sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Katti Matikainen paneutuu lukemissysteemeihin


Valokuvan copyright: Yleisradio 
Katti Matikaisen kirjamylly. Pikku Kakkosen lastenohjelmissa sunnuntaisin klo 8.15. Käsikirjoitus Silja Sillanpää. Ohjaus Johanna Smith ja tuottaja Saila Lintula.  Katsottavissa Yle areenan kautta. kesto 9 min.






Pikku Kakkosen lastenohjelmat, Tampereelta nääs, osuu jälleen suoraan ajan hermoon.

Katti Matikaisen 10-osainen Kirjamylly puhuu lukemisen ja kotimaisten lastenkirjojen puolesta elämyksellisesti ja hilpeästi.

Jokaisessa osassa on oma teemansa.

Katti Matikainen suhtautuu kirjoihin kuin ulkoavaruudesta tullut muukalainen, mutta onneksi Nakkirakki oikoo pahimpia väärinkäsityksiä. 

Nakkirakki muun muassa toteaa, että kuvien  katselukin on lukemista. 

Kaikki mukana olevat kirjat ovat ilmestyneet 2000-luvulla. Ne eivät välttämättä ole ihan uuden-uutukaisia, mutta ei ole tarkoituskaan.

Seinäjoen hulppeassa kirjasto Apilassa kuvatut osuudet innostavat menemään omaan lähikirjastoon näitä kirjoja lainaamaan.

Kirjojen juonista kerrotaan suurpiirteisesti ja kuvituksiin tulee aika-ajoin eloa ja pienimuotoista animointia Matikaisen kirjamyllyn ansiosta. 

Toki voi miettiä, onko kuvakirjan kuvankin nykyisin televisiossa pakko liikkua, mutta melko nopeatempoiseen formaattiin pysähtyneen kuvan katsominen ei varmasti olisi sopinutkaan.

Tänään esitetyssä ensimmäisessä osassa tutustuttiin Nina Reittu-Kuurilan Messi ja Mysteeri: Kaikki järjestyy - ja Hannu Hirvosen Virtahepojen laulujuhlat -kuvakirjoihin.

Katti Matikaisen kirjamyllyn jaksot ovat katsottavissa heti ensiesityksen jälkeen myös Yle areenan   kautta


Erityiskiitos ohjelman tekijöille siitä, että myös lastenkirjojen tekijät tulevat selkeästi mainituksi.




Ei kommentteja: