torstai 17. maaliskuuta 2016

Iltasatu rauhoittaa, myös televisiosta kuunneltuna ja katsottuna

Pirkka-Pekka Petelius. Kuvan copyright/ TV 2 Yleisradio 
 7 minuutin mittainen Iltasatu-sarja TV 2:n Pikku Kakkosessa keskiviikkoisin. Näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, satujen sovitus Juuso Räsänen ja Rami Saarijärvi, musiikki Jyrki Nevala, äänisuunnitelu Mika Hautamäki, graafikko Sirpa Sälliluoma ja tuottaja Juuso Räsänen. 








Rouva Huu katsasti päivän viipeellä näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen eilen Pikku Kakkosen ohjelmakokonaisuudessa lukeman ensimmäisen iltasadun.

Ja hienostihan se meni. Tempo oli mukavan verkkainen ja sadunkertoja aidosti läsnä hetkessä.

Kiinnostuksesta kertoo sekin, että tätä iltapäivällä kirjoitettaessa ensimmäisen iltasadun on netin kautta käynyt netin kautta käynyt katsomassa ja kuuntelemassa jo yli 10 000 ihmistä!


Pikku Kakkosen vuonna 1977 startannut ja  yhä käytössä oleva ohjelmaformaatti täyttää parahiksi itsenäisyyden juhlavuonna 40 vuotta. Pikku Kakkosen brändi on kestänyt hyvin aikaansa. Sillä on lapsiperheiden keskuudessa jo institutionaalinen asema.

kuvan copyright Deutscher Fernsehfunk, ARD
Iltasatu-ohjelman äiti on pitkän uran Pikku Kakkosessa tehnyt Maija Koivula. Iltasatu-osion kimmokkeena oli toimittaja Lisa Hovinheimon näkemä itä-saksalainen Sandmann-nukkeanimaatio, jossa Nukkumatti seikkailee aina eri miljöissä ja heittää lopuksi unihiekkaa.

TV 2:n johtaja Hanno Leminen innostui animaatiosta, toi sen Koivulalle ja kehotti tekemään sen pohjalta ”jotain”.

Jukka Siikavireen sanoittama ja säveltämä tunnusmelodia, "Päivän leikit aika lopettaa on,kun tv:n iltasatu alkaa"  on syöpynyt useammankin lapsisukupolven muistiin.

Sandmann-animaatioiden laadusta kertoo se, että niitä tehtiin Itä-Saksassa maltillisesti ja pieteetillä yhden episodin kuukausivauhtia! 

Nykykatsoja saattaa huvittua animaatioiden läpinäkyvästä propagandistisuudesta: Nukkumatti vieraili usein pioreerileireillä. Animaatiossa esiintyvillä lapsilla ei juurikaan näy olevan vanhempia – useimmiten heistä huolehtivat isovanhemmat.    

Nukkumatti lensi lasten luokse Interflogin lentokoneella tai venäläisellä avaruusraketilla ja ajoi Wartburg-merkkistä henkilöautoa. 

Lastentarhanopettajataustansa vuoksi Maija Koivulalla oli heti selkeä visio Nukkumatin hyötykäytöstä: hän halusi luoda televisioon rauhallisen sadunkerrontatilanteen, jossa lapsi voi visualisoida sadut omassa mielikuvituksessaan. 

Iltasatu-ohjelman sadunkertojana ennen Pikku Kakkosen perustamista oli TV 2:n lastenohjelmissa aluksi näyttelijä Reino Manner. Hän luki Annami Poivaaran ja Kirsti Kivisen kirjoittamia 1970-luvulle hyvin tyypillisiä puolisatuja sekä siloiteltuja versioita Grimmin veljesten saduista, joissa susi oli niin ystävällinen Punahilkan mummolle, että hakkasi halot hänen puolestaan eikä tietenkään syönyt mummoa suihinsa. 

Lasse Pöystin iltasatuaikaan 1970-luvulla oltiin vielä usein sormi pystyssä,
kun kerrottiin satuja lapsille. Se ei silti lainkaan laimentanut satuhetkien lumousta. Valokuva copyright Yleisradio/ TV 2. 


Pikku Kakkosen perustamisen yhteydessä 1977 iltasatujen uudeksi kertojaksi pestattiin näyttelijä Lasse Pöysti. Pöystin aikana iltasaduissa kuultiin paljon tilaussatuja, kirjoittajina jo entuudestaan tunnetut (Marjatta Kurenniemi ja Lea Pennanen) ja vasta uraansa aloittelevat lastenkirjailijat, (mm. Hannele Huovi, Leena Erkkilä ja Ritva Luostarinen). Sadun määrämitta oli sidottu 1,5 liuskaan. Kotimaisten kirjailijoiden nykysatujen rinnalla Lasse Pöysti luki myös vanhoja kansansatuja.  

Samaan aikaan Tampereen työväen teatterin johtajana aloittanut Lasse Pöysti otti tehtävänsä tosissaan. Hän ajatteli, että säännöllisesti televisioruutuun ilmestyvä sadunkertoja, joka on aidosti kiinnostunut kertomistaan saduista ja niiden henkilöistä, voi tulla kodeissa yksikseen oleville lapsille kaveriksi ja turvallisuuden luojaksi. Elettiinhän 1970-luvulla vielä avainkaulalapsien aikaa. 

Pöystin Iltasatu-kiinnitys jatkui vuoteen 1978 asti. Tänä aikana hän luki yhteensä hieman yli sata satua.

Myöhemmin ohjelmaformaattia jatkettiin Iltarunojen ja -laulujen muodossa. Vuonna 1985 Pikku Kakkosella oli vielä yksi satuprojekti, jossa näyttelijät Hanne Savolainen, Anneli Ranta ja Erkki Pajala esittivät Grimmin veljesten klassikkosatuja niukoissa lavasteissa. 

Sadunkerrontaperinteeseen palattiin jälleen 2000-luvun alussa. Vuonna 2002 Grimmin sadut olivat näyttävästi esillä näyttelijä Sinikka Sokan yhden naisen teatteriesityksinä. Puvustus ja lavasteet olivat upeat ja Sokan näyttelijäntyö omaa luokkaansa.

Ja nyt siis Pikku kakkosessa on startannut tämä Pirkka-Pekka Peteliuksen Iltasatu-sarja. Luvassa on kevään ja kesän aikana 20 iltasatua, aina keskiviikkoisin Pikku Kakkosen päätteeksi. 

Kaikki sadut ovat katsottavissa Lasten Areenan kautta vuoden ajan ensilähetyksen jälkeen. Sadut ovat klassisia, tekijänoikeuksista vapaita ja tuotantotiimin muokkaamia versioita. 

Eilisessä ensilähetyksessä tosin unohdettiin kokonaan kertoa, kuka on alkuperäisen taidesadun kirjoittaja, siis H. C. Andersen. Toivon mukaan tämä ilmeinen ja tekijänoikeuttakin polkeva puute tulee korjatuksi, tavalla tai toisella.  

Pirkka-Pekka Peteliuksen omia ajatuksia saduista ja sadun kertomisesta on luettavissa täältä.    


Iltasatu-ohjelman historiaa koskeva osuus muokattu PHH:n artikkelista Itasadusta etsiväkerhoon, Maija Koivulan haastattelu, joka on julkaistu Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehdessä 4/2004.


1 kommentti:

Pikku Pia kirjoitti...

Miten MAINIO PPP-satupappana onkin - ainakin Ylen artikkelin satuklassikon "Mies joka siirsi vuoria" -tarkkana kertojana! Moiseen on helpottavaa päättää ahkeran päivän uupumus ja toivoa huomenelle parempaa.