tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pitkitetty kouludekkari













L. K. Valmu: Poika, murha seitsemännellä luokalla,  293 sivua, Karisto 2017. Kansikuva Lasse Rantanen.







Nuorten dekkarit on genrenä Suomessa ollut viime vuosina yllättävän vähän hyödynnetty siihen nähden, kuinka hyvät mahdollisuudet lajityypillä olisi koukuttaa nuoria kirjan ääreen. 

Salla Simukan Lumikki-trilogia on niittänyt mainetta maailmalla, mutta Suomen mittakaavassa tämän kaksoisluokituksen (nuorille ja aikuisille) saaneen sarjan suosio ei ole ollut yhtä suurta.

Ansu Kivekäs on tehnyt dekkareita vähän veijariromaanien henkeen (Päin Porkkalaa ja Täysillä metsään (Tammi 2008 ja 2010). 

Rouva Huun muistinvaraisessa listauksessa Tapani Baggen Korhonen ja kadonnut faija ja Korhonen ja kuoleman haju (WSOY 1993 ja 1995) sekä ekokriittisistäkin äänenpainoista ammentava Suden hetki (WSOY 1999) sekä Pikkuveli ja Tuhlaajafaija (Tammi 2001 ja 2003) edustavat yhä kotimaisen nuortendekkarin harvalukuista parhaimmistoa 

Tekijän sukupuolen piilottavan L.K. Valmun nimikirjainten takaa löytyy Leena Valmu, joka on tehnyt tiedeuraa biolääketieteen puolella. 

Hänen esikoiskirjansa, lastenromaani Veera tiellä (WSOY ), nimettiin heti Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Sen jälkeen Valmu  on tehnyt yhdessä miehensä graafikko-kuvittaja Lasse Rantasen kanssa kaksi lasten tietokirjaa suoliston, bakteerien ja solujen toiminnasta. 


Hege  aloittaa seitsemännen luokan uudessa koulussa. 

Lukijalle ei kerrota, mitä traumaattista tai muuta vastoinkäymistä hän on kokenut vanhassa koulussa.  

Lukijaa pidetään - sukupuolisensitiivisesti - koko ensimmäisen luvun loppuun asti jännityksessä päähenkilön sukupuolen suhteen. 

Isättömänä kasvanut Hege on hiukan syrjäänvetäytyvä  oman tiensä kulkija. Joka paikassa suuna ja päänä heiluva äiti ärsyttää, mutta onneksi rikostutkijana Helsingin murharyhmässä työskentelevästä Ola-enosta saa välillä ymmärtävän kuuntelijan.

Hege ahmii yötä myöten dekkareita, ja looginen päättely ja ihmisten tarkkailu ovat hänelle mieluista vapaa-ajan tekemistä. 

Koulun historian opettajan ja terveydenhoitajan poika, 13-vuotias Teemu Valla,  kuolee kesällä mökkireissulla ja poliisi ilmoittaa kuolinsyyksi  insuliinin yliannostuksen. 


Hege ei ennättänyt Teemua koskaan tavatakaan, mutta hän ei silti tyydy poliisin päätelmiin, vaan ryhtyy omiin tutkimuksiin, osin yhdessä uuden luokkakaverinsa ja Teemun hyvän ystävän Elian kanssa. Mökillä on ollut koko joukko koulun opettajia juhlimassa, ja Hegelle jokainen heistä voi olla potentiaalinen murhaaja. 

Potentiaalisten epäiltyjen ja lukuisten sivuhenkilöiden määrä on melkoinen haaste lukijan keskittymiselle.

Kenties Valmu jatkaa samassa koulumiljöössä ja samojen henkilöiden parissa myös myöhemmin ja tähän ensimmäiseen osaan on siksi ladattu niin paljon taustoitusta.    



Pojassa olisi aineksia nuoria ja aikuisia yhtälaisesti kiinnostavaksi dekkariksi, sillä  myös aikuisten arki ja ajatukset pääsevät eloisasti esille. Romaanin jännite jää kuitenkin löysäksi –  juonirönsyjen tiivistäminen ja ilmaisun kiteytys olisi jäntevöittänyt kokonaisuutta.






keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Aikuistenkin makuun katu-uskottavaa nuortenkirjallisuutta kirjoituskilpailun kautta






















Tasan vuosi sitten WSOY  ja WSOY:n kirjallisuussäätiö julkistivat  nuortenromaanin kirjoituskilpailun  Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ja tänään on julkistettu kilpailun voittajat.

Tuhat tarinaa nuoruudesta -kilpailun kautta etsittiin uusia kaunokirjallisia tekstejä, jotka kertovat nuorten elämästä tämän päivän muuttuvassa suomalaisessa todellisuudessa. Kilpailu haastoi miettimään, millaisia unelmia ja pelkoja ja tarinoita syntyy tässä ajassa. 

Voittajaksi ylsi 116 käsikirjoituksen joukosta Jukka Behmin Pehmolelutyttö, joka kertoo teinitytön seksuaalisuuden ja minäkuvan vääristymisestä nettimaailmassa. Raadin mukaan teos erottui joukosta vahvalla kaunokirjallisella äänellä sekä voimakkaita tunteita ja ajatuksia herättävällä aiheella, jota nuortenkirjallisuudessa ei ole paljon käsitelty. 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: 

Kilpailun voittajateos on teksti, joka on pohdituttavaa, rouheaa nykykirjallisuutta. Se uskaltaa väittää, uskaltaa olla törkeä, uskaltaa ottaa kulman, joka ei välttämättä ole myötämielinen lukijaa kohtaan. Lukijana tekee mieli vuoroin ravistella, vuoroin halata kirjaa ja sen nuorta kertojaa. Kirjallisessa perheessä teoksen henkisiä sisaruksia ovat esimerkiksi Saara Turusen Puputyttö ja Laura Gustafssonin Huorasatu.  
Tekstissä kohtaavat kontroversiaali aihe ja kupliva, jutusteleva kerronta. 15-vuotias Emilia kertoo seikkailuistaan aikuisten seksuaalisessa (hyväksikäytön) maailmassa, yleisönä ovat omat pehmolelut. Teksti ei puhu kuitenkaan vain seksuaalisuudesta, vaan sen kärki on tässä ajassa. Teksti puhuu ajasta, jossa kaikki koettavat olla sitä mitä eivät ole. Aikuiset koettavat olla nuoria, nuoret aikuisia. Tämä on poseerauksen aika. Teksti tekee vahvoja havaintoja maailmasta ja arjesta ja ennen kaikkea nuoruudesta. Teksti on tarkkaa kuvatessaan ruumista ja muuttuvaa kehosuhdetta. Kehoa katsotaan subjektin, objektin ja abjektin näkökulmasta. Teos puhuu paljonkäsitellystä asiasta tavalla, jota nuortenkirjallisuudessa on ollut vain vähän. Kirjoittajalla on vahva kaunokirjallinen ääni ja kyky piirtää näkyviin nuoruutta, tärkeää rajalla olon kokemusta.

Toiselle sijalle ylsi Riina Mattilan Järistyksiä: 

Järistyksiä kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka. Teos kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi ja nähdyksi sellaisena kuin todella on. Se kuvaa binäärisen sukupuolijaon raamien ahtautta, vanhempien odotusten painostavuutta ja sitä, kuinka omat, valitut ihmiset auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Tekstissä kuuluu nykyhetken Suomessa asuvan nuoren ääni, joka ei tahdo enää piilotella itseään ja rakkauttaan. Kun ihminen rakastuu, hänen elämänsä muuttuu. Tämä teksti haastaa myös yhteiskuntaamme muuttumaan, rakkauden kautta.
 
Sanna Heinosen Noland sijoittui kolmannelle sijalle

Noland on tarina kahden kulttuurin kohtaamisesta. Kirjoittaja tuntee aiheensa: jalkapallon, Afganistanin ja nyky-Suomen polarisoituneen ilmapiirin. Kirjan poikapäähenkilöt ystävystyvät ympäristön luomista esteistä huolimatta ja kokevat yhdessä muita enemmän. Allegoria jalkapallon pelipaikoista osoittaa keskikenttäpelaajan merkityksen: samaan aikaan on hyökättävä ja puolustauduttava, pidettävä pää kylmänä ja sydän paikallaan. Tekstin päähenkilöt saavat olla oman ikäisiään ja kokea fantasiaseikkailuja, jotka täydentävät Afganistanista saapuneen perheen tarinaa. Epäoikeudenmukaisuus ja oikeudenmukaisuus vuorottelevat Sanna Heinosen romaanissa Noland, joka punoo tarinan erilaisten perheiden pojista ja heidän lujasta ystävyydestään.


Valtaosa kilpailuun osallistuneita teksteistä oli realistisia. Yleisimmin käsitellyt aiheet olivat maahanmuutto ja rasismi, seksuaaliset vähemmistöt sekä mielenterveysongelmat. Lisäksi joukosta löytyi fantasiatekstejä, tarinoita koulukiusaamisesta, dystooppisia näkymiä tulevaisuuteen. Aiheiden käsittely oli suurimmaksi osaksi vakavaa. Vain murto-osasta  teksteistä löytyi huumoria. 

Pehmolelutyttö julkaistaan sekä sähkökirjana että painettuna kirjana syyskuussa . Lisäksi kaikki kolme käsikirjoitusta julkaistaan sähkökirjana. Boehm saa 5 000 euron rahapalkinnon sekä Heinonen ja Mattila kumpikin 1 000 euroa.


Jukka Behm tunnetaan entuudestaan aikuistenkirjoistaan, Sanna Heinonen ja Riina Mattila lienevät ensikertalaisia.

Kirjoituskilpailun raadissa oli kolme eturivin tekijää, kirjailijat Siri Kolu, Laura Lähteenmäki ja Salla Simukka sekä kustantamon edustajina kustannustoimittajat Ulla Huopaniemi-Sirén, Essi Kytöhonka ja Mirkka Hynninen.

Palkintoraadin luonnehdinnat on kenties tietoisesti laadittu trendikkäillä ilmaisuillaan ja nykykirjallisuuden rinnastuksilla aikuisiinkin vetoaviksi. Nähtäväksi jää, kuinka varsinainen kohderyhmä ottaa tekstit ja niiden latauksen vastaan.


Hieman yli 100 käsikirjoituksen osallistumista voi pitää nuortnekirjan imagon kannalta pienenä pettymyksenä: otaksuin, että kilpailu olisi herättänyt enemmän kiinnostusta.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Mummon muisti, ihan hukassa














Elina Tiilikka: Kun mummi katosi, 33 sivua, Myllylahti 2016.





Aina välillä on pakko hieraista silmiään ja ihmetellä lastenkirjojen visuaalista ilmettä.

Kahdesta raflaavasta aikuistenromaanista entuudestaan tunnetun Elina Tiilikan (s. 1986)  ensimmäinen kuvakirja olisi voinut ilmestyä myös 1980-luvulla: teksti on lakonisen toteavaa, vähän pikkuvanhaakin. Lisäksi staattisen asetelmallinen kuvitus pelkistettyine hahmoineen sekä tekstin palkkimainen taitto tuovat mieleen läikähdyksen menneestä ajasta, mutta ilman juuri nyt niin trendikästä retrotunnetta.

Esikoulun aloittava Milla käy usein mummin ja ukkinsa luona, koska he asuvat aivan Millan kodin lähellä. Yht´äkkiä mummin käytös muuttuu ja se herättää huolta ensin ukissa ja vähitellen myös Millassa ja hänen äidissään.

Ukin on otettava enemmän vastuuta kotiaskareista. Ukki tuntee myös surua, kun rakas vaimo ”katoaa hiljalleen kokonaan”.

Tekstin tasolla eläydytään konstailematta Millan hämmennykseen. Kuten tällaisissa  täsmäkirjoissa on tapana, Millalla on onneksi lähipiirissään useampiakin aikuisia, jotka kunnioittavat hänen ymmärrystään ja antavat totuutta kaihtamattomia selityksiä mummin muuttuneeseen käytökseen. Lopulta ukin on tunnustettava tosiasiat, ja mummi laitetaan hoitolaitokseen, koska hän ei enää pärjää kotona edes ukin tukemana.  


Kuvituksessa mummin muistamattomuus näkyy usein
"mikä ei kuulu joukkoon?" -tyyppisinä nostoina yksityiskohdissa.
Elina Tiilikan kuvitusta kuvakirjaan Kun mummi katosi (Myllylahti 2016). 


Tiilikka työskentelee Jyväskylässä tatuoijana, mutta tässä ensimmäisessä lastenkirjassa hän on kaihtanut kaikkea koristeellisuutta.

Milla kuvataan paljon ikäistään vanhemman näköisenä, monissa kuvissa voisi arvella hänen olevan jo teini-ikäinen! Kun tekstissä kerrotaan Millan pukeutuneen haalareihin, niin kuvassa näytetään Milla takkiin ja college-housuihin sonnustautuneena.

Kirjan taustalla ovat tekijän kokemukset oman isoäitinsä Altzheimerin taudista.




Lisää kuvakirjoja hukassa olevista mummoista ja yhdestä vaarista:  

Martina Baumbach & Michaela Heitmann: Mummin muisti oikkuilee, suomentanut Seija Kukkonen, Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Jarman & Susan Varley: Vanha kunnon leijonavaari, suomentanut Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2015

Riitta-Liisa Heikkinen & Kati Vuorento: Mummin muisti karkuteillä, WSOY 2010

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Mummun kaikki rahat, suomentanut Raija Viitanen, Kustannus-Mäkelä 2008

Laura Langston & Lindsey Gardiner: Mummin mehevä omenapiirakka, suom. Sanna Vehviläinen, Lasten Keskus 2004