torstai 18. huhtikuuta 2013

Kotimaista luomufantasiaa lapsille
















Reeta Aarnio: Tuulien taikuri.  219 sivua.  Otava 2013. Kansikuva ja alkuvinjetit Jussi Kaakinen.





Reeta Aarnion kekseliäs konsepti hyödyntää Harry Potter -buumin jälkimainingeissa vähän yli ja alle 10-vuotiaiden lasten kiinnostusta velhokouluun ja äkkikäänteiseen, mutta loppua tyveneksi kääntyvään seikkailuun.

Lapsinelikko Liina, Siri, Eetu ja Viola, on tuttu jo kolmesta aiemmasta kirjasta Maan kätkemät, Veden vanki ja Virvatulten vartijat.

Vaivihkaa tarinan imussa Aarnio tutustuttaa lapsilukijoitaan suomalaiseen mytologiaan ja kansanuskomuksiin. Noituus ja taikuus ovat velhokoulua käyville lapsille itsestäänselvyyksiä, mutta Tuulien taikurissa he saavat huomata, että suurten taikavoimien kanssa ei ole syytä leikitellä:

Tämä saattoi olla suurin virhe koskaan. Ehkä ainoa oikea teko olisi kääntyä takaisin. Paju oli sanonut, ettei elävillä ollut tähän maailmaan asiaa. Tämä oli elämälle vieras paikka, vaarallinen, kylmä ja turruttava. Tänne oli helppo eksyä ja jäädä vaeltamaan ikuisiksi ajoiksi. Ja kerran he tänne päätyisivätkin, jokainen, mutta nyt heidän elämänvoimansa vielä väreili taivaalla heidän yläpuolellaan merkkinä siitä, etteivät he kuuluneet tänne. Elävälle jokainen askel oli vaarallinen, sillä jokainen askel kadotti hitusen elämän muistosta. Ja kun kaikki muistot olivat menneet, reitti takaisin sulkeutuisi.

Sattumaa tahi ei, mutta useammassakin lasten- tai varhaisnuorten romaanissa mennään nykyisin tuonpuoleiseen, aliseen, manalaan tai elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan. 

Kevään kirjoista myös Sari Peltoniemen Haltijan pojassa siirrytään shamaanin johdattamana aliseen maailmaan ja lähivuosilta muistuu mieleen myös Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen (Robustos 2010), Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa (Karisto 2011) ja Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät (Tammi 2010).

Kiinnostaako elämän ja kuoleman rajakohta aivan oikeasti nuoria lukijoita vai onko kyse pikemminkin ylikansallisen fantasiakirjallisuuden mieltymyksestä shokeerata kauhun ja kuoleman tunnoilla?

Tuulien taikurissa Kuunankan pikkukaupunkia ravistelee äkillinen ja selittämätön hirmumyrskyjen aalto. Syytä etsitään ilmastonmuutoksesta, mutta lapset saavat pian vihiä, että myrskyt saavat voimansa Marja Karma -nimiseltä kuntakonsultilta, joka ilmaantuu kaupunkiin odottamatta. Karmalla on aina povellaan kalmaa hohkaavat marjahelmet.

Kaupungin pikkuvirkamiehet, Allan Murisko ja Arvi Hatara, suhtautuvat Karmaan varauksellisesti yhteisten lapsuusmuistojen takia. Karma uhkailee entisiä kiusanhenkiään ja painostaa heitä lakkauttamaan kyläkouluja ja supistamaan palveluita tehostaakseen omaa valtaansa. Aarnio ei ole sarjan aiemmissakaan osissa siekaillut tuoda nyky-yhteiskunnan ilmiöitä osaksi kirjan miljöötä ja juonta.  

Koulukiusaamista käsitellään nykyisin monessa lasten- tai nuortenromaanissa, joko pää- tai sivuteemana. Tuulien taikurissa lapsipsykologia mielestäni hiukan onnahtaa, kun kiusaajat manipuloivat "kiusatun parhaaksi" tämän muistoja todellisuutta ruusuisemmiksi ja toteavat sitten omahyväisesti:

Oli kuitenkin hyvä huomata, että hänellä meni nykyisin hyvin. Hän oli näköjään hyvässä asemassa. Sentään kuntakonsultti, jonka työnä oli auttaa pieniä kuntia tasapainottamana talouttaan. Ei sellaiseen tehtävään kuka tahansa pääsisikään.

Velhokoulua käyvän Pauliinan vanhemmat käyvät kotona vain kääntymässä ja ovat ylpeitä reippaasta tyttärestään, joka selviää arjesta niin itsenäisesti. Pauliinan yksinäisyys tekee hänet myös haavoittuvaksi "pahan kosketukselle".  

Aarnion henkilögalleria on särmikäs. Velhokoulun opettajien nimet ja lasten sukunimet selittävät heidän luonnettaan. 

Parastaan Aarnio antaa erilaisten fantasiahahmojen kuvauksessa. Tuittuilevat hahmot, kuten Niruknirun, tuulenhenki Nyrkäs ja saunatonttu Nilla, osoittavat usein mieltään velhokoulun lapsille, mutta katsovat silti päältä, ettei heille käy seikailun tuoksinassa hassusti. 

Inari Krohnin kuvituskuva Leena Krohnin
tarinaan Uskollinen dryadi, kokoelmasta
Tyttö joka kasvoi (Tammi 1973).

Yksi Tuulien taikurissa esiintyvistä eksoottisimmista kansantarinoiden hahmoista on dryadi eli puun haltia. 

Myös Leena Krohn on kirjoittanut "Uskollinen dryadi" -tarinan kokoelmaansa Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1973).

Reeta Aarnio palkittiin Tuulien taikurista ja sen edeltäneistä osista  viime viikolla Otavan kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla. 

Ei kommentteja: