sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku: Joulu ei ole päivämäärä, se on tunne











Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun, kuvittanut Chris Mould, 343 sivua, Aula & Co 2017. 





Matt Haigin & Chris Mouldin Poika nimeltä joulu  ilahdutti viime vuonna omintakeisuudellaan.

Suuren suosion siivittämänä Haig on tehnyt vielä itsenäisen jatko-osan, jossa ensimmäisen romaanin sympaattinen ja monista vastuksista selvinnyt keskushenkilö Nikolas on jo arvostettu ja kaikkien rakastama Joulupukki  Suomen  Kristiinankaupungissa sijaitsevassa Tonttuvaarassa. 

Uuden romaanin keskushenkilö  Amelia  varttuu tarinan kuluessa kahdeksanvuotiaasta 10-vuotiaaksi. 

Hän asuu kaksin äitinsä kanssa Lontoossa. Pienperheen elämä on vaatimatonta, mutta äidin ja tyttären rakkaus kannattelee. 
Äiti on saanut  vähäiset ansionsa nuohoojana, mutta pitkällinen sairastelu on  jo pitkään estänyt työnteon. Amelia kirjoittaa joulupukille ja toivoo hartaasti,  että hänen äitinsä parantuisi. 

Joulupukki on kuitenkin liian kiireinen tahollaan vastatakseen Amelialle, sillä Tonttuvaarassa on maanjäristys juuri joulun alla. Syyllisenä ovat räyhäkkäät peikot. 

Äidin kuoltua Amelia joutuu herra Karmivan orpokotiin. Tytön on pakko luopua rakkaasta kissastaan Nokikuonosta. 

Vastakohtien juhlaa. Kirjailija Charles  Dickens ja joulupukki keskustelevat
Dickensin luomisen tuskasta ja pelosta, että mitään ei enää synny paperille.
Chris Mouldin kuvitusta Matt Haigin lasten- ja varhaisnuortenromaaniin
Tyttö joka pelasti joulun (Aula & co 2017). 


Kovia kokenut Amelia on jo suistumassa epätoivoon. Usko elämän hyvyyteen ja miehiin yleisellä ja yksityisellä tasolla on kyllä monin tavoin koetuksella:

Hän ymmärsi, että kaikki tässä maailmassa kuului miehille. Paitsi kuningatar Viktoria. Ainoastaan silloin kannattaa olla nainen, kun saa pitää kruunua päässään, Amelia ajatteli vihaisesti. Koska oikeasti miehet hallitsevat maailmaa. Julmat, ajattelemattomat miehet, jotka eivät välittäneet eivätkä tulisi koskaan välittämään hänen kaltaisensa kymmenvuotiaan tytön haaveista ja toiveista. Sellaiset miehet kuin konstaapeli Urkki ja herra Karmiva. Miehet, jotka kuvittelivat toimivansa oikein, mutta jotka oikeasti aiheuttivat vahinkoa. Ja kyllä vain, jopa joulupukki kuului tähän joukkoon. Erityisesti joulupukki oli syyllinen. Joulupukki oli saanut lapset uskomaan taikuuteen, vaikka oikeasti elämä oli enimmäkseen täysin vaikka taikaa. Mikä voisi olla julmempaa kuin antaa ihmisille toivoa toivottomassa maailmassa? Joulupukki ei oikeasti välittänyt   ihmisistä. Hän oli leveillyt taidoillaan sinä yhtenä jouluna.

Joulupukin ja Amelian tiet tietysti kohtaavat, ja tytön usko ihmeisiin vaikuttaa koko Tonttuvaarankin tulevaisuuteen.

Jatko-osa on vielä edeltäjäänsäkin paksumpi. 

Karsimisen varaa olisi ollut, vaikka kirjan formaatti runsaan kuvituksen ja lyhyiden lukujen ansiosta tekeekin lukemisesta joutuisaa.

Ameliella ja Joulupukilla on hauskoja kohtaamisia itsensä Charles Dickensin ja kuningatar Viktorian kanssa. 


Tällä kuningatar Viktorian vetoomuksella "Hyvä kirjeen lukija, ole  kiltti tälle miehelle" on tarinassa vielä käänteentekevä vaikutus. Chris Mouldin kuvitusta Matt Haigin lasten- ja varhaisnuortenromaaniin Tyttö joka pelasti joulun (Aula & co 2017).
Joulupukki kannustaa Dickensiä kirjoittamaan seuraavaksi joulusta.

--- ”Olen aivan alamaissa. Ihmiset pitivät viimeisimmästä tarinastani kovasti, ja nyt pelkään, etten enää koskaan pysty kirjoittamaan lisää. Mieleni on yhtä sumuinen kuin maaliskuinen Thamesjoki. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mistä kirjoittaisin seuraavaksi.” 
Joulupukki hymyili. ”Joulusta! Teidän pitäisi kirjoittaa joulusta!” 
”Mutta kirja kirjoittaminen kestää kuukausia Miten voisin kirjoittaa joulusta vaikkapa maaliskuussa?” 
”Joulu ei ole päivämäärä, herra Dickens. Se on tunne.”  
Joulupukki näki, miten kirjailijan silmiin syttyi valo kuin ikkunoihin yöllä. ”Joulutarina! Ei hullumpi ajatus.”

Ja kuten hyvin tiedetään, Charles Dickensin klassinen joulukertomus Christmas Carol ilmestyi joulukuussa 1843.


Ei kommentteja: