Katri Tapola & Virpi Talvitie: Unilintu ja Uljas sankari. 40 sivua. Teos 2010. Graafinen suunnittelu Emilia Ahonen ja Virpi Talvitie.
Satukuvakirja Unilintu ja Uljas sankari on taitavan ja idearikkaan naiskaksikon tiiviin yhteistyön onnistunut tulos.
Kirjailija Katri Tapola ja kuvittaja Virpi Talvitie ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin Lastenkirjahyllyssä mainitussa ns. Pohjanmaa-trilogiassa (Tammi 2002–2005), joka perustuu suurelta osin heidän omiin lapsuuden muistoihinsa sekä kuvakirjassa Satu joka oli totta (Tammi 2004) ja aikuisten tarinasikermässä Ihmetyksiä: tarinoita ja kuvia hämmästyneille (Tammi 2006).
Uuden kuvakirjan filosofisessa, runollisessa ja lasta kunnioittavassa otteessa on myös samansukuisuutta Talvitien kuvittamille Timo Parvelan lastenromaaneille Keinulauta ja Karuselli (Tammi 2006 ja 2008).
Tarinan lähtötilanteessa poika on nurkkaan ajettu ja isompien kiusaama. Poika suggeroi itsensä lohtumatkalle äidin vitivalkoisen pöytäliinan avulla Unilinnun luokse:
Minä saattelen unet kankaalle. Unet ovat vähän kuin ilmaa, ne huokaavat ja kahahtavat, ne tulevat ja menevät siiveniskujen myötä. Unet ovat kevyitä kuvia. Puhallan kuviin hengen ja ne leijuvat höyheninä sisälläni. Höyhenet kutittavat ja minä kuulen oman nauruni.
Yön maassa on hätätilanne: valtakunnansalin avain on pudonnut kuorsaavan kuninkaan taskusta ja uhkana on, että pahanunenlintu saa sen vuoksi vallan ja yön maan asukkaat nousevat toisiaan vastaan. Uljas ja hänen ystävänsä Aatos päättävät pelastaa valtakunnan tuholta, sillä ”rohkein on se joka menee pelko päin!”
Tapolan kieli on lyyrisen helskyvää, mikä on pienessä ristiriidassa rinnastettuna minäkertojapojan elämänkokemukseen ja käytännönläheiseen ajatteluun. Näiltä osin mieleen tulee Kaarina Helakisan rönsyilevät sadut, joissa kielestä tuli välillä itsetarkoituksellista helskyttelyä varsinaisen pääjuonen kustannuksella.
Unimatka on odotuksenmukaisesti pojan identiteettiä eheyttävä: herätessään uuteen päivään, juuri kahdeksan vuotta täyttäneenä, Uljas on selättänyt aiemmat ongelmat ja suuntaa kaiken mielenkiintonsa vastasataneeseen ensilumeen ja naapuriin muuttaneeseen poikaan, joka jo on ulkona rakentamassa lumilinnaa. Unimaan Aatos on siis yön aikana tullut todelliseksi ystäväksi.
Virpi Talvitielle tunnusomainen raapekuvitus diabolololla temppuilevine narreineen, vaakaa kannattelevine marmorinaisineen ja hajamielisine tohtoreineen on surrealistisen unenomainen. Rohkeus ja korskea seikkailu konkretisoituvat Talvitien toiminnallisissa kuvissa, joissa on välillä myös tummia, lähes painajaismaisia juonteita.
Kirja tuntuu – unenomaisesta ja filosofisesta perussäikeestään huolimatta – mittatilauskirjalta ritarileikkeihin ja räväkkään taisteluun mieltyneille pojille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti