keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Finlandia Junior -raati arvosti rehellisyyttä, lapsen logiikkaa, elämänmakuisuutta ja kauneutta



Hetki sitten on julkistettu tämänvuotiset Finlandia Junior  -palkintoehdokkaat. 

Ohessa kuusi ehdokasteosta ja raadin perustelut:

















Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä, WSOY 


Surunhauras, lasinterävä piirtää esiin kokonaisen maailman erilaisine maailmakatsomuksineen ja kulttuureineen. Kaksi mannerta elää toisistaan tietämättöminä, sillä siteet ovat jo ajat siten katkenneet. Meren ylitys on paitsi huima seikkailu, myös matka yli ajatusmaailmoja rajoittavien horisonttien. 
Enoranta johdattaa tarinaa monen kertojan näkökulmasta muodostaen moniselitteisen tarinakudoksen, jossa mikään ei ole ennalta arvattavaa.

















Tuula Kallioniemi: Pako, Otava. 



Pieni mutta erittäin pippurinen kirja. Paikoittain aidosti pelottava, jopa ahdistava.  
Tuula Kallioniemen Pako nivoo yhteen neljän nuoren tarinat ja käsittelee tärkeitä ja vaikeitakin aiheita kuten vanhempien välinpitämättömyyttä, alkoholismia, koulukiusaamista sekä lapsikaappausta. Jännittävässä teoksessa ei ole mitään turhaa, kaikelle on paikkansa, ja vaikka lyhyeen tarinaan on pakattu paljon asiaa, mikään aihe ei tunnu päälleliimatulta. 
Erittäin rehellinen kirja, joka pitää tiukasti otteessaan ensimmäisestä virkkeestä viimeiseen. 

















Veera Salmi: Mauri ja 
vähä-älypuhelin, Otava 


 
Mauri ja vähä-älypuhelin on riemastuttavan omaperäinen tarina ystävyydestä, erilaisuudesta ja yhden ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa maailman epäreiluuteen. 
Mauri kaivaa toiveikkaasti tunnelia Egyptiin muuttaneen ystävänsä luo, vaikka projekti näyttääkin hieman suunniteltua hitaammalta. Veera Salmi tavoittaa ilmiömäisesti lapsen logiikan ja huumorin ja kuljettaa mukana isoja teemoja kepeällä kerronnalla. Kirjoittajan oma kuvitus tekee kirjasta vielä hauskemman ja helppolukuisemman.











Elina Lappalainen & Christel Rönns: Nakki lautasella - Mistä ruoka tulee, Tammi.

 
Asiallinen ja samalla hauska tietokirja lapsille ruoan alkuperästä ja siitä, mistä syömämme ruoka oikeasti tulee. 
Kirja yhdistää asiatietoa ja lapsenomaista kerrontaa sopivasti ja ottaa huomioon myös ajankohtaiset eettiset näkökulmat ruoan tuotantoon. Kuvitus tukee tiedollisen sisällön sanomaa värikkäästi ja havainnollisesti. 















Nadja Sumanen: Rambo (Otava)

 
Rambo tahtoo olla tavallinen 14-vuotias poika, mutta ei kuitenkaan ole. Tarinan teemana ovat  tämän päivän yhteiskunnassa niin tavalliset syrjäytyminen ja perheen ongelmat, mutta se on silti valoisa ja toiveikas.
Kirjailija maalaa viipyilevällä ja kauniilla kerronnalla elämänmakuisista henkilöistä kietoutuvan kertomuksen, joka pitää lukijaansa otteessaan loppuun asti. Ramboa tulee ikävä heti kirjan loputtua. 











Mila Teräs &  Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen,   Karisto 

 
Ehkä jopa hiukan vaisujen kansien sisältä avautuu lumoavan kaunis maailma, jollaista harvoin näkee lasten kuvakirjoissa. 
Kirjaa on ilo lukea jo pelkästään sen ainoalaatuisen tunnelman takia. Karoliina Pertamon upeat ja runsaat kuvitukset komppaavat Mila Teräksen runollisen herkkää tekstiä, ja lopputuloksena on hieno teos joka muistuttaa meitä, että välillä on hyvä hiljentyä ja unohtaa arjen kiireet. Hellyttävän hyvä kirja.



Tuula Kallioniemen Pako-romaanin ja Veera Salmen Mauri ja vähä-älypuhelimen olen arvioinut Helsingin Sanomiin


Tuula Kallioniemi on jo kokenut kehäkettu Finlandia Juniorissa: hän on nyt ehdolla jo viidettä kertaa, aiemmat ehdolle asettelut ovat vuosilta 1999, 2003, 2004 ja 2008.

Vielä Kallioniemeäkin pidemmän korren vetää Christel Rönns, joka on nyt ehdolla jo kuudetta kertaa (edelliset ehdolle panot vuosilta 2000, 2003, 2007, 2010 ja 2012). Rönns sai Finlandia Juniorin vuonna 2012 kirjoittamastaan ja kuvittamastaan kuvakirjasta Perin erikoinen muna (Schildts & Söderströms 2012). 

Siiri Enoranta oli ensimmäistä kertaa ehdolla vuonna 2009 esikoisromaanistaan Omenmean vallanhaltija (Robustos) ja kuvakirjakaksikko Teräs & Pertamo olivat viime vuonna FJ-ehdokkaina kuvakirjallaan Olga orava ja metsän salaisuudet (Lasten Keskus).

Elina Lappalainen voitti Tieto-Finlandian vuonna 2012 kirjallaan Syötäväksi kasvatetut (Atena). Nakki lautasella -tietokuvakirja on lapsentajuinen versio samasta aineistosta!  

Esivalintaraadissa ovat olleet Tampereen kaupungin kirjastopalvelujohtaja Pirkko Lindberg puheenjohtajana ja muina jäseninä  nukketeatteritaiteilija Alma Rajala ja toimitusjohtaja, graafikko Pablo Steffa

Palkinnon saajan valitsee marraskuun lopussa Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila.



1 kommentti:

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Näistä FJ-ehdokkaista olen lukenut Hämärinkäisen ja Paon. Hämärinkäinen lumosi minut, mutta hieman hirvitti vajaa nelivuotiastamme, joka kovasti jäi pohtimaan kukkakauppiaan ilkeyttä ja motiiveja. Kirja todella on ihastuttava sen tunnelman ansiosta. Paosta olen raadin kanssa samaa mieltä: se on aidosti jännittävä, välillä jopa ahdistava ja karukin. Jännä nähdä, mikä kirjoista vie voiton. Olisi mahtavaa, jos se olisi tänä vuonna kuvakirja!