tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pitkitetty kouludekkari













L. K. Valmu: Poika, murha seitsemännellä luokalla,  293 sivua, Karisto 2017. Kansikuva Lasse Rantanen.







Nuorten dekkarit on genrenä Suomessa ollut viime vuosina yllättävän vähän hyödynnetty siihen nähden, kuinka hyvät mahdollisuudet lajityypillä olisi koukuttaa nuoria kirjan ääreen. 

Salla Simukan Lumikki-trilogia on niittänyt mainetta maailmalla, mutta Suomen mittakaavassa tämän kaksoisluokituksen (nuorille ja aikuisille) saaneen sarjan suosio ei ole ollut yhtä suurta.

Ansu Kivekäs on tehnyt dekkareita vähän veijariromaanien henkeen (Päin Porkkalaa ja Täysillä metsään (Tammi 2008 ja 2010). 

Rouva Huun muistinvaraisessa listauksessa Tapani Baggen Korhonen ja kadonnut faija ja Korhonen ja kuoleman haju (WSOY 1993 ja 1995) sekä ekokriittisistäkin äänenpainoista ammentava Suden hetki (WSOY 1999) sekä Pikkuveli ja Tuhlaajafaija (Tammi 2001 ja 2003) edustavat yhä kotimaisen nuortendekkarin harvalukuista parhaimmistoa 

Tekijän sukupuolen piilottavan L.K. Valmun nimikirjainten takaa löytyy Leena Valmu, joka on tehnyt tiedeuraa biolääketieteen puolella. 

Hänen esikoiskirjansa, lastenromaani Veera tiellä (WSOY ), nimettiin heti Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Sen jälkeen Valmu  on tehnyt yhdessä miehensä graafikko-kuvittaja Lasse Rantasen kanssa kaksi lasten tietokirjaa suoliston, bakteerien ja solujen toiminnasta. 


Hege  aloittaa seitsemännen luokan uudessa koulussa. 

Lukijalle ei kerrota, mitä traumaattista tai muuta vastoinkäymistä hän on kokenut vanhassa koulussa.  

Lukijaa pidetään - sukupuolisensitiivisesti - koko ensimmäisen luvun loppuun asti jännityksessä päähenkilön sukupuolen suhteen. 

Isättömänä kasvanut Hege on hiukan syrjäänvetäytyvä  oman tiensä kulkija. Joka paikassa suuna ja päänä heiluva äiti ärsyttää, mutta onneksi rikostutkijana Helsingin murharyhmässä työskentelevästä Ola-enosta saa välillä ymmärtävän kuuntelijan.

Hege ahmii yötä myöten dekkareita, ja looginen päättely ja ihmisten tarkkailu ovat hänelle mieluista vapaa-ajan tekemistä. 

Koulun historian opettajan ja terveydenhoitajan poika, 13-vuotias Teemu Valla,  kuolee kesällä mökkireissulla ja poliisi ilmoittaa kuolinsyyksi  insuliinin yliannostuksen. 


Hege ei ennättänyt Teemua koskaan tavatakaan, mutta hän ei silti tyydy poliisin päätelmiin, vaan ryhtyy omiin tutkimuksiin, osin yhdessä uuden luokkakaverinsa ja Teemun hyvän ystävän Elian kanssa. Mökillä on ollut koko joukko koulun opettajia juhlimassa, ja Hegelle jokainen heistä voi olla potentiaalinen murhaaja. 

Potentiaalisten epäiltyjen ja lukuisten sivuhenkilöiden määrä on melkoinen haaste lukijan keskittymiselle.

Kenties Valmu jatkaa samassa koulumiljöössä ja samojen henkilöiden parissa myös myöhemmin ja tähän ensimmäiseen osaan on siksi ladattu niin paljon taustoitusta.    



Pojassa olisi aineksia nuoria ja aikuisia yhtälaisesti kiinnostavaksi dekkariksi, sillä  myös aikuisten arki ja ajatukset pääsevät eloisasti esille. Romaanin jännite jää kuitenkin löysäksi –  juonirönsyjen tiivistäminen ja ilmaisun kiteytys olisi jäntevöittänyt kokonaisuutta.






keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Aikuistenkin makuun katu-uskottavaa nuortenkirjallisuutta kirjoituskilpailun kautta






















Tasan vuosi sitten WSOY  ja WSOY:n kirjallisuussäätiö julkistivat  nuortenromaanin kirjoituskilpailun  Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ja tänään on julkistettu kilpailun voittajat.

Tuhat tarinaa nuoruudesta -kilpailun kautta etsittiin uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Kilpailu haastoi miettimään, millaisia unelmia ja pelkoja ja tarinoita syntyy tässä ajassa. 

Voittajaksi ylsi 116 käsikirjoituksen joukosta Jukka Behmin Pehmolelutyttö, joka kertoo teinitytön seksuaalisuuden ja minäkuvan vääristymisestä nettimaailmassa. Raadin mukaan teos erottui joukosta vahvalla kaunokirjallisella äänellä sekä voimakkaita tunteita ja ajatuksia herättävällä aiheella, jota nuortenkirjallisuudessa ei ole paljon käsitelty. 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: 

Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa. Kirjallisessa perheessä teoksen henkisiä sisaruksia ovat esimerkiksi Saara Turusen Puputyttö ja Laura Gustafssonin Huorasatu.  
Tekstissä kohtaavat kontroversiaali aihe ja kupliva, jutusteleva kerronta. 15-vuotias Emilia kertoo seikkailuistaan aikuisten seksuaalisessa (hyväksikäytön) maailmassa, yleisönä ovat omat pehmolelut. Teksti ei puhu kuitenkaan vain seksuaalisuudesta, vaan sen kärki on tässä ajassa. Teksti puhuu ajasta, jossa kaikki koettavat olla sitä mitä eivät ole. Aikuiset koettavat olla nuoria, nuoret aikuisia. Tämä on poseerauksen aika. Teksti tekee vahvoja havaintoja maailmasta ja arjesta ja ennen kaikkea nuoruudesta. Teksti on tarkkaa kuvatessaan ruumista ja muuttuvaa kehosuhdetta. Kehoa katsotaan subjektin, objektin ja abjektin näkökulmasta. Teos puhuu paljonkäsitellystä asiasta tavalla, jota nuortenkirjallisuudessa on ollut vain vähän. Kirjoittajalla on vahva kaunokirjallinen ääni ja kyky piirtää näkyviin nuoruutta, tärkeää rajalla olon kokemusta.

Toiselle sijalle ylsi Riina Mattilan Järistyksiä: 

Järistyksiä kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka. Teos kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi ja nähdyksi sellaisena kuin todella on. Se kuvaa binäärisen sukupuolijaon raamien ahtautta, vanhempien odotusten painostavuutta ja sitä, kuinka omat, valitut ihmiset auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Tekstissä kuuluu nykyhetken Suomessa asuvan nuoren ääni, joka ei tahdo enää piilotella itseään ja rakkauttaan. Kun ihminen rakastuu, hänen elämänsä muuttuu. Tämä teksti haastaa myös yhteiskuntaamme muuttumaan, rakkauden kautta.
 
Sanna Heinosen Noland sijoittui kolmannelle sijalle

Noland on tarina kahden kulttuurin kohtaamisesta. Kirjoittaja tuntee aiheensa: jalkapallon, Afganistanin ja nyky-Suomen polarisoituneen ilmapiirin. Kirjan poikapäähenkilöt ystävystyvät ympäristön luomista esteistä huolimatta ja kokevat yhdessä muita enemmän. Allegoria jalkapallon pelipaikoista osoittaa keskikenttäpelaajan merkityksen: samaan aikaan on hyökättävä ja puolustauduttava, pidettävä pää kylmänä ja sydän paikallaan. Tekstin päähenkilöt saavat olla oman ikäisiään ja kokea fantasiaseikkailuja, jotka täydentävät Afganistanista saapuneen perheen tarinaa. Epäoikeudenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus vuorottelevat Sanna Heinosen romaanissa Noland, joka punoo tarinan erilaisten perheiden pojista ja heidän lujasta ystävyydestään.


Valtaosa kilpailuun osallistuneita teksteistä oli realistisia. Yleisimmin käsitellyt aiheet olivat maahanmuutto ja rasismi, seksuaaliset vähemmistöt sekä mielenterveysongelmat. Lisäksi joukosta löytyi fantasiatekstejä, tarinoita koulukiusaamisesta, dystooppisia näkymiä tulevaisuuteen. Aiheiden käsittely oli suurimmaksi osaksi vakavaa. Vain murto-osasta  teksteistä löytyi huumoria. 

Pehmolelutyttö julkaistaan sekä sähkökirjana että painettuna kirjana syyskuussa . Lisäksi kaikki kolme käsikirjoitusta julkaistaan sähkökirjana. Boehm saa 5 000 euron rahapalkinnon sekä Heinonen ja Mattila kumpikin 1 000 euroa.


Jukka Behm tunnetaan entuudestaan aikuistenkirjoistaan, Sanna Heinonen ja Riina Mattila lienevät ensikertalaisia.

Kirjoituskilpailun raadissa oli kolme eturivin tekijää, kirjailijat Siri Kolu, Laura Lähteenmäki ja Salla Simukka sekä kustantamon edustajina kustannustoimittajat Ulla Huopaniemi-Sirén, Essi Kytöhonka ja Mirkka Hynninen.

Palkintoraadin luonnehdinnat on kenties tietoisesti laadittu trendikkäillä ilmaisuillaan ja nykykirjallisuuden rinnastuksilla aikuisiinkin vetoaviksi. Nähtäväksi jää, kuinka varsinainen kohderyhmä ottaa tekstit ja niiden latauksen vastaan.


Hieman yli 100 käsikirjoituksen osallistumista voi pitää nuortnekirjan imagon kannalta pienenä pettymyksenä: otaksuin, että kilpailu olisi herättänyt enemmän kiinnostusta.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Mummon muisti, ihan hukassa














Elina Tiilikka: Kun mummi katosi, 33 sivua, Myllylahti 2016.





Aina välillä on pakko hieraista silmiään ja ihmetellä lastenkirjojen visuaalista ilmettä.

Kahdesta raflaavasta aikuistenromaanista entuudestaan tunnetun Elina Tiilikan (s. 1986)  ensimmäinen kuvakirja olisi voinut ilmestyä myös 1980-luvulla: teksti on lakonisen toteavaa, vähän pikkuvanhaakin. Lisäksi staattisen asetelmallinen kuvitus pelkistettyine hahmoineen sekä tekstin palkkimainen taitto tuovat mieleen läikähdyksen menneestä ajasta, mutta ilman juuri nyt niin trendikästä retrotunnetta.

Esikoulun aloittava Milla käy usein mummin ja ukkinsa luona, koska he asuvat aivan Millan kodin lähellä. Yht´äkkiä mummin käytös muuttuu ja se herättää huolta ensin ukissa ja vähitellen myös Millassa ja hänen äidissään.

Ukin on otettava enemmän vastuuta kotiaskareista. Ukki tuntee myös surua, kun rakas vaimo ”katoaa hiljalleen kokonaan”.

Tekstin tasolla eläydytään konstailematta Millan hämmennykseen. Kuten tällaisissa  täsmäkirjoissa on tapana, Millalla on onneksi lähipiirissään useampiakin aikuisia, jotka kunnioittavat hänen ymmärrystään ja antavat totuutta kaihtamattomia selityksiä mummin muuttuneeseen käytökseen. Lopulta ukin on tunnustettava tosiasiat, ja mummi laitetaan hoitolaitokseen, koska hän ei enää pärjää kotona edes ukin tukemana.  


Kuvituksessa mummin muistamattomuus näkyy usein
"mikä ei kuulu joukkoon?" -tyyppisinä nostoina yksityiskohdissa.
Elina Tiilikan kuvitusta kuvakirjaan Kun mummi katosi (Myllylahti 2016). 


Tiilikka työskentelee Jyväskylässä tatuoijana, mutta tässä ensimmäisessä lastenkirjassa hän on kaihtanut kaikkea koristeellisuutta.

Milla kuvataan paljon ikäistään vanhemman näköisenä, monissa kuvissa voisi arvella hänen olevan jo teini-ikäinen! Kun tekstissä kerrotaan Millan pukeutuneen haalareihin, niin kuvassa näytetään Milla takkiin ja college-housuihin sonnustautuneena.

Kirjan taustalla ovat tekijän kokemukset oman isoäitinsä Altzheimerin taudista.




Lisää kuvakirjoja hukassa olevista mummoista ja yhdestä vaarista:  

Martina Baumbach & Michaela Heitmann: Mummin muisti oikkuilee, suomentanut Seija Kukkonen, Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Jarman & Susan Varley: Vanha kunnon leijonavaari, suomentanut Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2015

Riitta-Liisa Heikkinen & Kati Vuorento: Mummin muisti karkuteillä, WSOY 2010

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Mummun kaikki rahat, suomentanut Raija Viitanen, Kustannus-Mäkelä 2008

Laura Langston & Lindsey Gardiner: Mummin mehevä omenapiirakka, suom. Sanna Vehviläinen, Lasten Keskus 2004

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Monipuolisuus on valttia













Satu Rakkolainen-Sossa & Sini Anttila-Rodriquez: Mainio matkatoimisto, Oivallisten otusten osakeyhtiö -sarja, 47 sivua, Tarusola 2016.





Omakustanteiset tai  pienten yhdistysten lastenkirjat eivät aina huuda sanomaansa, vaan sen saa itse hoksata, ja hyvä niin.

Mainio matkatoimisto esittelee osittain vaatetettuja, inhimillisesti kahdella jalalla kulkevia eläimiä, jotka työskentelevät matkatoimistossa yöaikaan, ihmisten jo mentyä nukkumaan.


Vahdinvaihto. Yöaikaan matkatoimiston kansoittavat eläimet maapallon eri kolkista.
Sini Anttila-Rodriquezin kuvitusta Satu Rakkolainen-Sossan tekstiin kuvakirjassa
Mainio matkatoimisto (Tarusola 2016). 


Satu Rakkolainen-Sossa tekee parhaillaan väitöstutkimusta  monikielisten lasten kielenomaksumisesta. Hän sai kimmokkeen lastenkirjaan selailtuaan kirjastossa eläinkirjaa, josta löytyi useita hauskasti nimettyjä tai kiinnostavan näköisiä eläimiä.

Kuvataiteilija Sini Anttila-Rodriquez (s. 1973) on luonut ensimmäiseen lastenkirjakuvitukseensa sympaattiset ja eloisat, mutta tunnistettavat eläinhahmot. 

Aukeamat on välillä pakattu liian täyteen eläimiä ja yksityiskohtia, joskin valkoinen tausta rauhoittaa yleisvaikutelmaa. Runotarinan ja kuvituksen dynamiikan kannalta olisi voinut keskittyä aina yhteen tai kahteen eläimeen kerrallaan. 

Pellervo Puukenguru ja Richard Gerenukki etsivät matkatoimiston arkistosta rapua.
 
Sini Anttila-Rodriquezin kuvitusta Satu Rakkolainen-Sossan tekstiin kuvakirjassa 
Mainio matkatoimisto (Tarusola 2016).  


Tekijäpari kertoo Kielikuvakohtaamisia-blogissa kirjan syntymisestä. Rakkolainen-Sossa päätyi suorasanaisen kerronnan sijasta loppusointuihin:

 – Riimittelyssä jouduin myös pohtimaan paljon muotoa ja kieltä.Halusin kertoa tarinan riimimuodossa mutta yksittäisten runojen sijaan laajempana tarinana. Koen sen olevan ikään kuin funktionaalista runoutta. Riimimuodon valitsin kielellisen leikittelyn ja sen hyötyjen takia. Jossain vaiheessa kokeilin kertoa tarinan suorasanaisesti, mutta se ei tuntunut yhtä omanlaiseltaan kuin riimimuotoinen.  

Löyhästi juonellinen riimitarina soljuu suurelta osin luontevasti. Moniarvoisuus tulee esiin ilman huutomerkkejä:

Vaikka ulkokuoressamme ei ole suuresti samaa,sisältä olemme samaa kamaa. 
Osaamme paljon erilaista,ja tiedämme hurjasti eri kielistä, maista.

Me toisiltamme avun saammeja sitä mielellämme myös jaamme. 
Vaikka meillä meneekin toistemme kanssa joskus vähän maltti,on monipuolisuus porukkamme ainutlaatuinen valtti.


Kuvitus on paikoin staattista, paikalleen pysähtynyttä, mutta eläinten olemukset
valloittavat. 
Sini Anttila-Rodriquezin kuvitusta Satu Rakkolainen-Sossan tekstiin
kuvakirjassa 
Mainio matkatoimisto (Tarusola 2016).  


Mainio matkatoimisto -kuvakirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka lastenkirjallisuutta voi käyttää myös ilmiölähtöisen oppimisen apuna. Kuvakirja suorastaan yllyttää tarttumaan myös eläinkirjoihin, joissa kerrotaan faktatietoa  vaikkapa puukengurusta, hämähäkkiapinasta, gerenukista ja keisarisarvinokasta


Tarusola ry on vuonna 2015 perustettu kulttuuriyhdistys, joka edistää ja ylläpitää eri-ikäisten kansalaisten taide- ja kulttuuriharrastusta. Yhdistyksen tavoitteena on kulttuurisen monimuotoisuuden arvostuksen ja monipuolisten vuorovaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Yhdistys järjestää kulttuurien kohtaamista tukevaa toimintaa ja sanakuvataideopetusta sekä harjoittaa julkaisu-, tutkimus- ja tiedotustoimintaa.












keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kaveri- ja perhekuviot uusiksi













Henna Helmi: Nellyn uudet kuviot, Ice love -sarja, kuvittanut Reetta Niemensivu, 160 sivua, Tammi 2017.







Henna Helmi (oik. Henna Helmi Heinonen) aloitti taitoluisteluharrastukseen keskittyvän Miisa-sarjan vuonna 2014 ja se on jo karttunut neljällä osalla. 

Miisa–sarja keskittyy yläkouluikäisen tytön arkeen, mutta uusi sarja Ice Love on suunnattu huomattavasti pienemmille alakouluikäisille tytöille.

Nelly on kymmenvuotias  tyttö, jolla on monin tavoin haastava tilanne. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja isällä on uusi vaimo ja lapsi. Äidin reissutyön takia Nelly asuu vakituisesti isän luona ja näkee kiireistä äitiä vain viikonloppuisin, jos silloinkaan. Nelly muuttaa isän luokse kesken lukukauden eikä ole onnistunut löytämään kavereita uudelta luokalta. Nellyllä on hyvä mielikuvitus ja hän pakenee usein mielikuvitusmaailmoihinsa pois ankeista tilanteista.

Mutta onneksi Nelly löytää uuden harrastuksen, muodostelmaluistelun, ja Ice Love -joukkueen kautta sarja antaa mahdollisuuden tarjota samastumispintaa hyvinkin eri-ikäisille lukijoille. Sisäkannessa esittäytyvät joukkueen keskushahmot, joiden ikä vaihtelee 8–12 vuoden välillä.

Nellyn rohkaistumista ja jumiutuneiden ajatusmallien työstämistä  kuvataan pääosin uskottavasti. Uusperheen perhedynamiikka rakentuu vähitellen, virheitä tekee kukin vuorollaan, mutta jokainen ottaa onneksi myös opikseen ja osaa pyytää myös anteeksi.  Hiukan oudolta tosin kuulostaa, kun Nellyn isä ilmoittaa tytön äidille, että tyttö haluaisi äitinsä luokse kylään ennen sovittua viikonloppua.

Henna Helmen toivoisi olevan hiukan huolellisempi kielen suhteen.

Esimerkiksi seuraavat tunteisiin liittyvät ilmaukset kuulostavat luvalla sanoen hieman kummallisilta:

Nelly räjähtää hymyyn. 
– – Nelly huutaa ja ja hänen hengityksensä on tiheää kuin olisi juossut kilometrin.
–  –    Hänen sydämensä on ihan pulleana ja kohta se varmasti paukahtaa rikki.
    



Korjattu 22.3.2017

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tilaa unelmille















Sata unelmaa. Toimittanut Esko-Pekka Tiitinen, 96 sivua,  JoMoni 2016.







Rouva Huusta on aina hauskaa, kun jokin asia ketjuuntuu tai kun samaa aihetta tai ideaa varioidaan eri teoksissa.  

Esko-Pekka Tiitinen haastatteli Kiteen, Lieksan ja Kontiolahden vastaanottokeskusten lapsia heidän unelmistaan. Hanke sai alkunsa sen jälkeeen, kun Tiitinen oli saanut valmiiksi nuortenromaaninsa Neljän tuulen paita -käsikirjoituksen (Aula & co 2016). Romaanin lopussa päähenkilöt Pekko ja Damla kohtaavat paikkakunnalle muuttavia pakolaisia ja päättävät aloittaa vapaaehtoistyön. 

Sata unelmaa -kirjassa ääneen pääsevät Irakista, Afganistanista ja Syyriasta Suomeen pakolaisina tulleet lapset. 

Monet heistä ovat jo kotoutuneet Suomeen – se näkyy pieninä arkisina toteamuksina tai vaikkapa kirjallisina mieltymyksinä: 9-vuotias Khadra kertoo lukevansa Tiina- ja Anni-kirjoja!

Kirjan tarkoituksena on hälventää pakolaisiin kohdentuvia ennakkoluuloja ja edistää maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten lasten vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyden kokemuksia. 

Myönteinen elämänasenne ja uuden asuinpaikan turvalliset puitteet näkyvät lasten unelmissa: he haluavat olla ahkeria koulussa ja kouluttautua lääkäriksi tai poliisiksi, jotta pystyvät auttamaan myöhemmin myös muita avun tarpeessa olevia.

Sahar, 10 v., kertoo lähiaikojen suunnitelmistaan:

Minä soitin kanteleella, din din din, ja sitten me pelattiin paljon kaikenlaista Janin kanssa ja tyttöjen ryhmässä. Minä haluan opetella suomen kieltä. Odotan että pääsisin pian kouluun… koulu on niin kaunis rakennus.

Viisivuotiaan Faridehin haastattelu itsessään on kuin runo:

Äiti osti minulle kaupasta tukkapampulan. Samana päivänä yksi hammas irtosi ja lensi aurinkoon. Minulla on kaksi rautahammasta. Minulla on yksi barbi. Minusta tulee isona tohtori, koska tohtori auttaa lapsia syntymään.

11-vuotias Maryan on lukutoukka:

Minä harrastan tosi paljon lukemista. Luen joka päivä. Olen lukenut aikamonta kirjaa: Neropatin päiväkirja, Mammuttikoulu… Luen nopeasti. Viimeksi otin kaksi kirjaa ja varasin kirjastosta kaksi: Nolo elämäni, Olisinpa Pop-tähti. Lukeminen alkoi koulussa. Ekana opettaja lainasi minulle kirjan. Sitten vaihdoin koulua ja sitten uusi opettajakin vei meidät lainaamaan kirjoja. Minä lainasin kerralla kuusi kirjaa. Luin ne yhdessä päivässä ja illassa ja palautin ne takaisin.
 
Kirja toteutettiin joukkorahoituksena ja sen koko tuotto ohjataan ammattitaiteilijoiden ja -ohjaajien vetämiin lasten ja nuorten taidemuotoisiin ja liikunnallisiin työpajoihin ja kursseihin, joita järjestetään Pohjois-Karjalassa kuluvan kevään aikana. 

Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan kaikkien haastateltavien lasten ja nuorten nimet on muutettu.  

Kustantamo S & S julkaisi viime vuonna Markku Kähkösen & työryhmän ja valokuvajaaja Anna Aution teoksen Ennen olin pakolainen, jossa 41 Suomeen muuttanuttta pakolaista kertoo lyhyesti oman tarinansa.  Myös tämän teoksen myyntivoitto luovutetaan pakolaisten kotouttamistyöhön. 

Sata unelmaa on eräänlainen lasten versio samasta aiheesta. 







torstai 9. maaliskuuta 2017

Erilainen meille tulee vauva -kirja










Satu Mali: Lentäjäsankarit Poppis & pikkuveli, omakustanne 2016. Taitto Mia Lönn.








Vanhemmat miettivät usein,  koska on otollisin aika kertoa isommille lapsille uudesta tulevasta perheenjäsenestä.

Poppis-poika saa äidiltä kuulla ilouutisen, mutta äkkiä äiti vetää sanansa takaisin.

Pikkusisko tai -veli oli nimittäin ”kääntynyt matkalla takaisin”.

Keskenmenoa kuvataan myös lentämiseen liiittyvän metaforan kautta:
Äiti ja isä olivat kertoneet, että hän [pikkuveli] oli saapunut lentokoneella. Mutta lentokone oli laskeutunut aivan liian aikaisin ja laskeutuessaan se oli törmännyt pahasti maan kamaralle.

Aika kuluu, ja Poppis on jo menettämässä toivonsa,  mutta sitten vanhemmat muuttuvat uudelleen toiveikkaammiksi…

Satu Mali työskentelee muotokuvaajana  ja hänet tunnetaan erityisesti persoonallisista lapsi- ja hääkuvista.

Valokuvan ilmaisuvoimaa ja samastumiseen houkuttelevuutta hyödynnettiin lastenkirjakuvituksessa melko paljon 1970-luvulla. Satu Malin kuvakirjassa  vanhahtaviin vaatteisiin puetut lapset ovat ikään kuin jähmettyneet poseerausasentoihin.  

Valokuvien intensiteetti jääkin tekstiin verraten paljon valjummaksi. Kenties tämä johtuu osittain siitä, että kirjan lapsikuvat on poimittu valmiin tarinan kuvitukseksi jo aiemmin otetuista valokuvista.

Odottavan aika on pitkä. Luonto rauhoittaa ja valaa uskoa asioiden
parhain päin kääntymiseen. Satu Malin valokuvakuvitusta kuvakirjaan
Lentäjäsankarit Poppis & Pikkuveli (omakustanne 2016). 

Luonto antaa jykevät kehykset valokuvien lapsille ja heidän tunteilleen. 

Aukkoinen ja filosofisesti latautunut tarina saa jäntevyyttä jylhästä luonnosta, ja näin kuvakirjan keskeinen ajatus elämän kiertokulusta tehostuu.

Satu Mali kertoo blogissaan teoksen synnystä, ja sieltä löytyy myös muille omakustantajille hyödyllisiä neuvoja. Yksi parhaimmista on ulkopuolisen taittajan palkkaaminen teoksen loppumetreillä!



Mali tarkentaa saatesanoissaan kuvakirjan tavoitteita aikuiselle: hän toivoo kirjan helpottavan keskustelua lapsettomuudesta, hedelmöityshoidosta ja antavan voimia ja toivoa yhä useammille näiden asioiden ääressä kamppaileville aikuisille. 

Mali ei liioin kiistä sitä, että kuvakirja on syntynyt omakohtaisena terapiana. Endometrioosin takia äidiksi tuleminen ei ole ollut hänelle helppoa. 

Lapsen tasalta kirja toimii kahden sisaruksen verkkaisena seikkailuna ja sisarussuhteen vankistumisen kuvauksena.






tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lasten ja nuorten aforismit ovat nyt pop




Roope Kankare, Sampo Mustonen & Jalo Niinikangas: KaMuNi, 354 elämänviisautta, piirrokset Roope Kankare, 141 sivua, Enostone 2016.

Minka Heino: Pinnalla. Pop! Lasten aforismikirja, 44 sivua, Suomen aforismiyhdistys 2017. Taitto Jari Tammi. 





Lasten ja nuorten ääni kuuluu nykyisin monella foorumilla. 

Aika ajoin koululaiset osallistuvat sanomalehtien yleisönosastossa jopa keskusteluun lasten ja nuorten vähentyneestä lukemisesta.  Toimertumisen kimmokkeena voi toki olla äidinkielen ja kirjallisuuden tunnilla annettu tehtävä laatia mielipidekirjoitus pikemminkin kuin aito halu vaikuttaa, mutta siitä viis.


Kolmen espoolaisen 13-vuotiaan pojan laatima elämänviisauskirja ottaa sekin rivien välissä kantaa poikiin liittyvään huolipuhekeskusteluun. 

Roope Kankare, Sampo Mustonen ja Jalo Niinikangas kyllästyivät eri tahoilla kuulemaansa totena pidettyyn väitteeseen, että suomalaiset pojat eivät enää lue mitään. KaMuNi sisältää 354 elämänviisautta, jotka osoittavat, että pojat osaavat kirjoittaa ja ajatella syvällisiä.




Ajatuksista konkreettisiin tekoihin ja valmiiksi kirjaksi asti hanketta ryyditti varmasti poikien steinerkoulutausta sekä Jalo Niinikankaan isovanhempien, Liisa ja Kari Niinikankaan, luotsaama pienkustantamo Enostone.

Kokoelma on jaoteltu monien klassisten aforismiteosten tapaan erilaisiin aihealueisiin,  joissa ovat esillä kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä. 

Päivänpolttavaa nuorisokulttuuria aforismeista on turha etsiä. Osa aforismeista tuntuu jo ennen luetuilta. Kokoelman riemastuttavinta antia ovat kliseisten viisauksien tai sanontojen lakoniset muunnelmat sekä koululaisvitsien henkeen laaditut nokkeluudet.

Ja miten naulan kantaa pojat kirjoittavatkaan lukemisesta:

Lukeminen on helpompaa kuin luetun ymmärtäminen.

Sokerina pohjalla 354 elämänviisauden jälkeen on innostava aukkosanatehtävä, joka kannustaa sommittelemaan ikiomia viisauksia.  – Mikä mainio idea levittää tietämystä aforismeista sanataidekouluissa, päiväkodeissa, esikouluissa ja kouluissa!  

Vihtiläisen Minka Heinon (s. 1976) Pinnalla. Pop! tuo aforismit myös pienten lasten ulottuville. Tästä kirjasta on kuitenkin turha etsiä  edellisen elämänviisauskirjan kaltaista klassista aforismikaavaa. 

Heinon iskevä ja äärimmilleen karsittu muoto muistuttaa perinteistä aformismia enemmän niukkaakin niukempaa proosarunoa, sana-assosiaatiota tai japanilaista kurinalaista tanka- ja haikurunoutta.

Aiheet löydetään lapsen välittömän kokemuspiirin sisältä arkisista asioista:

Heijastin, kulkijan diskopallo. 
Repun pohjassa reikä – tietovuoto! 
Tulla toiseksi, käyttäytyä kuin viimeinen.

Lyhyiden, muutaman sanan aforismien kuvittaminen on haasteellista. Heino on päätynyt sekatekniikkaan: jokainen aukeama on saanut oman väritaustansa, johon on piirretty erilaisia esittäviä tai viitteellisempiä hahmoja. 

Kansikuvaan olisi toivonut enemmän iskevyyttä. 

Kirjaa mainostetaan ensimmäisenä suomalaisena lasten aforismikirjana.



Ihmettelyn ideaa ja sanaleikkejä varioidaan myös näissä lastenkirjoissa:

Tittamari Marttinen: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää, kuv. Virpi Penna, Kirjapaja 2011

Petra Heikkilä: Makin makiikkaa, Lasten Keskus 2007

Petra Heikkilä:Lokin lokiikkaa, Lasten Keskus 2004

Leena & Matti Laitsaari: Taivaan kynä, linnun lehti, sanoja lasten suusta, kuvittanut Kristiina Louhi, WSOY 1996