perjantai 13. tammikuuta 2017

Topelius Kolulle ja Lydecken Istolle


Suomen Nuorisokirjailijat ry:n vuosittain jakamat Topelius- ja Lydecken -palkinnot on hetki sitten jaettu Otavan tiloissa Helsingissä. 

Siri Kolun nuortenromaani Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava 2016) sai Topelius-palkinnon ja Sanna Iston fantasiaromaani Maan alaiset (WSOY 2016) Lydecken-palkinnon. 

Palkkinnonjakotilaisuudessa raati summasi viime vuoden tarjontaa. Raati – Salla Erho, Myry Voipio ja Ida Hartikainen –  kiitteli lasten- ja nuortenkirjatarjontaa monipuoliseksi ja laaja-alaiseksi. Luettavaa löytyy monen ikäiselle ja tasoiselle lukijalle:


Teemoja ovat esimerkiksi monikulttuurisuus, tasa-arvo, ystävyys ja yhteisöllisyys, seksuaalisuus eri muodoissaan sekä oikeus olla oma itsensä. Synkkiäkään aiheita ei kaihdeta: suomalaisissa uusissa lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään muun muassa tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vallanhimoa sekä selviytymistä dystooppisessa tulevaisuudessa.  
Monimuotoisuus näkyy paitsi lajikavalkadissa, myös laaja-alaisissa aiheissa: lasten- ja nuortenkirjoissa käsitellään sekä ajankohtaisia, uutisista tuttuja aiheita kuin myös klassisia aiheita, kuten ensirakkautta tai lapsen ensimmäisiä itsenäistymispyrkimyksiä.

Raati koki kuitenkin vaikeaksi tehdä eroja erilaisten kirjojen välillä: 

Miten verrata keskenään esimerkiksi loistavaa humoristista kirjaa, tyylikästä kauhua tai väkivallan tarkasteluun paneutuvaa teosta? Ehdolle asetetut kirjat ovat kielellisesti, rakenteellisesti ja temaattisesti vahvoja teoksia, joiden tarina koskettaa lukijaansa ja maalaa tämän eteen maailman.

Jo 70 vuoden ajan jaettu Topelius-palkinto oli alkuun ainoa säännöllisesti jaettu kotimainen lasten- ja nuortenkirjapalkinto, joka aiemmin jaettiin ajoittain myös elämäntyöpalkintona. 

Esimerkiksi vuonna 1952 Aili Somersalo sai sen koko tuotannostaan, vuonna 1966 sen sai Oili Tanninen Nunnu-kuvakirjasta ja vuonna 1992 Kirsi Kunnas runokokoelmasta Tiitiäisen pippurimylly

1990-luvun mittaan Topelius on vakiintunut nimenomaan nuortenkirjapalkinnoksi ja vuodesta 1969 jaettu Lydecken-palkinto on profiloitunut etupäässä lastenromaanipalkinnoksi.

Siri Kolun nuortenromaani  ja Sanna Iston fantasiaromaani on molemmat arvioitu Lastenkirjahyllyssä.

Rouva Huu onnittelee kumpaakin palkinnon saajaa. 

Sanna Isto sai Lydecken-palkinnon myös vuonna 2012 esikoisromaanistaan Tinka ja Taika.


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Pikku Kakkonen on ykkönen






Tampereen Tohlopissa toimitettava lasten makasiiniohjelma Pikku Kakkonen on lapsiperheiden keskuudessa jo saavuttanut instituution aseman. 

Pikku Kakkonen on  Suomen luotettavin julkinen lapsenvahtipalvelu, jonka lastenkasvatuksellisiin linjauksiin voi aina luottaa. 

Ylikansallisen lastenohjelmatarjonnan lisääntymisestä huolimatta Pikku Kakkosessa liputetaan edelleen näkyvästi  suomalaisen lastenkulttuurin puolesta sekä tarjotaan näin myös työtilaisuuksia alan ammattilaisille.  

Hyvällä syyllä voi sanoa, että Pikku Kakkosesta on kehittynyt suomalaisen lastenkulttuurin puolesta monipuolisesti puhuva brändi.

Pikku Kakkosen toimitus seuraa ajan ilmiöitä ja reagoi niihin nopeasti. Iltasatujen ja lapselle lukemisen puolesta on rummutettu alusta alkaen, mutta viime aikoina lasten kirjallisuuskasvatukseen on löydetty myös uusia  elämyksellisiä tulokulmia. 

Pikku Kakkosen erityisansio  kaupallisiin lastenohjelmasisältöihin verrattuna on ohjelmakonseptin vuorovaikutteisuus:  rohkeasti persoonalliset ja parhaimmillaan myös eri ikäpolvia edustavat juontajat ottavat suoran kontaktin lapsikatsojaan. 

Pikku Kakkosen monipuolinen sisältö tuo suomalaiset ja kansainväliset perinteet, lapsen arjen ja eri taiteenlajit tutuiksi taapero-ikäisistä alakoululaisiin asti.  

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevat lämpimästi tänään 40 vuotta täyttävää Pikku Kakkosta. 



Juhlavuoden tapahtumista löytyy tietoa 40-vuotisjuhlasivuilta

Tänään esitetään TV 2:lla klo 19 kaksituntinen Alli Haapasalon ohjaama ja käsikirjoittama dokumentti Pikku Kakkosen vaiheista. 

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kylliksi vai jopa liikaa?
















Yleisradio julkisti viime viikolla  itsenäisyyden juhlavuoden ison satsauksensa, Kirjojen Suomi -hankkeen kirjalistan, joka on odotetusti herättänyt paljon keskustelua.  

Päävastuun kirjavalinnoista kantavat Yleisradion kirjallisuustoimittajat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen. Heidän tehtävänsä ei todellakaan ole ollut niitä helpoimpia. Kokonaisuus on syntynyt palapelinä, jossa on arvatenkin ollut alun perin rutkasti 100 palaa enemmän liikkuvia teoksia, joista on ollut pakko luopua yleisen edun, logiikan ja annetun rajauksen vuoksi.

Nowak ja Puttonen korostavat, että valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia. Joukkoon on haluttu ottaa myös kohauttavia yllätyksiä. Valitut 100 kirjaa kertovat kukin jotakin kiinnostavaa itsenäisyyden ajan Suomesta.

Lasten- ja nuortenkirjoista mukana ovat uusimmasta vanhimpaan

Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko, Otava 1997
Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Karisto 1961
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita, WSOY 1957
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt, WSOY 1955
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, WSOY 1950
Anni Swan: Pikkupappilassa, WSOY 1922


Lastenkirjaväki on tottunut nurkumaan näkymättömyyttä ja kaltoinkohtelua, mutta tätä kuuden kirjan edustusta 94 aikuistenkirjan rinnalla voi kyllä pitää todellisena työvoittona! 

Lastenkirjavalinnat painottuvat 1950-luvulle. Se ei ole ihme, sillä sodan jälkeen Suomessa ryhdyttiin luomaan uutta, modernia lasten- ja nuortenkirjallisuutta, joka innoitti myös monia aiemmin aikuistenkirjailijoina tunnettuja tekijöitä.

Kauempaa näkee selvemmin, sanoo vanha sananlasku. Ehkä siksikin lasten- ja nuortenkirjavalinnat painottuvat vanhempaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.

Toisaalta muutaman vuoden takainen SKS:n kustantama uusi kirjallisuushistoria,  Suomen nykykirjallisuus 1-2,  otti jo kiitettävästi lukuun myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden linjauksia 1990-luvulta nykyhetkeen.

Uudempi lasten- ja nuortenkirjallisuus jää siis Mauri Kunnaksen täsmätilauskirjan, Tyrvään kirkon tuhopolton jälkeen hyväntekeväisyystyönä ilmestyneen Koiramäen joulukirkon varaan. Se on myös ainoa kuvakirjan kriteerit täyttävä listan teos.

Nuortenkirjavalinnoissa korostuu tyttökirjallisuus, peräti kolmella teoksella Anni Swanilta, Anni Polvalta ja Rauha S. Virtaselta

Olisiko Polvan tai Virtasen voinut korvata vaikkapa Väinö Riikkilän Pertsalla ja Kilulla tai jollakin itsenäisyyden ajan alussa ilmestyneellä merkittävällä Otavan Poikien seikkailukirjaston teoksella?

Sotavuosilta ei ole joukkoon päässyt lainkaan lasten- tai nuortenkirjaa. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia ilmestyi jatkosodan rauhantunnusteluiden aikaan ja sen voisi  – myös painosmäärissä mitaten – lukea yhtenä suomalaisten taistelutahdon symbolina.

Pessiä ja Illusiaa paljon enemmän jäin kuitenkin kaipaamaan suomalaisten sotatraumojen kuvauksena Oiva Paloheimon Tirlittania.

Kirsi Kunnakselta on mukaan seuloutunut Tiitiäisen satupuun sijasta Tiitiäisen tarinoita. Runous ylipäätään on unohtunut tyyten listalta. Linjaus sekin, mutta Tiitiäisen satupuun merkitys lastenkirjakonventioiden ravistelijana on kyllä ollut kiistaton.


Kirjojen Suomi -listauksen tärkein tehtävä on herättää keskustelua uudesta ja vanhasta kirjallisuudesta. Sellaisenaan nykyinen listakin toimii erinomaisesti.

Rouva Huu lupaa tutustuttaa Lastenkirjahyllyn lukijat kuluvan vuoden aikana muiden muassa R. W. Palmrothin & Arnold Tilgmannin  Tipu sotilaaseen, Rakel Hyvärisen punaiseen tyttöön, Antti Jalavan siirtolaisromaanin päähenkilöön Markkuun,  Aili Konttisen sotalapseksi Ruotsiin lähetettyyn Inkeriin, Tuomi Elmgren-Heinosen lottatyttöön ja Hellevi Salmisen sivariin. Jokainen näistä lasten- ja nuortenkirjasankareista  puhuu painokkaasti kirjoittamisajankohtansa taustaa vasten Suomen historiasta, menneestä ja tulevasta ja olevasta. 

Minulla oli ilo päästä keskustelemaan Kirjojen Suomi –hankkeessa toimittaja Pietari Kylmäsen johdatuksella Seljan tytöistä Rauha S. Virtasen ja Tiina-sarjasta tietokirjailijan ja kirjailijan Kirsti Mannisen kanssa.