sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Leikki-ikäinen Antti hurmaa kaikki


Kerstin Thorvall: Hyvänyön satuja. Kuvittanut Ilon Wikland. Suomentanut Marjatta Kurenniemi. Tammi 1975. Kolmas, uudistettu laitos Tammi 1985. 93 sivua.














Rouva Huu vietti viisi helteistä päivää Lounais-Hämeessä Tammelassa ja juoksi hiki hatussa kolmivuotiaan kummipoikansa Kuutin ja tämän yksivuotiaan pikkusiskon Tuutikin perässä.

Hellepäivien lomaan mahtui myös paljon uintia, kesäteatteriesitys Rauhaniemessä, pienimuotoista sukulointia ja kirpputorien väijymistä.

Marttilassa sijaitsevan kirpputorin sekalaisesta kirjahyllystä silmäni nauliutuivat oitis Kerstin Thorvallin ja Ilon Wiklandin iki-ihanaan kirjaan Hyvänyön satuja, joka lähti matkaani yhdellä eurolla.

Ihastuin kirjaan jo toimittaessani Satusaari-satuantologiaa 2000-luvun alussa ja valitsin kokoelman eri osiin lopulta peräti kolme pikku tarinaa. Tällaisia lapsen arjesta ammentavia sopivan mittaisia ja eloisasti kerrottuja arkitarinoita pitäisi ilmestyä paljon nykyistä enemmän.

Hyvänyön satuja mainostaa takakannessaan olevansa "verraton kirja kotoisiin iltahetkiin. 23 lyhyttä kertomusta hiekkalaatikkoikäisten omista asioista rauhoittavat ja luovat pohjaa keskustelutuokioille".

Ja juuri kotoista tunnelmaa ja hyvää oloa kirja tihkuukin: se kertoo kolmi-nelivuotiaasta Antista ja tämän kahdeksanvuotiaasta isoveljestä Seposta ja heidän vanhemmistaan sekä lähipiiristä ystävineen ja sukulaisineen. Tarinoiden aiheet lähtevät lapsen tasalta ja kerronta säilyy koko ajan lapsentahtisena, olipa kyseessä vaikkapa lapasten hukkuminen, kaverien väliset nahistelut, kauppareissu isän kanssa, painajaisuni tai matka mummolaan. Thorvall onnistuu käsittämättömän hienoin vivahtein kuvaamaan uhmaikäisen lapsen ajatusmaailmaa ja mielenliikkeitä.




Pikkutarinoissa on monia helmiä: Niiden kimallus syntyy tuiki arkisista asioista, joita ei Rouva Huun tietämän mukaan ole juurikaan kuvattu lastenkirjallisuudessa: vaikkapa virpominen pääsiäisenä tai luvaton matkustaminen hissillä.

Kerstin Thorvall (1925–2010) tunnetaan Ruotsissa paitsi lasten- ja nuorten ja aikuistenkirjailijana niin myös kuvittajana ja toimittajana.

Pisteenä ii:n päälle on Hyvänyön saduissa Ilon Wiklandin kuvitus, joka kulkee rauhallisesti käymäjalkaa tekstin kanssa. Hahmot on kuvattu valkoista taustaa vasten – toisinaan melko asetelmallisestikin –, mutta kuvituksen naiivius on osa kirjan lumoa. Kotoisuus syntyy usein Wiklandin taidosta luoda viihtyisiä koti-interiöörejä, joihin tekee mieli mennä kirjan sivulta sisälle. Hauska kuriositeetti – ja ajankuva – on Wiklandin ilmiselvä mieltymys hollannikkaisiin, joita Antin äiti käyttää kotikenkinä.




Lastenkirjahyllyssä oli viime kesänä puhetta Kaks´Plus –lehdessä 1970-luvulla ilmestyneistä alastomista paperinukeista. Nyt Hyvänyön satujen uudelleen lukemisen jälkeen Rouva Huu on tuiki varma, että ne ovat Ilon Wiklandin piirtämiä, siinä määrin yksi-yhteen monet paperinukkehahmot näyttävät olevan Hyvänyön satujen lapsi- ja aikuishahmojen kanssa.

1 kommentti:

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Voi että, tämä oli minulle tosi rakas kirja lapsena, mutten ollut muistanut enää koko teosta! Nyt täytyy lisätä tämä metsästettävien listalle - olisi ihana lukea tätä omillekin lapsille. Kiitos tästä!