maanantai 21. joulukuuta 2009

21. luukku: Rovaniemen markkinoilla Priitun kanssa



Työryhmä Tuija Alariesto, Hanna Kyläniemi, Arja Moilanen, Päivi Rahikainen & Marko Niemelä: Priitu Rovaniemen markkinoilla. Kuvitus Ulla Etto. 35 sivua. Lapin maakuntamuseo 2009. Lapin maakuntamuseon julkaisuja 15/ 2009.

Tämä kirja on odottanut esittelyvuoroaan Joulukirjakalenterissa jo pitkään, vaikka ei suoranaisesti olekaan jouluinen täsmäkirja. Nyt kun Etelä-Suomeenkin on jo saatu kattava lumipeite, on nautinnollisempaa virittäytyä Priitu Rovaniemen markkinoilla -tietokuvakirjan rovaniemeläiseen, liki sadan vuoden takaiseen lumimaisemaan.

Erilaiset joulutorit ovat vakiintuneet isompien kaupunkien katukuvaan, mutta uskallanpa silti veikata, että niiden tunnelma kalpenee Rovaniemen vanhojen markkinoiden kiivassykkeisen tarjonnan rinnalla! Rautatie saatiin Rovaniemelle vuonna 1909, ja parantuneet liikenneyhteydet toivat kaupunkiin luonnollisesti monia etelän ihmeitä ja eksotiikkaakin.

Lapin maakuntamuseon julkaisuna ilmestynyt kirja on hyvä näyte siitä, kuinka alueelliset yhdistykset, järjestöt ja vastaavat instanssit yltävät parhaimmillaan jo sekä sisältönsä korkeatasoisuuden että kilpailukykyisen ulkoasunsa puolesta samalle tasolle isojen kustantajien kanssa.

Paikallisilla kirjahankkeilla on myös varaa ottaa hallittuja riskejä, toisin sanoen keskittyä alueellisiin erikoisaiheisiin. Kuulemani mukaan Priitun ensimmänen painos on jo lopussa ja uutta otetaan vauhdilla, eli kirja on tiettävästi kohdannut otolliset lukijansa.

Priitu Rovaniemen markkinoilla on pikanttia paikallishistoriaa, viipale mennyttä aikaa helmikuulta 1911. Rovaniemen talvimarkkinoiden äänet, tuoksut ja jännittävät tapahtumat siilautuvat sirpakan 10-vuotiaan Priitu-tytön kokemina.

Kirjan toteutus on verrannollinen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kukkulan kortteli -hankkeelle (SKS 1987–1998), jonka karttumista 1960-luvulle olen hartaasti toivonut tekijöiltä itseltäänkin, mutta tähän mennessä laihoin tuloksin. Fiktiivinen tarina Priitu-tytöstä on saanut tuekseen Kukkulan kortteli -kirjasarjan tavoin kirjan loppuun huolellisesti toimitetun, kuvitetun ja taitetun taustatieto-osuuden.

Graafinen suunnittelija, valokuvaaja ja kuvittaja Ulla Etto onnistuu kuvituksessaan mainiosti: ihmishahmot ovat ilmeikkään karikatyyrisiä, miljöökuvaus kunnioittaa väreiltään ja detaljeiltaan jugendin ja kansallisromantiikan henkeä.

Taitto on tarkkaan harkittua ja levollista, valokuvaa käytetään maltillisesti hyväksi kuvituksen lomassa. Erityisesti isompia väkijoukkoja esittävät koko aukeaman tai sivun kuvat houkuttavat poimimaan hauskoja yksityiskohtia ja tyyppejä.

Kirja on itse asiassa syntynyt Museoviraston tukemana oheistuotteena Lapin maakuntamuseon koko perheelle suunnatun elämyksellisen näyttelyn kupeeseen.

Näyttely on esillä Rovaniemen Arktikumissa tammikuun loppuun 2010 asti ja siellä on mahdollista tutustua ajankohdan esineistöön, kauppapuotien tuon aikaiseen tarjontaan, nähdä posetiivin marakatteineen sekä täytettyjä villieläimiä... Elokuvateltassa voi nähdä 1900-luvun alun elokuvia, mm. Lumierén veljeksiltä.

Lapsiryhmiä opastaa näyttelyssä draaman keinoin kirjan työryhmässä mukana ollut näyttelyamanuenssi Tuija Alariesto 1900-luvun alun vaatteisiin pukeutuneena.

Ei kommentteja: