perjantai 29. marraskuuta 2013

Kuvakirja kaikille diginatiiveille














Lane Smith: It´s a Book. MacMillan Children`s Books 2011.







Tämä kuvakirja toi heti mieleeni äskettäin sähkökirjakoulutuksessa näkemäni norjalaisen videonjossa pergamenttikääröihin tottunut keskiaikainen munkki tutustuu ensimmäistä kertaa sidottuun kirjaan.




Aasi esitetään jo kirjan alussa diginatiiviksi, ikänsä tietotekniikan kanssa eläneeksi. Tästä kertoo hänen sylissään oleva kannettava tietokone. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a  Book, MacMillan Children´s Books, 2011.



Aasi näkee apinan pitelevän käsissään sille tyyten tuntematonta esinettä, kirjaa. Kärsivällisesti apina kertoo aasille, mitä kirjalla voi tehdä, vaikka siinä ei olekaan hiirtä, sillä ei voi blogata, sillä ei voi pelata, saati edes twiitata.




Aasi ei hevillä luovu kannettavasta tietokoneestaan ja katsekin on vielä kiinitettynä oman näyttöpäätteen ruudulle. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a Book, MacMillan Children´s Books, 2011. 
 


Vähitellen aasi pääsee jyvälle kirjan toimintaperiaatteista. Se oivaltaa, että voi olla yksinomaan hyvä, että kirjaan ei tarvitse kirjautua sisään tunnussanalla tai nimetä tiedostoja. Niinpä se uppoutuu kirjan pariin unohtaen kaiken ympärillään olevan eikä suostu  enää antamaan kirjaa takaisin apinalle. Niinpä apina päättää mennä kirjastoon hakemaan uusia kirjoja.




Tässä vaiheessa aasi on jo tyyten kirjan pauloissa. Lukutuolin yläpuolelle sijoitettu kello kertoo aasin intensiivisestä lukemisesta. Lane Smithin kuvitusta kirjaan It´s a Book, MacMillan Children´s Books, 2011. 


Yhdysvaltalaisen Lane Smithin kuvakirjan idea on riemastuttavan nerokas ja yksinkertainen. Pelkistetyt kuvat ja teksti innostavat lasta ja aikuista jatkamaan perinteisen kirjan ylivertaisten käyttöominaisuuksien luettelointia. 

Kuvakirja oli ilmestymisensä jälkeen New York Timesin eniten myytyjen kirjojen listalla puoli vuotta ja se on käännetty jo yli 20:een  maahan. 

Lane Smith on haastanut jo pitkään perinteisen kuvakirjan kaavaa. Vuonna 1992 ilmestyi edelleen ainutkertainen Jon Scieszkan & Lane Smithin The Stinky Cheeseman and other Fairly Stupid Tales.



Lane Smith työskentelee yhdessä kirjan ulkoasun suunnitteluun erikoistuneen vaimonsa Molly Leachin kanssa. Leach on suunnitellut suuren osan Smithin lastenkirjoista. 

Horn Book -lehdessä  on julkaistu jo vuonna 1998 kiinnostava Jon Scieszkan tekemä Molly Leachin haastattelu, joka valottaa kiinnostavasti ja kuvallisin esimerkin  graafisen suunnittelun suurta ja edelleen vähän oivallettua merkitystä lastenkirjoissa.  Kirjan visuaalinen suunittelu ja graafinen yleisilme vaikuttaa kirjaan yhtä paljon kuin kuva ja tekstikin: "Designers make pictures and words fit together in books and look nice," Leach korostaa. 

Molly Leachin agendana on tarjota lapsille korkeatasoista kirja-designia. Jo 15 vuotta sitten, ennen Internetin ja muiden medioiden maailmanlaajuista tykitystä,  hän piti silloista lapsisukupolvea poikkeuksellisen kuvalukutaitoisena! 



The Guardianissa  on äskettäin uutisoitu tutkimuksesta, jonka mukaan 16–24-vuotiaat tarttuvat edelleen perinteiseen kirjaan kerkeämmin kuin sähköiseen, erilaisilla lukulaitteilla luettavaan vastineeseen. 

Peräti 62 % tutkimukseen osallistuneista piti perinteistä kirjaa sähkökirjaa parempana. Ja kun tutkimukseen osallistuneita pyydettiin laittamaan vapaa-ajan viettotapoja (elokuvat, sanomalehdet ja aikakauslehdet, CD:ltä kuunneltava musiikki ja videopelit) järjestykseen, niin siinäkin mittelössä kirjat olivat yhä ylivoimaisia!

Perusteluissa todettiin perinteisen kirjan antavan enemmän vastinetta rahalle ja synnyttävän tunneperäisen suhteen lukemiseen. Tutkimukseen osallistuneet pitivät sähkökirjaa myös yhä liian kalliina.

Kirjat ovat siis edelleen myös tietynlaisia statussymboleita, joita halutaan kerätä ja jakaa muiden kanssa fyysisinä esineinä.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 1500 nuorta ja nuorta aikuista. 




Ei kommentteja: