tiistai 22. huhtikuuta 2014

”Isälle tää asia on nyt vähän haastava”

















Reija Kaskiaho: Nikottelua. 182 sivua. Myllylahti 2014.




Reija Kaskiaho (s. 1976) debytoi vuonna 2001 nuortenromaanilla  Tulitikkuihmisiä ja häneltä ilmestyi sittemmin vielä neljä muuta nuortenromaania WSOY:ltä  vuoteen 2006 mennessä. 

Kaskiahon valttina on aina ollut vetävä dialogi sekä traagisten ja tragikoomisten aiheiden yhdistely ilman pinkeyttä tai epäuskottavuutta. 

Hänen nuortenromaaniensa aihepiirit ovat aina olleet rankkoja, mutta silti ilman angstin tunnetta. Rastas käsitteli teiniraskautta, Tulitikkuihmisiä huumeita, Pientä purtavaa syömishäiriöitä, Veitsenterällä koulukiusaamista ja Ajolähtö väkivaltaisessa perheessä kasvaneen nuoren miehen itsenäistymistä.

Myllylahden kautta vast ikään ilmestynyt Nikottelua voidaan sekin aiheensa puolesta määritellä raflaavaksi. 17-vuotias päähenkilö Niko on löytänyt seksuaalisuutensa mutta ei uskalla kertoa asiasta vanhemmilleen.

Mä menen olohuoneeseen, missä äiti ja isä istuvat. Sanon niille urheasti, että nyt on pojalla vähän asiaa ja telkkari kiinni kiitos. Sen jälkeen urheus mureneekin johonkin, ja mä unohdan kaiken, mitä muistilapussa lukee. Mä olen harjoitellut tätä mielessäni jo kauan, muttei se siten olekaan niin helppoa. Mun kaapin ovi tuntuu raskaalta ja sen saranat narisevat ilkeästi.
 
– – – Isä tulee keittiöön, kun kahvinkeitin vetelee viimeisiään. Isä venyttelee makoisasti ovensuussa ja niksauttaa niskojaan niin kuin kaikki kunnon metallimiehet tekevät. Mä katselen hiljaa sen meininkiä ja mua alkaa vähän pelottaa. Sehän on äijä. Oikea miesten mies, hitsaa kaiket päivät putkia raksalla muiden hikisten lihaskasojen kanssa. Se porukkahan on juuri sitä, jonka suusta kaikki maailman homovitsitkin ovat alun perin lähteneet.  Miten isä muka ikinä kestäisi mun uutista? Että sen oma poika on yksi niistä vitseistä. Sillähän hitsaisi lopullisesti kiinni. Se hakisi suuren työkalupakkinsa, ottaisi sieltä esiin painavimman vasaransa ja naulaisi mut pitkin seiniä miettimään puheitani ja suuntautuneisuuksiani. ---

Nikottelua voi mainiosti  lukea rinnakkain viime keväänä ilmestyneen Hellevi Salmisen Hello, I Love You  -romaanin kanssa, jossa oli tismalleen samankaltainen aihe ja siinäkin keskiössä nimenomaan isän kielteinen suhtautuminen pojan homoseksuaalisuuteen. 

Salmisen romaani on runollinen, ilmaisussaan niukka ja kenties jopa sen vuoksi ennen muuta aikuista lukijaa säväyttävä romaani. Kustantajan mainostekstissä myös Kaskiahon romaanin todetaan herättävän oivallisesti myös vanhempien ajatuksia.

Romaanin lukujen ees-taas kurkottava aikajänne tuntuu hiukan keinotekoiselta tehokeinolta. Kustannustoimittajan hutilointia tai mikä lie, mutta seuraavat ilmaisut tuntuvat suorastaan hölmöiltä:

Ylihuomenna samaan aikaan mä jännitin hetken punttisalissa oven edessä. ---

Huomenna tuntia myöhemmin mä en jaksanut jännittää mitään, vaan painelin reippaasti suoraan salin pukuhuoneeseen korttiani näyttämättä.

Kaskiahon romaani antaa parastaan arkisen perusperheen kuvauksessa sekä Nikon ja luottoystävä Lihiksen letkeässä ja toista kunnioittavassa ystävyyssuhteessa. 

Toisaalta Nikon vanhempien avuttomuus ja viestintäkyvyttömyys hämmästyttää. Vaikka äidin reaktio Nikon uutiseen on selvästi isää sallivampi, niin hänestä välittyy piipittävän ja perheen vakaasta tunneilmastosta hermostuneesti huolta pitävän äidin kliseinen kuva. Nikon 12-vuotias pikkuveli kiristetään käyttäytymään asiallisesti isoveljen läsnä ollessa viikko- ja kuukausirahojen menettämisen uhalla! 

Nikottelua ei marginalisoi homoseksuaalisuutta: Nikolla tuntuu olevan tarkemmin määrittelemättömässä pikkukaupungissa kosolti erilaisia mahdollisuuksia tutustua muihin poikiin: kuntosalilla, jalkapalloviheriöllä ja kahviloissa. 

Yhden liian dominoivan seurustelusuhteen jälkeen Niko oppii myös kuuntelemaan enemmän omia tarpeitaan. Poikienvälistä hellyyttä ja orastavaa rakastumista kuvataan ilman tirkistelyn tunnetta tai kohahduttamisen tarvetta.

Mutta helpolla Niko ei identiteettiään pysty rakentamaan. Vanhat koulukaverit eivät nimittäin aivan nikottelematta hyväksy Nikon avointa uutta linjaa. Miksi realistisissa nuortenromaaneissa nykyisin täytyy ladata loppuratkaisun tuntumaan tummia juonteita ja läheltä piti -pelastumisia?




Ei kommentteja: