torstai 19. elokuuta 2010

Metsähiirten kesäkoulussa kaikilla on mukavaa


Tuula Korolainen & Marjo Nygård: Kuono kohti koulua. 36 sivua. Lasten Keskus 2010.










Tuula Korolaisen ja Marjo Nygårdin "kuonokkaat hiirirunokirjat" (Kuono kohti tähteä, Lasten Keskus 2005) ja Kuono kohti joulua (2006) ovat saaneet hauskan lisän vast ikään ilmestyneestä Kuono kohti koulua -kuvakirjasta.

Korolainen on vaihtanut runon nyt suorasanaiseen kerrontaan. Melko pienikokoista tekstiä on peruskuvakirjaksi paljon, mutta Marjo Nygårdin viehättävä kuvitus pitää Rouva Huun oletuksen mukaan pienimmätkin kuulijat silti hyvin aloillaan.

Koulun aloittamisen jännitystä liennyttäviä kuvakirjoja ilmestyy aika-ajoin. Yksi ylittämättömistä klassikoista on Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas menee kouluun (Weilin+Göös 1983, 5. Painos 2002 Tammi). Siinä, kuten myös Korolaisen hiiritarinassa, opettaja osoittautuu perin inhimilliseksi tunnustaessaan jännittävänsä ensimmäistä koulupäivää siinä missä pienet koululaisetkin.

Hiirineiti Minttu Matara on äskettäin valmistunut opettajaksi ja se on tohkeissaan kutsumassa metsän pikkuhiiriä kesäkouluun.

Metsähiiripesueen poikaset lähtevät kukin erilaisin odotuksin koulutielle. Ratamo tuhahtaa koulun olevan ihan tyhmää, johon Timotei-veli loihe lausumaan viisaasti:

- Me jäädään tyhmiksi, jos ei mennä sinne, Timotei sanoi. – Minä ainakin haluan oppia lukemaan ja tietää elämästä veden alla ja tähdistä ja kuusta.
- Ja minä haluan oppia laulamaan ja virkkaamaan kaulaliinan, Silmu sanoi ujosti.
Ratamo tuhahti, sitten se pinkaisi juoksuun ja katosi tiheikköön.
- Se aikoo urheilijaksi, Timotei selitti. – Sen mielestä koulu on turhaa, jos haluaa vain hypätä tai juosta tai pelata palloa.
- Pitää senkin oppia lukemaan tulokset ja laskemaan palkintojyvät, Rentukka sanoi.


Hauskasti Korolainen sanoittaa uudelleen tuttuja lastenlauluja (Hiiri pieni pyörii, Juoksee metsän hiiroset…). Erilaisuus kiteytyy monin eri tavoin metsähiiriin verrattuna jättiläismäiseen myyrän poikaan, Lapio Kontiaiseen.

Ensimmäiseen koulupäivään mahtuu monenmoista kommellusta ja sattumusta, mutta vähin erin Minttu Matarakin rentoutuu ja huomaa olevansa synnynnäinen opettaja.

Helppolukuisissa kotimaisissa lastenkirjoissa opettajien kuvauksesta on tullut viime aikoina aika yksitotinen maneeri: heitä kuvataan joko täystolloiksi, simputtajiksi tai muutoin koomisiksi hahmoiksi. Siihen nähden Korolaisen Minttu Matara on tervetullut esitellessään sympaattisen opettajan.



Marjo Nygård on silmin nähden nauttinut kuvittajan työstään. Hän on myös itse taittanut kuvakirjan, mikä näkyy yleisenä levollisuutena ja toisaalta eräänlaisena harkittuna yllätyksellisyytenä. Vaihtelevat kuvakulmat, ornamentiikka, valon ja varjon vaihtelut ja lukemattomat hauskat detaljit tekevät katselukokemuksesta jännittävän. Nygård on välillä patinoinut kuvapintaa roiskeilla, valumilla ja raappeilla, mikä tuo kuviin syvyyttä ja eloisuutta.



Ja sisäkansien hiiriaakkoset ja laskutaidon alkeisiin tarkoitetut siemenpiirrokset ovat henkeäsalpaavan taidokkaita. Voi, kunpa tehtäisiin enemmän lastenkirjan kuvituksia tällaisin herkin viivapiirroksin!


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Päivi! Juuri näin!
Sympaattisia opettajia on todellisessa elämässä enemmistö. Koomisia, täystolloja, jopa simputtajia löytyy kaikista ammattiryhmistä. Karikatyyrejä on tietysti hauska luoda, mutta mitä pienempi lapsilukija, sitä toivottavampaa ainakin tällaisen mummo-ikäisen mielestä olisi tarjoilla välillä myös sympaattista, turvallista ja empaattista opettajaa. Lämmin huumorti on aina paikallaan. Kukapa meistä ei välillä olisi myös vähän hassu.

TK