torstai 19. joulukuuta 2013

19. luukku: Jouluyö kohisee salaperäisesti











Kari J. Kettula: Joulu maan alla. Kuvittanut Inkeri Kajala. 20 sivua. Turbator 2012.



Tästä hauskasta kuriositeetista sain tietää vasta viimevuotisen joulukirjakalenterin jälkeen. Turun kirjamessuja pitkään luotsannut kulttuurin monitoimimies Kari J. Kettula on eläköitymisensä kunniaksi debytoinut lastenkirjailijana. 

Joulu maan alla aloittaa esilehden tietojen mukaan Karin Kultaiset Kirjat -sarjan.

Takakannessa luvataan nidotun kirjasen sisältävän ”kotoilua ja pieniä ihmeitä, myyrävauvoja ja kilpikonnavanhuksia, pieniä askareita ja humaanisuutta, tovejanssonmaista tarkkanäköisyyttä ja ironiaa”.



Pohjanmaan saaristokanit veikeässä ryhmäkuvassa. Inkeri Kajalan kuvitusta
Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla, Turbator 2012. 


Kettula on luonut maan alle aivan oman satumaisen maailman, jossa eletään omaan tahtiin, mutta maanpäällisestä joulusta vaikutteita lainaillen: 

Joulukuussa lumi peittää usein maankamaran kuin sinappikuorrutus joulukinkun. Maisema näyttää autiolta ja valkoiselta. Tuuli ajaa hiutaleita pitkin teitä ja jokien pintoja. Mutta lumen alla pakkaselta suojassa elämä jatkuu myös joulukuussa vilkkaana ja jännittävänä. Kun supermarkettien valot sammuvat, eläimet tulevat koloistaan katselemaan tähtien valoa.


Myös kuvituksessa näkyy turkulaisten keskeinen maisema tuomikirkkoineen ja
aurajokineen kaikkineen, mutta vähän epäsuomalaisesti joulupukki lentää poroineen
taivaalla. 
Inkeri Kajalan kuvitusta Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla,
Turbator 2012. 


Lyhyissä, paljon kuvailua ja lystikkäitä yksityiskohtia sisältävissä tarinoissa seikkailevat myyräperhe, Närpiössä asuvat lumisammakot, Armas Maasalon joulumusiikkia kuunteleva kilpikonnavanhus ja joulukaniperhe, joka majoittaa jouluisin koko Pohjanmaan saaristokanien yhdyskunnan hoteisiinsa. Turkulaista paikallisväriä on ripoteltu kerronnan lomaan.

Turbator on turkulainen pienkustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. 

Ei kommentteja: