perjantai 5. marraskuuta 2010

Kirpeä pohjolan roadtrip


Terhi Rannela: Jäämeri, jäähyväiset ja minä. 219 sivua. Otava 2010. Kansikuva Markus Pyörälä.













Terhi Rannelan Kertusta ja Mirasta kertova letkeä kirjasarja on edennyt kolmanteen ja trilogian päättävään osaansa.

Nyt tytöt matkaavat Lappiin ja pohjois-Norjaan yhdessä 17-vuotiaan Ilarin ja tämän isoveljen Valtterin kanssa. Kertun on tarkoitus tavata isänsä pitkästä aikaa ja Ilari treffaa netti-ihastustaan Hetaa ensimmäistä kertaa.

Nuorten yhteisen matkapäiväkirjan kautta zuumataan kunkin omia intiimejä tuntoja. Jokainen kipuilee omia asioitaan, ja niistä on helpompi kirjoittaa kuin puhua suoraan muille.

Tällainen ristiinvalotus ja moniäänisyys onkin Jäämeri, jäähyväiset ja minä -kirjan ilmeinen ansio.

Keskushenkilönä ja minäkertojana on Kertun ja Miran sijasta Ilari, lapsena auto-onnettomuudessa vammautunut poika, joka on joutunut sopeutumaan elämään pyörätuolinsa, Apollon, kanssa. Enpä muista sitten Varpu Vilkunan esikoisromaanin Rullan (Tammi 1992) jälkeen vammaisuutta käsitellyn nuortenkirjallisuudesa näin myönteisesti ja surkuttelematta, ettenkö sanoisi jopa trendikkäästi.

Ilari ei ole kertonut Hetalle liikuntavammastaan ja jännittää ensikohtaamista. Hetan persoona on arvoituksellinen lähes loppuun asti. Hetan kautta romaaniin tulee jännitettä: elämän tarjoamia äkkikäänteitä, joihin vimmainen nuoruuden uhokaan ei voi vaikuttaa.

Rannela kirjoittaa viihdyttävästi ja vetävästi. Erityisesti täytyy kiittää sitä luontevuutta, jolla kirjailija antaa näiden teini-ikäisten olla yhteydessä kotiväkeensä. Matka selvästi kasvattaa heitä kaikkia ja auttaa arvostamaan myös vanhempien hoivaa ja rakkautta aivan uudella tavalla.

Jäämeri, jäähyväiset ja minä on rento roadtrip ja se tekee hauskasti kunniaa suomalaiselle luonnolle kartuttaen lukijoiden tietämystä pohjoisen elinoloista. Kunnon turistina Kerttu haluaa ehdottomasti silittää matkansa aikana poron turkkia.

Edellisten sarjan osien tapaan tästäkin kirjasta löytyy lopusta soundtrack niistä kappaleista, joita Rannela on kirjaa kirjoittaessaan kuunnellut tai joita seurue matkansa aikana autostereoista kuuntelee.

1 kommentti:

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos anonyymille kommentista.

Moka korjattu. Tätä se teettää, kun useampi lukee samassa huushollissa samoja kirjoja pitkällä aikavälillä!


Huomenna Rouva Huu lupaa esitellä Anna-Mari Kaskisen kirjan Tuulihattu ja mahdottomat mokat.