Anneli Kanto: Huippuvalmentaja. Futistyttö 4. 175 sivua. Karisto 2011. Kansikuva Noora Katto.
Anneli Kannon Futistyttö-sarja on elämänmakuinen ja kaikessa rosoisuudessaan sympaattinen varhaisnuortensarja.
Yläkouluun siirtyvän Oonan elämä ei onneksi pyöri pelkästään jalkapallon ympärillä: isoveli ja äiti ovat hänelle kaikessa rasittavuudessaankin hänelle tosi tärkeitä. Sarjan yksi ilmeinen vahvuus on tavallisen kotielämän kuvaus. Free lance -toimittajana työskentelevä yksinhuoltajaäiti joutuu venyttämään penniä, mutta ymmärtää tehdä myös arkeen mieltä nostattavia juhlan paikkoja.
Koulun vaihdoksen jälkeen vanha kaveripiiri pitää pintansa, mutta kuvioiden laajentuessa hänen lähipiiriinsä tulee aivan uusiakin tuttavuuksia –Etiopiasta adoptoitu Emilia ja Thaimaasta perheensä kanssa muuttanut Tan.
Oonan identiteettikriisi adoptiolapsena on kirjan yksi keskeinen teema. Oona zuumaa erilaisuuttaan veljeensä ja äitiinsä:
En koskaan opi ymmärtämään niiden mielenlaatua. Eikö sitä paitsi minun pitäisi olla se tulinen ja eksoottinen, mitä? Minä olen kuumasta etelästä, nämä kaksi kuumakallea pohjoisnavalta.
–– Meidän äidin todellinen heikkous on, että se ei ole kiinalainen. Se ei ole edes aasialainen. Meistä näkee heti, että me ollaan adoptioäiti ja adoptiotytär.
Oona tuittuilee, äksyilee ja kapinoi, mutta talttuu lopulta arvostamaan perhettään ja itseään ilman ehtoja. Äärimmäisenä tekona hän blondaa hiuksensa sulautuakseen paremmin suomalaiseksi, mutta ymmärtää lopulta, että ulkoinen olemus ei olekaan tärkein.
Adoptiolapsen identiteetin rinnalla myötäeletään veljen ja tämän tyttöystävän mopokuumeilua. Uuden jalkapallovalmentajan kautta Oona saa miettimisen aihetta, missä menee toverillisen selkään taputtelun ja seksuaalisen lähentelyn rajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti