keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Muistaako kukaan Valeriaa?


Madeleine Grize & Ariane Chatel: Valeria merimatkalla; Valeria voittaa kilpailun; Valeria ja alligaattorit; Valeria helikopterissa. 54 sivua. Suomentaneet Martta Tynni ja L. Aro. WSOY 1961.






Nämä Valeria-kirjat löytyivät vuonna 1994 Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä ja niistä kehkeytyi ajan oloon erityisesti esikoisen suosikkilukemista.

Valeria-kirjat ovat alkujaan ranskalaisia. Ne ovat ilmestyneet Librairie Hatier -kustantamon kautta vuonna 1958. Sarjassa lienee ilmestynyt tiettävästi kaikkiaan kuusi kirjaa, joista minulla on neljä. Kokoelmastani uupuvat Valeria ja pikku veturi ja Valeria karnevaaleissa. Sarjan suomalaisena nimenä on Valeria: tarina nukesta, joka kiersi maailmaa.

Suomeksi kirjat ovat ilmestyneet vuonna 1961. Suomentajiksi mainitaan Martta Tynni ja L. Aro, joka on WSOY:n lasten- ja nuortenkirjaosastoa vuodesta 1952 luotsanneen kustannustoimittaja Inka Makkosen salanimi.


















Olen yrittänyt googlettaa Valeria-kirjojen tekijöitä, mutta saalis on jäänyt laihaksi ja ranskaa osaamattomana johtolangat ylipäätään hataria. Täytyy joskus toimertua selaamaan Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin hakuteoksia. Toisaalta, kokemukseni Helmi Krohnin nimissä Suomessa ilmestyneestä Hipsuvarvas-sarjasta osoitti aikanaan, että itselle tärkeä kirjasarja on saattanut olla vähän arvostettu tai jopa tyyten väheksytty omassa kotimaassaan. [Lupaan selvittää Hipsuvarpaan mysteeriä joskus tuonnempana. ]


Valeria on tyttönukke, joka seikkailee kissa Tiikeriturkin ja alligaattorin kanssa. Valeria merimatkalla –kirjassa Valeria seikkailee hain kanssa. Hai johdattaa Valerian saarelle, jossa kissa Tiikeriturkki terrorisoi paikallista hiiriyhdyskuntaa. Valeria ja kissa lähtevät höyryaluksella saarelta, ja hiiret ovat riemuissaan.

Kirjassa Valeria voittaa kilpailun seurueeseen on vielä tullut alligaattori Roope. Ystävykset osallistuvat karnevaaleissa pukukilpailuun, jonka ne tietysti odotuksenmukaisesti voittavat. Ne pääsevät hotelliin yöksi, aiheuttavat siellä monenmoista hämminkiä ja lähtevät Valeria ja alligaattorit –kirjassa pelastamaan Roopen Eemeli-setää eläintarhasta.


















Sarjan absurdein ja samalla tietysti kiehtovin kirja on Valeria helikopterissa, jossa alligaattorit, Tiikeriturkki ja Valeria pakenevat takaa-ajojoukkoja helikopterilla. Ne harhauttavat eläintarhan johtajaa paperisilppusateella ja päätyvät pilven reunalle omituisten pallosilmäisten asukkaiden kansoittamalle planeetalle. Kun oudon planeetan seikkailut on koettu, Valeria humpsahtaa ystävineen taikurin hattuuun...


Kirjat ovat pienenpieniä, kooltaan 11, 5 x 13,5 cm. Ariane Chatelin kuvitus on freesin raikasta, naiivia, ja 2000-luvun kaikennähneeseen silmään mukavan retrohenkistä. Chatelin kuvituksessa zoomataan välillä ihan lähelle, tehdään mielivaltaisia kuvanrajauksia ja rikotaan perspektiiviä. Hauskinta lapsen mielestä on kuitenkin ehdottomasti se, että aina kuvakerronnan niin vaatiessa kirjaa täytyy käännellä pystyasentoon.


Kirjojen salamyhkäinen lumous piilee terhakassa tyttönukkesankarissa ja sen neuvokkaissa ystävissä, jotka tekevät mahdottomastakin mahdollisen.

3 kommenttia:

kirsti k kirjoitti...

Oho, näyttääpä MODERNILTA kuvitukselta! Tuokin kuva, jossa krokotiili roikkuu helikopterista, voisi olla mistä tahansa uudesta kuvakirjasta, nyt kun retroilu on muotia.

Anonyymi kirjoitti...

"Ja Valerialla, kissa Tiikeriturkilla ja alligaattori Roopella oli karnevaaleissa mahdottoman hauskaa." Löysin Valeria karnevaaleissa -kirjan. Lahjoitan sen sinulle, Rouva Huu.

Rouva Huu kirjoitti...

No tämäpä yllätys, kertakaikkiaan! Rouva Huu kiittää ja niiata niksauttaa.

Tosin sarkastinen teini, jolle Valeria-kirjoja on meidän perheessä eniten luettu, epäilee, että kyse on aprillipilasta...

Jos Valeria-lahjoittaja haluaa pysyä anonyyminä emmekä tunne ennalta, voinet lähettää kirjan esimerkiksi Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttiin, os. Puutarhakatu 11 A, 33210 Tampere. Ja kuoreen tunnus "Rouva HUU"

Vastalahjaksi voin käsitellä lähiaikoina - tietämykseni rajoissa - jotakin Sinua kiinnostavaa lastenkirjaa tai ilmiötä Lastenkirjahyllyssä.