torstai 30. heinäkuuta 2015

Vauvaperheessä on idylliä ja pulautuksia, mutta ilman imelyyttä












Kristiina Louhi: Tomppa ja Piimänakki, 29 sivua, Tammi 2015.






Kyllä rouva Huu on nyt muikeana. Tomppa-sarjan edeltävässä osassa Tompan uusi koti oli selvä vinkki siitä, että  perheeseen odotetaan perheenlisäystä. Tompan huoneeseen hankittiin nimittäin kerrossänky!

Ja näinpä uumoiluni kävi toteen. Tomppa ja Piimänakki kertoo Tompan pikkusisaren syntymästä. 

Käännöskuvakirjoja on tästä aiheesta myös jatkuvasti hieman erilaisin variaatioin tarjolla: osa kirjoista on loitonnettu eläinten maailmaan, vaikka entistä enemmän on lasten arkeen liittyvästä elämänmullistuksesta, kun perheen ainokaisen asema perheen keskipisteenä mullistuu. 

Psykologisesti kiinnostava on hollantilaisten tekijöiden, Thierry Robberechtin ja Philippe Goossensin Tyttö joka tahtoi takaisin äidin vatsaan (Lasten Keskus 2005). Siinä tyttö potee mustasukkaisuutta vielä äidin vatsassa olevalle vauvalle!

Tomppa on saanut olla likimain pari vuotta vanhempiensa jakamattoman huomion kohde. 

Perheen elämäntapa vaikuttaa leppoisalta. Vanhemmat viihtyvät paljon kotona, joka on sisustettu iloisin värein ja tyylikkäästi. Tomppa ei kahlaa leluröykkiöissä ja mummi viettää paljon aikaa lapsenlapsensa kanssa.

Kristiina Louhi kertoi Tomppa-sarjan alkuvaiheessa, että hän omaksui siihen Aino-sarjaan verrattuna enemmän isovanhemman ihmettelevän ja ihastelevan näkökulman kuvatessaan vauvasta taaperoksi varttuvaa Tomppaa. Aino-kirjat ilmestyivät keskellä kuvittaja-kirjailijan kolmilapsisen perheen kiirettä ja tohinaa, jossa työ ja perhe piti sovittaa yhteen miten parhaiten taisi.



Äiti kertoo pian syntyvästä vauvasta Ainolle. Kristiina Louhen kuvitusta kirjaan
Aino, pikkuinen tyttö (Weilin+Göös 1985).
 


Tietyt kuvakulmat ja jopa kuvatoisinnot näkyvät saman aiheen uudelleen työstämisessä. Äidin yht äkkiä isoksi paisunut vatsa on samankaltaisen ihmettelyn aihe sekä Ainolle että Tompalle:



… ja 30 vuotta myöhemmin ilmestyneessä kuvituksessa asetelma on lähes identtinen, joskin kuvakirjasarjan sankarin sukupuoli tuo kuvaan vähän enemmän toimintaa! Kristiina Louhen kuvitusta kuvakirjaan Tomppa ja piimänakki (Tammi 2015). 


Kristiina Louhen tarkkanäköinen lapsipsykologia on herkkävireistä ja jotenkin elähdyttävästi tutun tuntuista. Lastenkirjallisuudessa on aina oltava samastumispintaa myös aikuiselle, mutta toisaalta on hyväksi, että elämyksellisyyttä siilataan vähän idyllisemmäksi. 

Tomppa assosioi siskon hänen lempiruokaansa, siskonmakkarakeittoon. Sisko myös haisee omituiselle, ja niinpä isoveli nimeää siskon Piimänakiksi!

Kun isä ja äiti lähtevät yöllä sairaalaan ja mummi herättää aamulla poikaa Vappu-koiran kanssa, Tomppa kyllä selvästi aavistaa, että jotain järisyttävää on tapahtumassa. Mummi yrittää viritellä Tompan kiinnostusta pian kotiin ilmaantuvaan uuteen sisarukseen katsomalla Tompan kanssa tämän vanhoja vauvakuvia, mutta ne eivät Tomppaa kiinnosta. Poika on tavanomaista raisummalla tuulella.

Siskoa käydään katsomassa sairaalassa, ja Tomppa on vähän hämmentynyt. Äidin syli on onneksi lähellä.

Kotona Tomppa haluaa mummin lukevan iltasaduksi monen-monta kuvakirjaa:

Lopulta mummin kurkku on ihan kuiva. – Nyt minä tarvitsen iltateetä, mummi kähisee ja auttaa Tompan ja kissa KIIn sänkymajaan nukkumaan. – Hyvää yötä, mummin oma Kulta-muru!


Tällaisia lokoisia lukuhetkien kuvia ei ole lastenkirjoissa koskaan liikaa.
Mummi lukee ja Tomppa nauttii. Kristiina Louhen kuvitusta kuvakirjaan
Tomppa ja Piimänakki
(Tammi 2015). 


 
Äiti ja sisko kotiutuvat sairaalasta jo seuraavana päivänä. Mummi hoitaa huushollia, jotta äiti ja vauva ja Tomppa ja vauva voivat keskittyä tutustumaan toisiinsa. Lastenkirjoissa tällainen on mahdollista!



Hauskasti Louhi asettaa vastapareiksi madonnamaisen imetysidyllin ja
happamia maitoröyhtäyksiä pulauttavan vauvan! Kristiina Louhen kuvitusta
kuvakirjaan Tomppa ja Piimänakki (Tammi 2015). 


Ja tuleehan se isäkin kotiin, ja tuo Tompalle potkupyörän, jolla Tomppa voi potkutella vaunujen vieressä!

Tomppa-kirjoissa lähes poikkeuksetta toistuva ovaalinmuotoinen kuvituskuva tekee taitosta rauhallisen ja samalla se vahvistaa tarinan intiimiyttä.

Tietyt aikuisen kannalta terapeuttiset kuva-aihiot toistuvat hauskasti myös tekijästä toiseen samantyyppisissä lapsiperheen arjen kuvaustilanteissa.

Sanna Pelliccionin Onni-poika menee mummolaan -kirjassa (Minerva 2015) on hyvin samankaltainen kuva kuin Louhen Tomppa ja mummolan yö -kirjassa (Tammi 1995).

Tomppa valtaa mummin sängyn suvereenisti Vappu-koiran kanssa.
Kristiina Louhen kuvitusta kuvakirjaan Tomppa ja mummolan yö (Tammi 1995). 




…. ja vielä karumpi kohtalo on Onni-pojan papalla! Sanna Pelliccionin kuvitusta
kuvakirjaan Onni-poika menee mummolaan (Minerva 2015). 
 











1 kommentti:

Heippa kirjoitti...

Aino- ja Tomppa-kirjat on todella suosittuja päiväkodin pikkuisten ryhmässä. Kyllä yksivuotiaskin löytää kirjahyllystä laadun ja jättää tusinatavaran puruleluksi... Ääni kähisten saan lukea Ainoa ja Pupu Tupunaa. :)