"Ukin kanssa ei koskaan voinut tietää, minne päätyisi"

Keith Richards: Ukki ja minä. Tarina isoisästäni ja ensimmäisestä kitarastani. Kuvittanut Theodora Richards, suom. Petri Leppänen, Like 2015. 






Isoäidit ovat nykyisin lähes yliedustettuina lasten kuvakirjoissa. Tietty nostalgia siivittää monia kuvakirjoja myös siten, että järkiään lähes kaikki isoäidit on kuvattu harmaanuttaraisiksi ja kumaraselkäisiksi ikäihmisiksi, vaikka nykylasten isovanhemmat voivat olla viriilejä 50–60-kymppisiä, jotka ovat vielä tiukasti työelämässä ja muissa riennoissa mukana.

On hauskaa pongata tarjonnasta myös vähän erilaisia isoisäaiheisia kuvakirjoja, joista löytyy ulottuvuuksia populaarikulttuuriin.


Keith Richards (s. 1943) tunnetaan legendaarisen The Rolling Stones -yhtyeen kitaristina.

Kuvakirjassa hän muistelee omaa isoisäänsä, joka sai hänet rakastamaan musiikkia – ja mikä tärkeintä – isoisältä hän sai ensimmäisen kitaransa. 

Visuaalisesti pelkistynyt kuvitus ilmentää hienosti sitä erityisyyden kokemusta, mitä moni lapsenlapsi saa isovanhempien luona vierailustaan. Theodora Richardsin kuvitusta Keith Richardsin tekstiin kuvakirjassa Ukki ja minä. Tarina isoisästäni ja ensimmäistä kitarastani (Like 2015). 

Kirjan lopussa siteerataan Richardsia: "Lapsia ja heidän isovanhempiaan yhdistävää ainutlaatuista tunnesidettä on vaalittava. Tämä on tarina yhdestä tuollaisesta taianomaisesta muistosta".

Theodore Augustus Dupree asui seitsemän tyttärensä kanssa lähellä Seitsemän siskoksen katua. Heidän talonsa oli täynnä soittimimia ja kakkua. 

Theodore Augustus Dupree osasi soittaa pianoa ja vinguttaa viulua, töräyttää saksofonia ja rämpyttää kitaraa. Hän oli ollut sotilas, leipuri ja tanssiorkesterin johtaja. 

Mutta nyt Theodore Augustus Dupree oli minun isoisäni. Nyt hän oli ukki Gus.

Kitaran näppäily on ensin hapuilevaa ja kaoottistakin, mutta vähitellen ukin soittoläksyksi antaman kappaleen soinnut kirkastuvat.  Theodora Richardsin kuvitusta Keith Richardsin tekstiin kuvakirjassa Ukki ja minä. Tarina isoisästäni ja ensimmäistä kitarastani (Like 2015). 

Ukki omistautuu Keithille hänen vierailujensa aikana täydellisesti, ja sekös on pojan mieleen. He käyvät soitinten rakentajan pajaan, ja käynti siellä iskostaa poikaan rakkauden musiikkiin, soittimiin ja sytyttää haaveen myös oman musiikin tekemisestä. 

Ukin kotona pianon päällä lepää kitara, ja ukki on luvannut antaa sen pojan kokeiltavaksi, kun hän on tarpeeksi iso.

Ja Keith saa kitaran, ja tapailee sillä melodioita, päivät pääksytysten.

Ukki seuraa pojan edistymistä, ja antaa lopulta parhaan mahdollisen tunnnustuksen: "Luulenpa, että olet jo päässyt kärryille". 

"Sen jälkeen kitara kulki mukanani kaikkialle. Kun menin nukkumaan, kiedoin käsivarteni sen ympärille". Theodora Richardsin kuvitusta Keith Richardsin tekstiin kuvakirjassa Ukki ja minä. Tarina isoisästäni ja ensimmäistä kitarastani (Like 2015). 

Esilehdellä mainitaan Richardsin lisäksi Barnaby Harris ja Bill Shapiro, jotka otaksuttavasti ovat tekstin varsinaiset tekijät. Todennäköisesti he ovat Richardsin elämäkertatietojen perusteella luoneet lapsuudenmuistoihin tukeutuvan tarinan.

Toki on ymmärrettävää, että Richardsin nimi kannessa on se myyvä tekijä. Suomessa tämän kaltainen käytäntö ei – vielä – ole yleistymässä, mutta kenties sekin aika vielä tulee. Orastavia merkkejä on jo  nähtävissä, sillä  aiempaa enemmän julkaistaan lastenkirjoja joltain muulta taiteen alueelta entuudestaan tunnetulta tekijältä. Suomessa on ainakin vielä yleistä, että kustannustoimittajan toisinaan isoakaan työpanosta ei esilehdellä mainita. 

Kirjan kuvituksen on tehnyt Richardsin tytär Theodora Richards (s. 1985), joka työskentelee paitsi taiteilijana myös mallina.

Ukki ja minä -kirjan suomalaisena vastineena kannattaa tutustua myös Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Pentti ja kitara -kuvakirjaan, joka on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.