keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Palkintoja perhearjen, kauneuden ja luonnon kuvittajille



Eilen julkistettiin Kuvittajat ry:n joka toinen vuosi jakamien kolmen kuvituspalkinnon saajat.


Kieku-elämäntyöpalkinnon sai Kristiina Louhi. Kuvittajat ry:n raati luonnehti hänen merkitystään seuraavasti:

Kristiina Louhi on kuvittaja ja kirjailija, jonka humaani kuvamaailma on ollut erottamaton osa suomalaista lapsuutta jo usean sukupolven ajan. Hänen lämmin ja lempeä kuvamaailmansa on koskettavuudessaan vertaa vailla. 
Lapsikatsoja eläytyy vahvasti hänen kuviinsa, mutta myös aikuinen lukija löytää niistä aina oman tasonsa, joka voi joskus olla riipaisevakin. Kautta koko laajan tuotannon Louhen käsiala on pysynyt tunnistettavana, mutta myös moni-ilmeisenä ja jatkuvasti uudistuvana.  Toisaalta kuvissa on häkellyttävää muotojen ja esinemaailman runsautta ja tarkkuutta. Väripaletti on huolella viritetty, sävyt hohtavat kirkkaina ja tasapainoisina. Louhi on monen tekniikan mestari: kuvituksia on toteutettu mm. akvarelli-, guassi-, tempera- ja pastellimaalauksin

Kristiina Louhi on palkittu aiemmin muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinnolla vuonna 1988, Ezra Jack Keats -pronssimitalilla 1988, Rudolf Koivu -palkinnolla 1989 ja Kaarina Helakisa -palkinnolla 2000. Tasavallan presidentin myöntämän Pro Finlandia -mitalin hän sai viime vuonna. Lisäksi Louhi sai vuonna 2004 Finlandia Junior -palkinnon teoksesta Tyttö ja naakkapuu yhdessä kirjailija Riitta Jalosen kanssa.

Kaiku-tulokaspalkinnon sai tamperelainen Anna Emilia Laitinen, joka on lyhyessä ajassa noussut esiin useille eri alustoille tekevänä, kansainvälisesti verkostoituneena kuvittajana.

Laitinen on kuvittanut yhden kuvakirjan lapsille, italialaisen Giovanna Zobolin tekstiin perustuvan Casa di Fiaban, vuonna 2013, joka esittelee erilaisia koteja ja puhuu kauniisti kodin merkityksestä sanoin ja kuvin. 

Laitinen on myös kuvittanut Anna-Mari Kaskisen runokirjan Lohdutuksen poluilla (Kirjapaja 2013). Rouva Huun ensimmäinen kohtaaminen Laitisen kuvitustyyliin oli hänen kansikuvansa Marja-Leena Mikkolan Helmenkantajaan (Otava 2014).

Kaiku-palkinnon saajan valitsi kulttuuritoimittaja Leena Virtanen kolmesta esiraadin valitsemasta ehdokkaasta ja Virtanen luonnehti Laitisen tyyliä ja tähänastista toimintaa seuraavasti:


Ensikatsomalla Laitisen kuvitustyyli näyttää romanttiselta ja epäsuomalaisen koristeelliselta, kitchiltäkin, mutta pienistä yksityiskohdista syntyy silti tasapainoinen ja moderni kokonaisuus. 
Laitinen uskaltaa leikitellä kauneudella. Anna Emilian Laitisen kädenjälki näkyy maalauksissa, tekstiileissä, paperituotesarjoissa, levynkansissa, astioissa, lastenkirjoissa ja lehtikuvituksissa. Kotimaan lisäksi Laitisen töitä on julkaistu muun muassa Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Oppi- ja tietokirjakuvituksen Kukko-palkinnon sai Laila Nevakivi, joka on tehnyt pitkän uran suomalaisten luonto- ja ympäristökasvatus-materiaalien kuvittajana. 

Nevakivi on kuvittanut myös lukuisia oppikirjoja sekä lasten tieto- ja kuvakirjoja. Nevakiven kuvitusjälkeä voi ihailla muun muassa Minervan kustantamissa lasten luontotietokirjoissa Miksi leppäkertulla on pilkut, Lapsen oma luontokirja, Lapsen oma Vesikirja, Lapsen oma petokirja sekä Lapsen oma lintukirja.

Kuvittajat ry jakaa Kieku-, Kaiku- ja Kukko-palkintoja kahden vuoden välein. Yhdistykseen kuuluu 370 ammattikuvittajaa. 

5 000 euron suuruiset palkinnot maksetaan kuvituksen Kopiosto-korvauksista.

Palkinnonsaajien kuvituksia on näytteillä Virka Galleriassa toukokuun loppuun asti, os. Sofiankatu 1, 00170 Helsinki. 

Palkituista on tehty hienot, informatiiviset videot, jotka voi katsoa netissä täällä sekä Virkagallerian näyttelyssä. 


Ei kommentteja: