perjantai 26. heinäkuuta 2013

Riston varjominää jäljittämässä















Sinikka Nopola & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Kuvittanut Christel Rönns. 116 sivua. Tammi 2013.









Risto Räppääjä -sarja on edennyt jo 14:nteen osaansa. Vast ikään ilmestynyt Risto Räppääjä ja kaksoisolento on taattua koohotusviihdettä, josta löytyy tasonsa niin lapselle kuin aikuisellekin.

Juonen tasolla liikutaan jälleen Suomi-filmien ja komiikan turvallisessa tyylilajissa. Riston identiteetti ja turvallisuuden tunne on koetteella, kun kortteliin ilmaantuu hänen kaksoisolentonsa. 



Rauha jatkaa sinnikkäästi Lennartin piiritystä. Miehen kehonkieli viestii, että tämä ei vieläkään ole aivan sinut Rauhan siekailemattoman keimailun edessä. Christel Rönnsin kuvitusta Sinikka ja Tiina Nopolan lastenromaaniin Risto Räppääjä ja kaksoisolento, Tammi 2013. 


Erinäisten juonenkäänteiden, yhteensattumusten ja väärinkäsitysten jälkeen arvoitus tietenkin ratkeaa, mutta sitä ennen Rauha liehakoi jälleen Lennartin kanssa ja osoittaa sitkeät ennakkoluulonsa sukulaisiaan kohtaan. 

Lennart näytti miettiväiseltä.– Sanotaan, että jokaisella ihmisellä on tällä planeetalla varjominä, hän kertoi.– Mikä se on? Risto kysyi.
  – Se on hyvin erikoinen asia, sanoi Lennart. – Varjominä on jonkinlainen rinnakkainen kuvajainen, se elää samanlaista elämää kuin ihminen itse.

      
Romaanin kantavaksi keskusteemaksi voisi  nimetä sukulaisuussuhteiden merkityksen: Puoliorpo Risto on kiinnostunut suvustaan ja yrittää saada arvoitukseen ratkaisua muun muassa vanhojen perhealbumin valokuvien kautta. Nellin ja Riston ystävyys ja keskinäinen lojaalius auttaa taas monesta pinteestä ja kiperästä tilanteesta.

Päähenkilöiden karismaa täydentävät vielä vierailevat sivuhenkilöt, kuten omituisten tottumusten piinaama aatelisrouva Hjördis Hummerstierna peräkammarin poikansa Carl Gustafin kanssa.

Nopoloiden teksti ei tarjoa juonenkuljetuksen tasolla suuria yllätyksiä, mutta Christel Rönnsin kuvitus ansaitsee erityismaininnan. 



Elokuvallinen toiminnallisuus on tyypillistä uuden Risto Räppääjä -kirjan runsaasti yksityiskohtia sisältävälle kuvitukselle. Tarkka kuvan katsoja pongaa tältä aukeamalta myös Christel Rönnsin varhaisen kuvakirjan sankarin, liehuvapartaisen sedän! Christel Rönnsin kuvitusta Sinikka ja Tiina Nopolan lastenromaaniin Risto Räppääjä ja kaksoisolento, Tammi 2013. 


Viime vuonna Rönns ryhtyi kuvittamaan sarjaa, kun Aino Havukainen ja Sami Toivonen vetäytyivät sarjasta sivuun. 

Kuvituksessa Rönns pitää lystiä, ja iloittelee monissa joukkokohtauksissa aivan omilla itsenäisillä tarinoilla. Uskoisin, että tässä uusimmassa osassa myös konservatiiviseksi tiedetyt lapsilukijat ottavat uuden toiminnallisen kuvituksen omakseen. 


  




Ei kommentteja: