torstai 10. toukokuuta 2012

Maurice Sendak, kuvakirjallisuuden kuningas














Rouva Huu sai kesken Päijät-Hämeen kesäyliopiston lasten- ja nuortenkirjallisuuskoulutuksen tiistaina kaksi tekstiviestiä, toisen siipaltaan ja toisen tyttäreltään: molemmissa ilmoitettiin mediakatveessa olevalle entusiastille, että Maurice Sendak on siirtynyt tuonpuoleiseen.

Yhdysvaltalainen Maurice Sendak kuoli 8. toukokuuta aivoinfarktin jälkeisiin komplikaatioihin 83-vuotiaana.

Puolanjuutalaiseen perheeseen New Yorkissa vuonna 1928 syntynyt Sendak kuvitti 1950-luvun alussa muiden kirjailijoiden teoksia (mm. suomennetut Else Holmelund-Minarikin Pikku karhun tarinat ja Ruth Kraussin Minä olisin sinä ja sinä olisit minä), kunnes aloitti oman kirjailijan ja kuvittajan uransa vuonna 1957. Hänen tunnetuin, rakastetuin ja kuvakirjatutkijoiden keskuudessa eniten analysoitu teoksensa Where the Wild things are ilmestyi vuonna 1964. Kuvakirja suomennettiin vuonna 1970 nimellä Hassut hurjat hirviöt.

Paljon polemiikkia herätti myös vuonna 1970 ilmestynyt sarjakuvakirja In the Night Kitchen (suom. Mikko Maitomies, Weilin+Göös 1972) , jonka alastonta lapsihahmoa paheksuttiin Yhdysvalloissa.

Sendakin varhaiseen lapsuuteen kuului paljon tuskaa ja murhetta. Hän oli heiveröinen ja paljon sairastava lapsi. Näistä tunnoista todennäköisesti juontuvat Sendakin lastenkirjatuotannolle ominainen melankolisuus ja filosofisuus. Hän kuvasi lapsuuden SUURIA TUNTEITA siloittelematta ja aidosti.

Hassut hurjat hirviöt -teos sai arvostetun Caldecott-palkinnon parhaasta lastenkirjasta vuonna 1964.

Sendak palkittiin elämäntyöstään muun muassa Hans Christian Andersenin mitalilla vuonna 1970, Yhdysvaltain Kansallisella taidemitalilla vuonna 1996 sekä Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla vuonna 2003.

Maurice Sendakia voisi luonnehtia perustellusti kuvakirjallisuuden mastodontiksi: hänen kuvakirjafilosofiansa on jättänyt lähtemättömän jälkensä nuorempaan kuvittajapolveen.

Sendakille itselleen William Blaken tuotanto oli keskeinen inspiraation ja ihmettelyn lähde. Ihmisenä Sendak oli särmikäs ja suorapuheinen.

Viehättävä ja havainnollinen haastattelu Sendakista löytyy täältä.

Ei kommentteja: