torstai 13. helmikuuta 2014

Suomenruotsalainen kuvitus luupin alla















Suomenruotsalaisella lastenkirjakuvituksella on pitkät ja suikeroiset juuret, ajatellaan vaikka Tove Janssonia, Camilla Mickwitziä tai Irmelin Sandman Liliusta, joka on myös kuvittanut itse ison osan saturomaaneistaan.

Uuden tulemisensa suomenruotsalaiset lastenkirjakuvittajat ovat tehneet vuosituhannen taitteesta lähtien, etunenässä Linda Bondestam monine kollegoineen.

Ensi toukokuussa avautuu Tammisaaressa Pro Artibus -säätiön hallinnoimassa Galleria Elverketissä yhdeksän suomenruotsalaisen kuvittajan näyttely, joka viedään myöhemmin saman sisältöisenä myös Frankfurtin kirjamessuille. 

By/ Kylä -nimisessä näyttelyssä on yhdeksän taloa ja elokuvateatteri. 
Kussakin talossa on mahdollisuus tutustua aina yhden kuvittajan kuvitusoriginaaleihin ja luonnoksiin. Elokuvateatterissa voi katsoa animaatioelokuvia. 

Mukaan näyttelyyn valituista kuvittajista saa esimakua säätiön sivuilta, jonne on ladattu lyhyet esittelyvideot kaikista taiteilijoista. Sivun oikealla olevasta kuvittajaluettelosta voi klikata katsottavakseen haluamansa videot.

Mukana näyttelyssä ovat  Malin Ahlsved, Linda Bondestam, Lena Frölander-Ulf, Anna Härmälä, Maija Hurme, Veronica Lassenius, Åsa Lucander, Christel Rönns ja Kasper Strömman.

Jokaisen kuvittajapotretin taustalle valittu sama musiikki on hiukan monotoninen eikä sovi välttämättä kaikkien kuvittajien muoto- ja kuvakieleen. 

Videot havainnollistavat konkreettisesti sen, kuinka tietokone kulkee nykyisin lähes kaikkien kuvittajien työprosessin jossain vaiheessa apuvälineenä mukana.

Maija ja Anssi Hurmeen toinen kuvakirja  Fladdermujspojken, suom. Lepakkopoika, ilmestyy keväällä Schildtsin & Söderströmsin kautta. Kuvakirjan yhden guassitekniikalla toteutetun kuvituskuvan tekoa voi ihastella täältä









Ei kommentteja: