torstai 21. tammikuuta 2016

Luonto- ja taidekasvatuksen konkarit saivat Lauri Jäntin säätiön Tieto-Lauri -palkinnot



Hetki sitten on julkistettu joka kolmas vuosi Lauri Jäntin säätiön kautta jaettavan lasten ja nuorten tietokirjallisuuspalkinnon, Tieto-Lauri –palkinnon,  saajat. 

Aiemmasta poiketen palkinnon arvoisiksi noteerattiin nyt kaksi teosta: Marjatta Levannon & Julia Vuoren Leonardo oikealta vasemmalle (Teos 2014) sekä Iiris Kalliolan & Lasse J. Laineen Lasten retkeilyopas (Otava 2014).

Kummankin teoksen tekijäparit saavat 15 000 euron rahapalkinnon. 

Perusteluissa teoksia luonnehdittiin seuraavasti:




Leonardo da Vincin ihmeellisestä elämästä, taiteesta ja mietteistä koottu taidekirja Leonardo oikealta vasemmalle (Teos 2014) avaa ovia eurooppalaiseen kulttuurihistoriaamme. Arvostettu tekijäpari, museopedagogi Marjatta Levanto ja graafikko Julia Vuori, esittelee renessanssineron luonnontieteellisesti tarkkana tutkijana, jonka monialaisuus ällisyttää. Nuorta lukijaa voivat kiehtoa silmämunan leikkelytekniikat tai varhaiset helikopteriluonnokset yhtä lailla kuin Mona-Lisan arvoituksellisen hymyn selitys. Kirjan ulkoasu on erityisen kaunis kuultosivuineen ja lukunauhoineen.




















Iiris Kalliolan ja Lasse J. Laineen Suomen lasten retkeilyopas (Otava 2014) saa aistit valppaaksi ja vie jo kirjan sivuilla lukijan jännittäville luontoretkille. Ennen muuta se houkuttelee lähtemään metsiin, rannoille ja soille sekä ohjaa löytämään ihmeteltävää niin kallionkoloista, järvivedestä kuin tähtitaivaalta. Kirjassa riittää katseltavaa pienellekin luonnon harrastajalle. Eloisa ja hauska kieli palkitsee lukijan yltäkylläisesti. Suomen lasten retkeilyopas on valloittava teos.





Taidehistorioitsija Marjatta Levanto ja biologi Iiris Kalliola ovat kumpikin lasten ja nuorten tietokirjailijoina todellisia konkareita. Molemmat ovat aloittaneet uransa jo 1980-luvulla. 

Levantoa voidaan pitää perustellusti lasten taidekasvatusta eri tavoin työstävien lastenkirjojen suomalaisena pioneerinä. Hän  on tehnyt useampia kirjoja yhteistyössä Julia Vuoren kanssa. 

Leonardo oikealta vasemmalle oli myös pohjoismaisen lastenkirjapalkinnon Suomen ehdokas viime vuonna. 

Iiris Kalliola on tehnyt lasten tietokirjoja yhdessä biologikollegansa Lasse J. Laineen sekä lukuisten kuvittajien kanssa ja  suomentanut lukuisia lasten, nuorten ja aikuisten tietokirjoja. Iiris Kalliola on ilahduttava poikkeus luonnontieteisiin keskittyneiden lasten tietokirjailijoiden joukossa poikkeuksellisen eloisan ja mukaansa tempaavan kielellisen ilmaisunsa ansiosta. 

Suomen lasten retkeilyopas on jatkoa Kalliolan ja Laineen Suomen lasten luontokirjalle (Otava 2010), joka palkittiin sekin ilmestyessään Vuoden luontokirja -palkinnolla.

Suomen lasten retkeilyopas ja Suomen lasten luontokirja ovat osa Otavan pitkäaikaista sarjaa, jossa on ennakkoluulottomasti ja eri-ikäisiä lukijoita kiinnostavasti otettu haltuun luonnon lisäksi mm. Suomen historiaa ja taidehistoriaa, Raamattua ja Kalevalaa

Tätä sarjaa voikin mielestäni pitää todellisena kustannuspoliittisena (lasten)kulttuuritekona! 

Kotimainen lasten ja nuorten tietokirjallisuus on siis hyvässä nosteessa.


Lastenkirjahylly onnittelee lämpimästi kaikkia Tieto Lauri -palkittuja!


Muokattu 21.1.2016. 


Ei kommentteja: