tiistai 28. elokuuta 2012

Kipakka prinsessa antaa huutia sovinnaisuuksille


Emilia Lehtinen & Laura Valojärvi: Prinsessa Wilhelmiina ja kohtalon lantti. Kertomus lohikäärmeiden kasvatuksen asiantuntijoille. 50 sivua. WSOY 2012.







Nuorille ja nuorekkaille on nykyisin tarjolla pararomantiikkaa, kauhusta ja satuolennoista ammentavaa hurmahenkistä seikkailua. Aivan osattomiksi tästä fantasiabuumista eivät jää pienemmät lapsetkaan.

Tekijäkaksikko Lehtinen & Valojärvi on jo kolmessa runokuvakirjassaan hemmotellut lohikäärme- ja prinsessatarinoiden ystäviä. Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille ilmestyi 2009 ja Kulta, voisitko syöstä tulta? seuraavana vuonna.

Samaan väljästi juonellisten runokuvakirjojen jatkumoon liittyy myös kesällä ilmestynyt uutuus, jossa prinsessa Wilhelmiinalle vanhojen hovisääntöjen mukaisesti etsitään sopivaa puolisoa.

Wilhelmiina ei kuitenkaan suostu isänsä käskytettäväksi, vaan puntaroi valintaa kauan ja hartaasti. Niinpä kirjassa on vaihtoehtoisia juonenkäänteitä, jotka valikoituvat kolikon kruunan ja klaavan mukaan.

Lehtisen prinsessa on omapäinen ja antaa huutia hovin etiketille. Kuninkaan kelpuuttamiksi kilpakosijoiksi seuloutuvat fyysikko, muusikko ja urheilija, joiden kanssa prinsessalla voisi olla vallan kelpo tulevaisuus, kuten runoista käy ilmi.

Prinsessan sydän on kuitenkin jo tarinan alussa kiinnittynyt köyhään nuorukaiseen, jonka tyttö kohtaa sattumalta kukkakedolla.



Poika saa vasta ensikohtaamisen jälkeen tietää, että tyttö onkin siniverinen. Kumpikin kamppailee tämän dilemman kanssa tahoillaan, kunnes kohtalo puuttuu peliin mitä hämmästyttävimmällä tavalla…

Lehtisen runosuoni soljuu pidäkkeettömästi, monin paikoin jopa turhankin runsassanaisena ja alituiseen huudahtelevana. Runoissa on paljon dialogia ja ne vaativat lukijaltaan keskittymistä yli aukeaman levittyviin pienellä fontilla ladottuihin juonisäkeisiin.

Tässä visioidaan prinsessan onnea runossa Wilhelmiinan ja urheilijan tarina:

--- Lapsia putkahti kuusi.

Miina kiirettä tuskaili
kun urheiluharrastuksiin lapsia kuskaili.
Mutta lapsetpa peleissä fuskaili!
Ottivat varaslähdön
jalkapalloa heittivät
ja menivät riman ali.
Lopuksi sanoivat vienosti:
"Eikös mennyt hienosti?"

Miina muksujaan hellästi hali
eikä ikinä sanonut "vali vali".

Sunnuntaisin oli auvoa
kävelylenkillä sauvoa.
Äiti, isä ja kuusi pipopäistä
kuninkaallista jälkeläistä.
Uusi siniverinen suku,
joka iikalla tuulipuku.



Toisaalta pienen fontin ansiosta Laura Valojärven kuvitus nouseekin ansaittuun pääosaan.

Valojärven akvarellit ovat sävykkäitä ja omaperäisiä. Hänen ihmishahmonsa ovat hiukan robusteja raskaine silmäluomineen ja mulkosilmineen, mutta tällaisesta persoonallisesta särmästä huolimatta prinsessa Wilhelmiinaa voi toki luonnehtia viehättävän äkkivääräksi kaunottareksi.

Valojärvi loihtii huimia atmosfäärejä syvyysvaikutelmineen. Kuvista löytyy lukuisia nokkelia oivalluksia tarkan kuvankatsojan iloksi ja ällistykseksi.

Nonsensen kaikesta tolkusta vapaa irrottelu on ominaista Valojärven kuvituksille, josta hyvänä esimerkkinä oheinen aukeama, jossa lohikäärmeen vatsaan joutunut perhe ei hoksaa pitää kiinni toisistaan. Vanhemmat kutistuvat pikkuruisiksi ja normaalikokoisina säilyneet lapset voivat leikkiä vanhemmillaan nukkekotia!



Laura Valojärven kotisivuilta käy ilmi, että hänellä on vireillä Aalto-yliopistossa väitöstutkimus lastenkirjankuvittajan työnkuvasta ja kuvakirjasta prosessin lopputuotteena. Mielenkiintoista odottaa mitä tuleman pitää.

Tämä on rouva Huun mielestä uusi ja kiehtovakin ilmiö. Toinenkin uuden nuoren polven kuvittajalupaus, Jussi Kaakinen, on tehnyt Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun osaston lopputyönä tutkimuksen kuvakirjan olemuksesta. Kuvittajat ovat nykyisin entistä tietoisempia kuvittamisen vaiheista ja todentavat sitä kernaasti myös sanallisesti!

Ei kommentteja: