torstai 8. joulukuuta 2016

8. luukku: Superäiti pelastaa Joulupukin














Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Sanni & Joonas: Talviyö, 66 sivua. Toimittanut Janne-Matti Keisala, Kustannusosakeyhtiö Kumiorava 2014.







Kotimainen pikkulasten sarjakuvakirjallisuus on perin vähäistä, ja siksi jokainen niistä olisi erityisen noston väärtti.

Kalle Hakkolan ja Mari Ahokoivun ehtiväiset sisarukset Sanni ja Joonas seikkailevat myös tänä vuonna ilmestyneessä uutuudessa Sanni & Joonas: Hugo-serkku, jossa on huomattavasti tätä ensimmäistä osaa räyhäkämpi kansikuva.

Ykkösosassa sisarusten talvisen arjen kuvaus on leppeää ja tuttuudessaan turvallista.

Sanni ja Joonas asuvat maaseudulla vaarin ja äidin kanssa. Vaari hoitaa perinteisiä miesten töitä – lumen kolausta ja talon lämmitystä, mutta väsyy jo helposti.

Palomiehenä työskentelevästä äidistä piirtyy varsinaisen arjen sankarin muotokuva: lasten villeissä mielikuvissa - tai ihan oikeasti – äiti pelastaa muiden muassa kelkasta pudonneen joulupukin ja lumeen hautautuneen oravan.

Äiti pelastaa oravia, pulkalla vaarallisesta kohdasta laskevia lapsia
ja reestä pudonneita joulupukkeja! Mari Ahokoivun kuvitusta Kalle Hakkolan
sarjakuvatarinaan Sanni & Joonas: Talviyö (Kumiorava 2014). 


Ja jälleen rouva Huu hihkaisi riemusta, kun löysi hienon tunnelmakuvan, jossa äiti lukee lapsilleen iltasatua!

Sarjakuva-albumissa on Kalle Hakkolan neljä lyhyttä  erillistä tarinaa: Talviyö, Sannin teekutsut, Superäidin seikkailut ja Sanni-Perhonen. Kaikkia niitä yhdistää kiinteä perheyhteys, sisarusten nahistelun ja keskinäisen solidaarisuuden kuvaus sekä lapsen rönsyilevän mielikuvituksen kunnioitus.  

Onneksi äitikin osaa kiireisen arjen keskellä rentoutua sohvalla
loikoillen ja lukien! Tällaisia asetelmia lisää kaikkiin lastenkirjoihin,
 toivoo rouva Huu. Mari Ahokoivun kuvitusta Kalle Hakkolan
sarjakuvatarinaan Sanni & Joonas: Talviyö (Kumiorava 2014).


Lapsen arkeen kuuluvat myös erilaiset pelot ja niitä Hakkola ja Ahokoivu työstävät lapsen ehdoilla. Sisarukset havahtuvat kesken unien outoon ääneen, joka paljastuukin vaarin kuorsaukseksi. Vaarilla taitaa olla uniapnea, sillä lapset pelästyvät tämän kuolleen, kun hengitys kesken kaiken katkeaa. Aiemmin äiti onkin ilmaissut vaarille huolensa, ettei tämä rehkisi yli voimiensa. 

Mari Ahokoivun sarjakuvaruudut vaihtavat rytmikkäästi kokoaan, väritys muuntuu hennosta pastellista tymäkämpiin tummiin väreihin tunnetilojen ja päivänkierron mukaan. Lasten ilmeet piirtyvät pienin vedoin ja ilmaisevat vahvasti tunnetiloja.


... ja illan tullen äiti tietenkin lukee lapsilleen säkkituolissa
loikoillen iltasadun. Mari Ahokoivun kuvitusta Kalle Hakkolan 
sarjakuvatarinaan Sanni & Joonas: Talviyö (Kumiorava 2014).  


Niukasta tekstistä huolimatta sarjakuva-albumi on täyteläinen ja tapahtumiltaan runsas. 

Lapset valitsevat nykyisin luettavansa pitkälti omien intressiensä mukaan. Siksi on tärkeää, että tarjolla olisi myös laadukkaita kotimaisia sarjakuvia lukutaidon alkuvaiheeseen.

Sannilla ja Joonaksella on myös omat sivut, mistä löytyy mm. Sanni & Joonas -sarjakuvakirjojen hahmogalleria ja toiminnallista puuhaa.



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7. luukku: Joulu tulee hötkyilemättäkin









Timothy Knapman & Rebecca Harry: Metsän eläinten joulu, suomentanut Tuula Syvänperä, 23 sivua, Karisto 2016.








Metsän eläinten joulu kertoo ketusta, joka on vähän kuin Aisopoksen faabelin heinäsirkka, joka viis veisaa muurahaisen neuvoista varustautua pahan päivän varalle.

Muut metsän eläimet valmistautuvat talven tuloon, ja kaikki yrittävät neuvoa huoletonta kettua tekemään samoin.

Mutta kettu ei kuunnellut. 
Sillä oli liian kiire kellimään pehmeälle kukkakedolle.



Kunnes tulee se ankara talvi ja kettu saa tuta, mitä eläimet tarkoittivat.
 Kettu paralla oli niin kylmä, ettei se voinut leikkiä lumessa, niin nälkä, ettei se voinut laulaa tuulelle, ja se oli aivan yksin jääkylmässä metsässä.

Mutta tämä huoleton kettuveijari selviää tästäkin.

Se näkee taivaalla ison tähden ja toivoo oikein hartaasti… ja äkkiä taivaltaa tömpsähtää sen eteen lahjapaketteja, jotka se lähtee kiireen vilkkaa jakamaan kaikille ystävilleen (tarkkaavainen kuvan katsoja voi todeta, että etäällä taivaalla ajaa joulupukki pororekineen).

Konstailematon tarina korostaa joulua ystävien ja pyyteettömän lähimmäisen rakkauden juhlana.

Rebecca Harryn herttaisessa kuvituksessa on kipakka pakkanen ja korkeat nietokset. Kuvitusta vielä korostetaan jäähileisellä foliopainatuksella. 

Tällaiset lasten joulukirjojen erikoistehosteet ovat samanlaista extraa kuin 1800-luvun taitteessa yleistyneiden lastenlehtien joulun erikoispainokset, joissa käytettiin tuhlailevasti värikuvitusta. l 

tiistai 6. joulukuuta 2016

6. luukku: Tuhti matkakertomus Suomesta













Kirsti Manninen & Carlos da Cruz: Suomen lasten Suomi, 223 sivua, Otava 2016. Graafinen suunnittelu ja taitto Carlos da Cruz.







Kustantajat ennakoivat jo tulevaa itsenäisyyden juhlavuotta ja hyvä niin.

Otavan suursatsaus, Suomen lasten Suomi, on nimittäin  niin tymäkkä rautaisannos monenlaista Suomi-tietoutta, että siitä riittää pureskeltavaa vielä pitkälle ensi vuoden jälkeenkin.

Kirsti Manninen on tehnyt jo aiemmin samaan tietokirjaperheeseen Jussi Kaakisen kuvittamat teokset Suomen lasten historia ja Suomen lasten taidehistoria, molemmat yhdessä Juha Kuisman kanssa. 

Mannisella oli alun perin idea tehdä kirja suomalaisesta leikkiperinteestä. Tässä uutuudessakin lasten leikki on näkyvästi esillä, alueellisin painotuksin ja pikantein vivahtein.

Suomen lasten Suomi ottaa tukevan syliotteen Suomesta   maakuntanäkökulmasta. 

Los Angelesissa asuvat kaksoset Jenny ja John tulevat vierailulle isoäitinsä Ainon entiseen kotimaahan. Isoäiti saa matkan varrelta kuvaviestejä lapsenlapsiltaan.

Matka alkaa pohjoisesta Lapista ja päätyy Uudellemaalle. Tutustumiskierroksella Jenny ja John tapaavat kussakin maakunnassa asuvia ikätovereitaan ja kuulevat erilaisia murteita. Kaikki lapset  tuntevat ylpeyttä oman kotipaikkansa erityisyydestä.

Suomalainen muotoilu ja tärkeimmät innovaatiot tulevat luonnollisesti esitellyiksi. Carlos da Cruzin kuvitusta Kirsti Mannisen tekstiin lasten tietokirjassa 
Suomen lasten Suomi (Otava 2016).  

Kirsti Manninen ja Carlos da Cruz ovat tehneet kirjan parissa jättimäisen urakan ja voi vain arvailla, kuinka paljon kompromisseja ja karsintaa on kirjan suunnittelussa tehty.

Da Cruz on syntynyt Ranskassa ja muuttanut Suomeen vuonna 1998.  Tästä syystä onkin kiinnostavaa tarkata da Cruzin visualisointia ja kuvallisia painotuksia uudesta kotimaastaan.

Kuvitus on ällistyttävän runsas ja moniaalle haarova. Pelkistetyt pallopäiset ihmishahmot ovat ilmeikkäitä ja havainnekuvat selkeitä. Kuvan ja tekstin yhteispeli toimii, mutta aukeamat ovat silti liian täyteen pakattuja.

Kirjan ääressä myös aikuinen saa ahaa-oivalluksia taajaan. 

Kirsti Mannisen teksti on ilahduttavan helppolukuista ja konstailematonta. Suomalaisten keskeiset elinkeinot, luonto, historia ovat etusijalla, mutta myös kulttuurihistoria, kirjallisuushistoria ja populaarihistoria ovat mukana kiinnostavina siivuina.


Anni Polvan Tiina poseeraa samalla sivulla Reijo Mäen kanssa. Carlos da Cruzin
kuvitusta Kirsti Mannisen tekstiin lasten tietokirjassa
Suomen lasten Suomi (Otava 2016). 


Lastenkirjailijoista maininnan saavat Immi Hellén, Kirsi Kunnas, Anni Polva, Zacharias Topelius ja Mauri Kunnas. Jälleen kerran täytyy todeta, että suomalaisista suurnaisista ja –miehistä kaivattaisiin kipeästi lapsentajuista tietokirjaa – ja kaikkein kernaimmin tietysti kirjallisuuden puolelta! 

Suurimmista kielellisistä vähemmistöistä esillä suomenruotsalaisten lisäksi   saamelaiset ja romanit sekä etnisistä vähemmistöistä tataarit, juutalaiset, inkeriläiset ja maahanmuuttajista vietnamilaiset, somalit ja ulkosuomalaiset.  

Mihinkään isänmaalliseen paatokseen Suomen lasten Suomi ei sorru. Kansikuvassa kulttuuritaustoiltaan ja ihonväriltään erilaiset lapset ovat ahtautuneet lintutorniin ihastelemaan kotimaansa avaraa maisemaa.