torstai 18. lokakuuta 2012

Huima tulkinta klassikkosaduista 1970-luvulta vetoaa retrohengessä jälleen


Björn Landström: Olipa kerran. Klassillisia satuja valikoinut ja kuvittanut Björn Landström. 190 sivua. Otava 1974. 3. painos 1983.












Jos rouva Huun pitäisi nimetä se kaikkein tärkein lapsuuden satukokoelma, niin itsestään selvästi hyllystä tulisi poimia  Björn Landströmin kuvittama ja toimittama Olipa kerran. Sain sen vanhemmiltani jouluna 1974, jolloin olin kahdeksanvuotias.

Olen jo kahdesti esittänyt kustantajalle toiveen satukirjan uudesta painoksesta. Esikoistytär on myös äitinsä tavoin ihastunut tähän laitokseen ja jättänyt antikvariaattiin jos toiseenkin kirjasta etsintäpyynnön.

Tänään ilmestyneessä kaupunkilehti Tamperelaisessa näyttelijä Minna Hokkanen tunnustautuu myös Landströmin kuvittaman ja toimittaman satukirjan ystäväksi:

Muistan  kun kirja ilmestyi, olin silloin kymmenen vuoden. Halusin sen itselleni etenkin kuvituksen takia. Kuvat olivat ja ovat yhä kiehtovia, vähän pelottavan kamalia, mutta kauniita. Kuvituksesta aikoinaan myös kohuttiin, eikä Pieni merenneito –sadun kuva ole tyypillistä satukuvitusta nykyäänkään.

Björn Landströmin kuvitusta Olipa kerran -satukirjaan Hans Christian Andersenin klassikkosatuun Pieni merenneito (Otava 1974).

Tarkoittaneeko Hokkanen tätä nimenomaista kuvaa, jossa pieni merenneito uiskentelee syvissä vesissä polyyppien kanssa? Muistan lapsena olleeni kiintynyt juuri tähän kuvaan, ja toisaalta hiukan kauhunsekaisin tuntein suhtauduin myös Andersenin Tulukset-sadun teelautasenkokoista koiraa esittävään kuvaan.


"Ja hän iski tulta: hep, heti ilmestyi koira, olla oli teekupin kokoiset silmät." Björn Landströmin kuvitusta H. C. Andersenin satuun Tulukset. 

Björn Landströmin (1917–2011) kuvitustyö tunnettiin ulkomaita myöten.

Parhaiten hänet tunnetaan meri- ja purjehdusaiheisista asiantuntevista kuvituksistaan. Landström kuvitti myös Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ja Kalevalan. Hän työskenteli pitkään Otavalla ja suunnitteli mittavien kuvitustöidensä ohella paljo kirjankansia. 

Lastenkirjallisuutta Landström kuvitti jo 1940-luvulla, klassisia satuja Kuvataide-kustannuksen kautta ja Topeliuksen Tähtisilmä-sadun. Hän sai Rudolf Koivun palkinnon vuonna 1975 Olipa kerran –kokoelman kuvitustyöstään.

Landström on hyvin epätyypillinen suomalainen satukuvittaja. Hän on hakenut innoitusta kansainvälisestä, runsaasta ja voimakasta allegoriaakin sisältävästä satukuvastosta. Vaikutteet venäläisestä kuvitusperinteestä, erityisesti Ivan Bilibinin tyylistä, näkyvät niin ikään moniaalla.

Landströmin kuvissa sadun lumous, hyvän ja pahan alituinen liitto ovat jatkuvasti läsnä. Hänen kuvituksissaan on varjoja, uurteita menninkäisen kasvoilla ja tuhlailevaa loistoa sekä mielikuvituksen riemua.


Rouva Huu toivottaa kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille hyvää sadun päivää. Sadun nimipäivää ja sadun päivää vietetään eri puolilla maata järjestettävissä tapahtumissa. 

Näyttelijä Minna Hokkanen lukee satuja Landströmin kokoelmasta Tampereen maakuntakirjasto Metson satuhuoneessa tänään kello 10 ja 10.30.


2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Hauskaa, tämä oli ja on myös minun lempikirjani. Löysin divarista kymmenisen vuotta sitten oman (repale)kappaleen, kun en kehdannut lapsuudenkodista ryövätä. Melkein jokainen kuva aiheuttaa edelleen väristyksiä, sekä ihanuusväristyksiä että kauhunkuumotuksia.

Rouva Huu kirjoitti...


Saima, kiitos kommentista.

Satukuvitus on kliseisimmillään todella makeaa ja korskeaa. Voisikin ajatella, että monet paksut ja komeat klassiset satukokoelmat tehdään lähinnä kirjoja ostavien aikuisten ehdoilla.

Björn Landströmin kuvituksissa on kiteytetty paljon sadun perusolemuksesta, johon kaikki tunneskaalat kuuluvat itsestäänselvyytenä mukaan, eli kuten kirjoitit osuvasti - ne ihanuusväristykset ja kauhunkuumotukset....