maanantai 8. lokakuuta 2012

Tirlittan-palkinto Hannele Huoville




Palkintosade jatkuu yhä.

Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto myönnettiin eilen päättyneillä Turun kirjamessuilla Hannele Huoville.
Tirlittan-palkinto jaetaan merkittävästä lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa tehdystä elämäntyöstä ja sen suuruus on 5 000 euroa.
Perusteluissa sanottiin seuraavaa:
Hannele Huovi on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja viidellä vuosikymmenellä. Hän on noussut viisailla, kauniilla, hauskoilla ja rohkeilla kirjoillaan arvostetuimpien ja rakastetuimpien lastenkirjailijoittemme joukkoon. Hannele Huovin vuonna 1979 teoksella Jos olet yksin ja salaa alkanut kirjailijanura on kasvanut yli puolensadan lasten- ja nuortenkirjan, lisäksi Huovi on kirjoittanut runoa ja proosaa aikuisille. Hän on myös käännetyimpiä 
lasten- ja nuortenkirjailijoitamme.
Hannele Huovi on jo uransa tässä vaiheessa ehtinyt tehdä uskomattoman, monipolvisen elämäntyön. Siihen kuuluu Urpon ja Turpon kaltaisia hulvattomia, lasten rakastamia hahmoja, mutta myös rohkeasti esiintuotuja nuoruuden kipeitäkin maailmoja. Kaikissa niissä kuuluu ja kaikuu herkkävaistoisen kirjailijan rakkaus elämän suurimpiin ja pienimpiin asioihin.

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevat lämpimästi Hannele Huovia.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut minunkin puolestani.