päivät pitkät ja käydä tervehtimässä ventovieraita.   
”Ytterössä on paljon kivoja lapsia!” isä sanoo.

Muru heiluttaa häntää. 




Suomen saariston idylliä? Tarkkaavainen katsoja kiinnittää kuitenkin 
huomiota laiturille työntyviin lonkeroihin. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta 
kuvakirjaan Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 



Lapsi ei riemastu lainkaan isän ehdotuksesta tutustua Ytterön saaren lapsiin.

Hän seuraa muiden leikkiä turvallisen välimatkan päästä rannalta ja tempautuu huimaan mielikuvitusseikkailuun vedenalaiseen maailmaan juhlimaan yhdessä Hector Hauen ja muiden vedenelävien kanssa.

Frölander-Ulfin kuvitus on visuaalisuudessaan huima. 

Hän käyttää taiturimaisesti työlästä raapetekniikkaa, jossa vähitellen raaputetaan tumman värin alta nyansseja esiin. Käsivarainen raaputus tekee pinnasta tavattoman eloisan ja  siksi niin lumoavan. Meri kimmeltää auringossa ja vedenalainen maailma on yhtä aikaa hitusen jännittävä ja silti kutsuva.   


Vedenalisessa valtakunnassa on uponnut laiva, jossa merenväki
pitää juhliaan. Lena Frölander-Ulfin kuvitusta kuvakirjaan
 Isä, minä ja meri (Teos & Förlaget 2018). 


Tapahtumia seurataan koko ajan keskushenkilölapsen näkökulmasta. 

Kirjaa lukeva tai ääneen lukua kuunteleva lapsi pääsee siis konkreettisesti jännittävien tapahtumien ytimeen ja voi peilata näin myös omia tuntemuksiaan ja sietokykynsä rajoja. 

Tarina jatkuu vielä sisäkannessa: isä ja lapsi nauttivat kahdenkeskisestä uimahetkestä ja hauet kuulostelevat veden alla uimisesta kantautuvia ääniä. 

Niukka teksti houkuttaa myös sepittämään tarinaa eteenpäin ja tulkitsemaan avoimeksi jääviä yksityiskohtia. Hyvän lastenkirjan tunnusmerkki sekin! 

Vangitsevan tunnelman ja kuvituksen hallitsevan roolin takia kuvakirja täyttää myös hiljaisuuden lastenkirjan tuntomerkit. 

Ilman mitään erikoistehostetekniikkaa tässä kirjassa pystyy haistamaan meren, kuulla lokin kirkaisut ja tuntea auringon paahteen ihollaan. 

Herkästä, yksin viihtyvästä lapsesta kertoo myös ruotsalaisen Pija Lindenbaumin Henna -kuvakirjasarja (WSOY 2002–2012, suom. Päivö Taubert ja Anna Kervinen).